Lähiön helmet - Tapiola

Lähiöt ovat harvemmin mitään varsinaisia turistikohteita. Kesän kunniaksi ajattelin kirjoittaa silloin tällöin lähiöiden helmistä - siis paikoista, joiden vuoksi kannattaa hypätä bussiin tai fillarin satulaan ja tulla vierailulle vaikka vähän kauempaakin. Aloitan lähiökierrokseni itseoikeutetusti omasta kotilähiöstäni. Siispä olkaa hyvä, Espoon Tapiolan kuumimmat kohteet:

WeeGee

Espoon modernin taiteen museo Emma on pääkaupunkiseudun paras museo. Vaihtuvat näyttelyt ovat toistaiseksi olleet tasokkaita, ja Saastamoisen taidekokoelmasta koottuun perusnäyttelyyn kannattaa melkein varata oma erillinen vierailukertansa. Emman lisäksi WeeGeen (kauniiden!) betonisten kurkihirsien alla majailee Espoon kaupunginmuseo, Helinä Rautavaaran museo, Suomen lelumuseo sekä Suomen kellomuseo. WeeGee on mielestäni ainoa suomalainen taidemuseo, johon kannattaa hankkia vuosilippu.

WeeGeen kahvila osaa myös yllättää: viikonloppuisin siellä tarjoillaan brunssia. WeeGeen brunssin ei mielestäni tarvitse hävetä lainkaan itäisen satamakaupungin tarjonnalle. Noutopöydän menu ei ole mitenkään överi, vaan todella ajatuksella funtsittu ja laadukkaista lähi- ja luomuraaka-aineista valmistettu. Brunsseilemaan mahtuu hyvin myös lastenvaunujen kanssa, ja 106 bussi tuo Kampista lähes oven viereen. Eli nyt kaikki brunssien ystävät, Tapiolaan mars!

Hedelmiä, leipää ja särvintä, artisokkatahnaa, ceasar-salaattia, kananmunaa, savulohitahnaa, pastaoliivisalaattia, kyyttöbratwurstia ja espanjalaista munakasta. Itse tehtyä jääteetä, marja-soijamaito-smoothieta, kahvia ja banaani-kookos-kaurapuuroa. Nam!

Kino Tapiola 

Tunnelmallinen elokuvateatteri kunnostettiin hiljattain vastaamaan nykyleffateatterin vaatimuksia - kuitenkin vanhaa kunnioittaen. Kino Tapiolan pullantuoksuinen aula on aivan eri maailmasta kuin Finnkinon tanssipelejä, popparinkäryä ja hälyä täynnä olevat sisäänkäynnit. Tapiolan elokuvateatterin plussiin kuuluvat myös runsas jalkatila, takarivin kahden istuttavat love seatit sekä minimaalinen mainosten määrä ennen leffan alkua. Lähipalvelua parhaasta päästä.

Kaisan Café

Jos haluat pullanmakuista pullaa, niin täältä sitä saa - kahdessa koossa: pieni (=reilu) ja iso (=valtava). Stockmannin takana, bussiterminaalin päällä sijaitsevassa Kaisan Caféssa on tarjolla ruokaisia suolaisia piiraita ja aidoista raaka-aineista tehtyjä, hyvällä tavalla kotona leivotun makuisia makeita herkkuja, kuten mokkapaloja, omenapiirakkaa, rahkapullia, juustokakkua ja raparperipaistosta. Kahvila ei ehkä ole erityisen viihtyisä, mutta kannattaa ehdottomasti napata herkkuja mukaan matkaevääksi.

Ylös mutta miksi?

Flickr / Duncan~

Pääkaupunkiseudulle on iskenyt pilvenpiirtäjäbuumi. Tapiolaan, Keilaniemeen ja Pasilaan suunnitellaan toinen toistaan korkeampia tornitaloja. Yleinen mielipide tuntuu olevan enemmän korkeaa rakentamista vastaan kuin sen puolesta. Totuttua maisemaa ei haluta rikkoa, uutta pelätään tai sitten ollaan periaatteessa tornitalojen ystäviä, mutta ei omalla takapihalla.

