Betonilähiön pieni kuntavaalitentti

Syksyn kuntavaalit lähestyvät. Oma valtuutettuni ei ole enää ehdolla, joten ääneni killuu Espoossa vailla ottajaa. Ennen kuin annan ääntäni yhtään kenellekään, haluan kuulla vastauksia seuraaviin asumiseen ja kaupunkisuunnitteluun liittyviin kysymyksiin.

Kuva Suvi Korhonen, Flickr/CC

Vastausohjeet

Vastaa ytimekkäästi ja ymmärrettävästi.

On ihan ok, jos kopsaat kysymykset ja vastaat esim. omassa blogissasi – käy kuitenkin huikkaamassa linkki vastauksiisi tämän blogin kommenttilootassa tai Facebook-liitännäisen kautta.

Alkulämmittely 

1. Kuka olet, missä kaupungissa/kunnassa olet ehdolla?

2. Oletko kiinnostunut paikasta teknisessä, kaupunkisuunnittelu-, rakennus- tai joukkoliikennelautakunnassa (tai vastaaviin asioihin keskittyneen liikelaitoksen johtokunnassa)?

Ja sitten asiaan

3. Mitkä ovat mielestäsi parhaat keinot tarjota kohtuuhintaista asumista?

4. Kuinka paljon ja minkälaisia tontteja kotikuntasi pitäisi kaavoittaa seuraavan neljän vuoden aikana?

5. Miten kaupungin tulisi edistää energiatehokasta rakentamista?

6. Minkä uskot olevan ensi valtuustokauden merkittävin liikenteeseen liittyvä päätös ja mikä on oma kantasi siihen?

7. Mikä oli kuluneen valtuustokauden hölmöin päätös yhdyskuntarakentamiseen liittyen ja miksi?

Pakollinen populismiosuus

8. Vastaa kotikaupunkisi mukaan

a) Mitä Espoon kaupungintalolle tulisi tehdä?

b) Mitä Katajanokan Guggis-tontille tulisi rakentaa?

Eikä unohdeta talouden realiteetteja 

9. Vaalien alla ehdokkaiden suusta kuulee usein ”X:ään pitäisi panostaa” tai ”Y on tärkeää ja sen tulisi näkyä myös budjetissa”. Kaupungin kassa ei kuitenkaan ole pohjaton. Mistä rahat ajamillesi asioille otetaan? Mitä jää tekemättä, mistä leikataan?

Bonustehtävä 

10. Mikä tärkeä kysymys jäi kysymättä? Mikä on vastauksesi siihen?

Ylös mutta miksi?

Flickr / Duncan~

Pääkaupunkiseudulle on iskenyt pilvenpiirtäjäbuumi. Tapiolaan, Keilaniemeen ja Pasilaan suunnitellaan toinen toistaan korkeampia tornitaloja. Yleinen mielipide tuntuu olevan enemmän korkeaa rakentamista vastaan kuin sen puolesta. Totuttua maisemaa ei haluta rikkoa, uutta pelätään tai sitten ollaan periaatteessa tornitalojen ystäviä, mutta ei omalla takapihalla.

Niin, miksi on rakennettava niin voimakkaasti ylöspäin?

No, käytännössähän suuntien suhteen on valittava kolmesta vaihtoehdosta: ylöspäin, maan alle taikka maan pintaa pitkin. Maan pinnalla alkaa olla kovasti tungosta (Pasila) tai sitten tietty pinta-alallinen väljyys halutaan säilyttää (Tapiola). Maan alle voidaan toki rakentaa, mutta toistaiseksi underground-asuminen ei ole ollut kovin suosittuja. Niinpä suunta on ylöspäin.

Maa on pääkaupunkiseudulla kallista, ja periaatteessa matala talo vie yhtä paljon maapinta-alaa kuin vastaava korkea talo. Maankäytöllisesti ja infran puolesta korkeat talot ovat siis tehokkaampia kuin matalat - samalle pinta-alalle saadaan asutettua enemmän ihmisiä, joukkoliikenteen järjestäminen on suoraviivaisempaa ja vesi-, viemäri-, lämmitys- ynnä muita maanalaisia linjoja ei tarvitse haarauttaa niin laajalle alueelle. Tokihan jokainen Espoon perukoilla liikkunut tietää, ettei rakentamaton pinta-ala Espoosta ihan heti lopu, mutta on myös meitä, jotka haluamme asua olemassa olevan asutuksen lähettyvillä emmekä pellolle kaavoitetulla maapalstalla vailla palveluja ja julkista liikennettä.