Niin, miksi on rakennettava niin voimakkaasti ylöspäin?

No, käytännössähän suuntien suhteen on valittava kolmesta vaihtoehdosta: ylöspäin, maan alle taikka maan pintaa pitkin. Maan pinnalla alkaa olla kovasti tungosta (Pasila) tai sitten tietty pinta-alallinen väljyys halutaan säilyttää (Tapiola). Maan alle voidaan toki rakentaa, mutta toistaiseksi underground-asuminen ei ole ollut kovin suosittuja. Niinpä suunta on ylöspäin.

Maa on pääkaupunkiseudulla kallista, ja periaatteessa matala talo vie yhtä paljon maapinta-alaa kuin vastaava korkea talo. Maankäytöllisesti ja infran puolesta korkeat talot ovat siis tehokkaampia kuin matalat - samalle pinta-alalle saadaan asutettua enemmän ihmisiä, joukkoliikenteen järjestäminen on suoraviivaisempaa ja vesi-, viemäri-, lämmitys- ynnä muita maanalaisia linjoja ei tarvitse haarauttaa niin laajalle alueelle. Tokihan jokainen Espoon perukoilla liikkunut tietää, ettei rakentamaton pinta-ala Espoosta ihan heti lopu, mutta on myös meitä, jotka haluamme asua olemassa olevan asutuksen lähettyvillä emmekä pellolle kaavoitetulla maapalstalla vailla palveluja ja julkista liikennettä.

Nykyistä korkeampi rakentaminen on myös käytännössä ainoa tapa uusia olemassa olevaa rakennuskantaa - siis suomeksi sanottuna purkaa vanhaa ja rakentaa uutta tilalle. Vaikka monessa asiassa vanhan korjaaminen on järkevää ja kannattavaa, niin rakentamisessa toisinaan järkevintä, terveellisintä, turvallisinta ja energiatehokkainta olisi repiä vanha pois ja rakentaa kokonaan uutta tilalle. Tosin Suomen säädökset ja rakentamiskulttuuri eivät purku-uudistamista oikein tue. Niinpä käytännössä ainoa vaihtoehto on tehdä tarjous, josta ei voi kieltäytyä: Vanhan pytingin hoodeille tehdään kaavamuutos, joka mahdollistaisi olemassa olevan rakennuksen korvaamisen korkeammalla. Silloin rotiskon alla oleva tontin arvo nousee, ja taloyhtiön kannattaa myydä se. Tuotto jaetaan osakkaille, jotka voivat myyntituotoillaan ostaa uuden asunnon.

Helsingin ydinkeskustan liepeitä on kehitettävä, ja rakentaminen on yksi keino. 2000-luvulla pääkaupunkiseudulle muuttaneiden määrä ei jää paljoakaan 1960-luvun suurista maaltamuuttovuosista, mutta uusia tontteja ja asuinrakennuksia ei ole pystytty suoltamaan samalla tahdilla kuin 1960-1970-luvulla. Painetta täytyy siis purkaa, myös Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla, tai muuten kaikki ihan oikeasti pakenevat kahdella autolla Nummelaan tai Nurmijärvelle. Ja ihan oikeasti, kyllähän Pasilalle ja Tapiolalle on jotain tehtävä, jotteivät ne rapistuisi aivan auringonlaskun lähiöiksi. 

Uskon, että korkeita taloja tulee lähivuosina väistämättä piirtymään pääkaupunkiseudun siluettiin, ehkä jopa minunkin takapihalleni. Minusta se on väistämätöntä ja ihan ok. Joten eiköhän lopeteta se purnaus siitä, miten kauheita korkeat talot ovat matalassa maisemassamme - ja viedään keskustelua rakentavampaan suuntaan: miten tornitalojen katutason kerroksista saataisiin viihtyisiä ja ihmisen mittakaavan mukaisia. Tottakai maasta suoraan taivaaseen porautuva pilvenpiirtäjä tuntuu karulta. Mutta kun eihän tornitalojen tarvitse nousta monoliittisesti katutasosta taivaaseen. Arkkitehdit hoi, palatkaa maan pinnalle, teitä tarvitaan täällä!

Flickr / digitizedchaos

Home sweet home?

Ihana kämppä, hyvä pohja, viihtyisä sijainti ja vieläpä siedettävässä hintahaarukassa! Mutta entä jos unelmakämpässä on hometta? Omakotitalon ostajilla on tänä päivänä tapana teettää kunto- ja kosteuskartoitus ennen kaupan tekoa, mutta kuinka kerrostalokämpästä kiinnostunut voi skannata puolituntisen näytön aikana potentaaliset piilevät kosteusongelmat? Näillä vinkeillä taklaat pahimmat pommit:

Miltä asunnossa haisee? Nyt ei haeta pullan tuoksua tai röökin käryä. Jos huoneilma haisee kellarilta tai mullalta, voi haju kieliä kosteus- ja homeongelmista. Jos ystäväpiiriisi kuuluu tosiallergikko, ota hänet mukaan näyttöön; jos allergikon nenä alkaa vuotaa vartissa, unohda tämä asunto.

Kupliiko tapetti? Hilseileekö maali? Kannattaa juoksuttaa katsetta erityisesti vessan, kylppärin ja keittiön katoissa ja seinissä, sillä nämä ovat potentiaalisimmat putkirikkojen paikat. Huoneiston ulkoseinän ja katon rajaa on myös hyvä silmäillä siltä varalta, että yläkerran vesikiertoinen lämpöpatterin olisi falskannut. Maali ei pysy märässä pinnassa, joten hilseily ja märät läikät ovat melkoisen varma merkki vesivahingosta. Jos WC:ssä ja kylppärissä on madallettu paneelikatto, pyydä saada kurkistaa tarkastusluukusta varsinaiseen kattopintaan: näkyykö märkiä läikkiä?

Miltä ikkunaseinään rajautuva lattia näyttää? Onko seinänvierustan parketti keskilattiaa kuluneempi tai selvästi tummunut? Tämä voi olla merkki puutteista ikkunoiden vesitiiviydessä, eli että ikkunat ovat vuotaneet seinän sisään.

Kuinka kylppärin kaakelit kopisevat? Onko koputusääni kirkas naputus vai onton kumiseva? Kumiseva kopoääni on merkki irtonaisesta laatasta. Laatta on voinut pullahtaa irti piilevän kosteusvaurion vuoksi - tai toisin päin, irtonainen laatta voi heiluessaan tehdä vedeneristeeseen reiän, jolloin kosteus pääsee rakenteeseen. Niin tai näin, kopolaatat eivät ole hyvä juttu, ja jos niitä on paljon, voi kylppäri kaivata kuivatusfirmaa.

Pullisteleeko kylpyhuoneen kynnys? Onko kynnys erityisen kulunut, tummunut tai tuntuuko se kostealta? Kynnyksen alus on yksi potentiaalisimmista kosteuspesäkkeistä.

Vetääkö poistoilmaventtiili vai seisooko ilma huoneistossa? Poistoilmaventtiilit löytyvät keittiöstä, vessasta ja kylppäristä. Voit kokeilla venttiilin suuta kämmenellä. Jos ilmavirta kutittelee, niin rööri vetää. Voit myös laittaa vessapaperin palan venttiilin suulle - ilmavirran tulisi imaista paperi kiinni venttiilin pintaan. 

Näihin pikatesteihin tarvitset siis vain tarkan nenän, jotain kovaa koputtelua varten ja ehkä taskulampun, eivätkä testit turmele myynnissä olevaa asuntoa. Ja bonuksena ammattimaisen oloinen laattojen koputtelu voi karkoittaa herkimmät tarjouskilpailijat.