Nykyistä korkeampi rakentaminen on myös käytännössä ainoa tapa uusia olemassa olevaa rakennuskantaa - siis suomeksi sanottuna purkaa vanhaa ja rakentaa uutta tilalle. Vaikka monessa asiassa vanhan korjaaminen on järkevää ja kannattavaa, niin rakentamisessa toisinaan järkevintä, terveellisintä, turvallisinta ja energiatehokkainta olisi repiä vanha pois ja rakentaa kokonaan uutta tilalle. Tosin Suomen säädökset ja rakentamiskulttuuri eivät purku-uudistamista oikein tue. Niinpä käytännössä ainoa vaihtoehto on tehdä tarjous, josta ei voi kieltäytyä: Vanhan pytingin hoodeille tehdään kaavamuutos, joka mahdollistaisi olemassa olevan rakennuksen korvaamisen korkeammalla. Silloin rotiskon alla oleva tontin arvo nousee, ja taloyhtiön kannattaa myydä se. Tuotto jaetaan osakkaille, jotka voivat myyntituotoillaan ostaa uuden asunnon.

Helsingin ydinkeskustan liepeitä on kehitettävä, ja rakentaminen on yksi keino. 2000-luvulla pääkaupunkiseudulle muuttaneiden määrä ei jää paljoakaan 1960-luvun suurista maaltamuuttovuosista, mutta uusia tontteja ja asuinrakennuksia ei ole pystytty suoltamaan samalla tahdilla kuin 1960-1970-luvulla. Painetta täytyy siis purkaa, myös Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla, tai muuten kaikki ihan oikeasti pakenevat kahdella autolla Nummelaan tai Nurmijärvelle. Ja ihan oikeasti, kyllähän Pasilalle ja Tapiolalle on jotain tehtävä, jotteivät ne rapistuisi aivan auringonlaskun lähiöiksi. 

Uskon, että korkeita taloja tulee lähivuosina väistämättä piirtymään pääkaupunkiseudun siluettiin, ehkä jopa minunkin takapihalleni. Minusta se on väistämätöntä ja ihan ok. Joten eiköhän lopeteta se purnaus siitä, miten kauheita korkeat talot ovat matalassa maisemassamme - ja viedään keskustelua rakentavampaan suuntaan: miten tornitalojen katutason kerroksista saataisiin viihtyisiä ja ihmisen mittakaavan mukaisia. Tottakai maasta suoraan taivaaseen porautuva pilvenpiirtäjä tuntuu karulta. Mutta kun eihän tornitalojen tarvitse nousta monoliittisesti katutasosta taivaaseen. Arkkitehdit hoi, palatkaa maan pinnalle, teitä tarvitaan täällä!

Flickr / digitizedchaos

Kuka pelkää Katajanokkaa?

Flickr/aherrero

Ei tule Helsinkiin Guggenheimia, ei ainakaan tällä erää. Ja olipahan taas varsinainen kuntapolitiikan vuoristorata: ensin kansallinen itsetuntomme kehräsi hunajaa Guggenheim-säätiön Helsingille suomasta huomiosta, ja sitten raju mielipidemyrsky huuhtoi haaveet pois.

Itse ainakin turruin koko Guggenheimiin, enkä loppuvaiheessa jaksanut olla siitä oikeastaan mitään mieltä. Mutta minua surettaa museolle kaavaillun tontin kohtalo. Guggenheim oli jo kolmas samalle tontille torpattu hanke – ja se liittyy siis huippuhotellin ja ARMI-talon dumpattuun seuraan. Kuka enää uskaltaa yrittää ja ideoida Katajanokalle tämän jälkeen yhtään mitään? Voiko mikään rakennushanke olla riittävän jalo epäonniselle arvotontille?

Paikalle halutaan kaiketi näyttävää ja hulppeaa vau-arkkitehtuuria. Vaan ei liian näyttävää, jottei muiden rakennusten merinäköala kärsisi. Ja mielellään saisi olla modernia ja sykähdyttävää, mutta kuitenkin sellaista, mikä ei riitelisi presidentinlinnan ja Uspenskin katedraalin kanssa. Just.

Epäonnisen maapalan lisäksi minua surettaa, tai oikeastaan ärsyttää, paljonkin, teennäiset ja tyhjät korvikeideat. Että halutaan Guggenheimin paikalle Kansalaistori. Ihan kuin Helsingissä ei olisi riittävästi tuulisia toreja tyhjillään 10 kuukautta vuodessa. Vai ovatko nykyiset torit jotenkin liian korkean profiilin paikkoja kansalaisille?

Toinen korvikeideoiden antikliimaksi on ainakin hotellihankkeen jälkimainingeissa ilmoille heitetty ajatus Katajanokan ”kaupunkikulttuurin näyteikkunasta”. En tiedä, mitä eläkeikää lähestyvät kulttuurivaikuttajat näyteikkuna-ajatuksellaan oikein hakivat, mutta jotenkin idea tuntuu oudolta ja päälle liimatulta. Minulle kaupunkikulttuuri on Ravintolapäiviä, We love Helsinki –tyyppisiä tempauksia, puistokonsertteja ja joulumarkkinoita. Miten Ravintolapäivä survotaan kaupunkikulttuurin näyteikkunaan?

Kauppatorin ja Katajanokan seutu kaipaa säpinää, ehdottomasti. Toivon todella, että tämä kolmas tyrmäys ei ollut vielä lopullinen kanveesi. Ja toivon todella, että joku jaksaa vielä yrittää Katajanokalle - joku muu kuin Toivo Sukari.