Yhteisöllinen asuminen. Nyt

Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoas ja ajatushautomo Demos Helsinki ovat viimeisen puolentoista vuoden aikana toteuttaneet Hoas-laboratorio-nimisen kokeilun. Projektin tavoitteena oli etsiä keinoja, joilla hyvästä asumisesta voidaan tehdä helpompaa. Vaikka projekti keskittyikin opiskelija-asumiseen, ovat monet tuloksista ihan käypiä ja sovellettavissa tavalliseenkin asumiseen. Projektin tulokset ja toimintaehdotukset on koottu julkaisuun nimeltä "Puhuvat seinät ja 11 muuta ehdotusta viisaaseen asumiseen", joka saatavilla myös verkossa.

Raportti kuvaa muun muassa asumisen muutosta. 1960-1980-luvuilla opiskelija-asuminen nähtiin pääasiassa edullisen suojapaikan tarjoamisena. Opiskelu tapahtui luentosalissa, tenttiin luettiin kirjastossa, kun taas kämpillä nukuttiin, syötiin ja peseydyttiin. Ajatusmalli ei rajoittunut vain opiskelija-asumiseen, vaan muuallakin yhteiskunnassa koti oli työstä ja huvituksista selvästi erillään oleva paikka.

1990-2000-luvulla asumisesta alkoi muokkautua tietynlainen "minä-projekti". Koteja, myös soluhuoneita, ruvettiin sisustamaan eikä opiskelija-asuntojen valmiit kalusteet enää kelvanneet asukkaille. Haluttiin yksilöllisyyttä ja yksityisyyttä, ja viimeisistäkin kahden hengen soluhuoneista luovuttiin. Asunnossa vietettyä aikaa alettiin ajatella kotona viihtymisenä eikä pelkästään neljän seinän sisään linnoittautumisena.

2010- ja 2020-luvulla on selvää, että asuminen ei enää rajoitu asuinhuoneistoon. Hoas-laboratoriossa korostettiin yhteisten tilojen merkitystä, toimivuutta ja tarkoituksenmukaisuutta, mutta asumisen levittäymisellä seinien ulkopuolelle tarkoitettiin myös virtuaaliyhteisöjä - esimerkiksi oman asuintalon Facebook-ryhmää, jossa asukkaat kohtaavat toisiaan ja pyytävät ja antavat lainaan vaikkapa sähkövatkainta. Ympäröivää maailmaa ei myöskään ole tarvetta sulkea kodin ulkopuolelle. Asunnossa tehdään etätöitä ja kirjoitetaan freelancerina artikkeleita, osallistutaan webbiluennolle, pidetään puhelinpalavereja. Omasta olohuoneesta ei välttämättä tarvitse lähteä joogasalille harrastamaan, ja kavereiden kanssa voi pitää yhteyttä ja pelata pelejä myös istumalla kotitietokoneen ääressä.

Hoas-laboratorion tulokset tulevaisuuden asumisesta keskittyvät yhteisöllisyyteen. Myönnän toisinaan saavani lieviä allergiareaktioita keskusteluista, jotka käsittelevät yhteisöllistä asumista. Usein yhteisöllisestä asumisesta puhutaan utopiana ja asiana, jota voi toteuttaa vain erityisessä yhteisöllisessä asuinosuuskunnassa - ikään kuin yhteistä ruohonleikkuria ei voisi hommata tavalliseen rivitaloyhtiöön. Hoas-laboratorion tulokset eivät kuitenkaan aiheuta ihottumaa tai hengenahdistusta, päin vastoin, ja syy siihen on varmasti tulosten konkreettisuus; loppujulkaisun toimintaehdotukset antavat oivia välineitä yhteisöllisyyden ruokkimiseen, ja niitä voi alkaa toteuttaa omassa asuinyhteisössään vaikka saman tien, tässä ja nyt. Tervehdin ilolla myös sitä, että raportissa käsitellään yhteisöllisyyden toista puolta: yhteisiä pelisääntöjä. Usein nimittäin yhteisöllistä asumista kuvataan pyyteettömänä jakamista ja täydellisenä harmoniana - ja samalla unohdetaan, että itse asiassa yhteisöllinen asuminen vaatii selkeitä sääntöjä ja sovittuja käytäntöjä.

Yhteisöllisen asumisen ainekset ovat täällä. Saa toteuttaa. Vaikka heti.

Talkoopäivä = Siivouspäivä

”Siivouspäivästä yritetään tehdä jatkuva ja saada myös taloyhtiöt mukaan tapahtumaan”, raportoi tämän aamun Hesari. Suhasin itse Siivouspäivän aamun lähiössä ja rantauduin iltapäivällä kantakaupunkiin. Täytyy kyllä myöntää, että Fredrikintorilla meininkiä oli enemmän kuin Espoossa, mutta en nyt vielä heittäisi kirvestä kaivoon lähiössäkään: naapurustomme kuudesta taloyhtiöstä kolmella (oma taloyhtiömme mukaan lukien) oli kevättalkoot viime lauantaina - ja juuri talkoiden ja siivouspäivän yhdistämisessä piilee mielestäni taloyhtiöiden Siivouspäivä-potentiaali!

Jos taloyhtiöt halutaan joukolla mukaan Siivouspäivään, niin homma olisi ehdottomasti yhdistettävä pihatalkoisiin, koska:

• Talkoopäivänä taloyhtiön pihapiirissä on tavallista enemmän ihmisiä liikenteessä. Siivouspäivä yksin ei ehkä saa lähiöiden omistusasujia liikkeelle, ja toisaalta talkoot itsessään ovat toisinaan vähän nihkeitä.
• Talkoopäivänä monet taloyhtiöt tapaavat siivota piha-alueiden lisäksi kellarikäytäviä ja muita yhteisiä tiloja hylätystä tavarasta.
• Monet taloyhtiöt tilaavat pihallensa roskalavan talkoita varten, jonne myös asukkaat voivat tuoda omia tarpeettomaksi jääneitä tavaroitaan
• Talkoot ovat monelle taloyhtiölle vakiintunut kevät- ja syyshäppeninki, jonka kylkeen voisi ihan hyvin kehitellä jotain pientä lisää.

Meidän taloyhtiössämme käytetty tavara liikkuu jonkin verran jo nyt juuri talkoiden yhteydessä. Asukkaat tapaavat jättää hyväkuntoisia tarpeettomia tavaroitaan talkoolavan viereen pitkin lauantaita. Mikäli lavanvieruskamat eivät ole kelvanneet kenellekään sunnuntaihin mennessä, ne nakataan lavan reunojen sisäpuolelle ja huoltoyhtiö noutaa koko kuorman alkuviikosta pois. Tänä viikonloppuna ainakin muutama tuoli, parvekeritilät, fillarin runko ja huoneenkorkuiset liukuovet kiskoineen löysivät uuden omistajan talkoiden yhteydessä. Hyvä niin.

Meillä talkooroskalavan vieressä pyörivä vaihtopörssi perustuu vakiintuneeseen tapaan ja kirjoittamattomaan sääntöön, mutta mikä ettei sitä voisi jalostaa hieman eteenpäin. Ehkäpä seuraavien talkoiden yhteyteen saataisiin järjestettyä ihan virallisestikin tarpeettoman tavaran vaihtotori ja miksei vaikka pieni pihakirppari? Ja ne tavarat, jotka eivät kelpaa kenellekään, heivataan päivän päätteeksi lavalle. Näen homman toimivan seuraavasti:

Ja vielä jos Siivouspäivän webbisivuille saisi sellaisen toiminnon, jolla voisi haastaa naapuritaloyhtiön touhuun mukaan, niin olen varma, että ensi kerralla tapahtumaan saadaan enemmän lähiöiden taloyhtiöitäkin. Seuraava pihatalkooaalto ajoittuu loka-marraskuun vaihteeseen. Entäpä seuraava Siivouspäivä?