KESKUSTELU

UUSIMMAT KOMMENTIT:

UUSIMMAT AVAUKSET:

LISÄÄ KESKUSTELUJA

HAKU
Tutustu blogeihin!

Ina Mikkola
Maailmassa on virhe!

 


Henna Lehtonen
Voita ja apiloita

 

 

Petja Partanen
Yläjyrsin käyntiin

 

 

Katri Junna

 AS. OY. Betonilähiö

 

 

Annika Kettunen

Yrttipurkki

UUSI MUSTA VINKKAA
UUSI MUSTA

Uusi Musta on tällä hetkellä määrittelemättömän pitkällä tauolla. Jutut ja aiheet kuitenkin elävät sekä Uuden Mustan keskustelualue toimii normaalisti. 

UUSIMMAT JUTUT

 

KEMIKAALICOCKTAIL
LIITY FACEBOOK-RYHMÄÄMME!
« Vapaata riistaa | Main | Taas muodissa »
torstai
loka142010

Älä syyllistä itseäsi kalatiskillä

Ottaa päähän, kun kuluttajalle sysätään vastuu sellaisestakin, mihin on mahdoton vaikuttaa. Toki kuluttajalla on valtaa, mutta ihan kaikesta ei pidä syyllistyä. Kuten vaikka siitä, että ei syö kotimaista särkeä kasvatetun kirjolohen sijaan, jos särkeä ei yksinkertaisesti saa mistään.

 

Kuka voi vaikuttaa siihen, mitä kalaa syömme? Entä mikä on kuluttajan rooli? Kysyin asiaa Suomen WWF:n meriasiantuntijalta Sampsa Vilhuselta. Mikä rooli on kalastajilla, kauppiailla, ravintoloilla, EU:lla ja poliitikoilla? Ja mistä kuluttajan pitää kantaa vastuu?

 

Vilhusen mukaan kalateollisuuden ongelmien ratkominen on helpompaa kuin minkään muun suuren ympäristöongelman: pitää yksinkertaisesti kalastaa vähemmän sekä vaihtaa lajeja uhanlaisisista runsaslukuisempiin lajeihin.


Suurin vaikuttaja on EU

 

Euroopan Unioni on maailman suurin kalan kuluttaja, joten sillä - ja Suomella osana sitä - on mahdollisuus vaikuttaa kalastuskiintiöihin ja kalan kulutukseen, niin määriin kuin lajeihinkin. Sampsa Vilhusen mukaan EU tilaa joka vuosi arviot maailman parhailta asiantuntijoilta siitä, miten paljon kalaa voitaisiin pyytää, jotta kalakanta ei harvenisi – vähän samaan tapaan, kuin Suomessa arvioidaan, miten paljon hirvestyslupia annetaan, jotta hirvikanta pysyy samana kuin ennen.

 

Kun luvut on saatu, alkaa valtioiden välinen kaupankäynti kalastuskiintiöistä. Ja kun kalat eivät ole  vastustamassa, voi tulla houkutus vetää kokonaiskiintiötä vähän todellisten kestävyyslukujen yläpuolelle. Kun tähän lisätään vielä laiton kalastus eli 20-30 prosenttia päälle, kalakannat pienenevät vauhdilla.

 

On toki olemassa esimerkkejä, joissa kalakannat ovat palautuneet hyvinkin nopeasti entiselleen. Toisen maailmansodan aikana kalastusalukset eivät uskaltaneet liikkua Euroopan vesillä upotuksen pelossa – ja kas, monet harventuneet kalakannat toipuivat muutamassa vuodessa. Toisaalta, jos kannan päästää liian alas, sitä ei välttämättä saa enää pelastettua edes totaalisella kalastuskiellolla. Näin kävi 1980-luvulla Newfoundlandin rannikon turskalle.

 

Kestävien kiintiöiden lisäksi tarvittaisiin myös suojelu- ja kalastuskieltoalueita. WWF:n mukaan 99,4 prosenttia maailman meristä on tällä hetkellä kalastuksen piirissä.

 

Hyviäkin asioita tapahtuu: Kalastetun kalan rinnalle nyt myös viljellylle kalalle on vuoden sisällä tulossa ympäristösertifikaatti. Vilhusen mukaan Itämerestä on todennäköisesti tulossa ensimmäinen meri, jonka kaikki kaupallisesti pyydetyt kalat olisivat sertifioituja. Lisäksi Suomeen on tulossa marraskuussa voimaan asetus, joka edellyttää tiettyjä eläinsuojelullisia toimia kalankasvattajilta.

 

Kalastaja tekee vain duuniaan

Kalastajalla on koko sopassa melkein yhtä pieni osa kuin kuluttajalla: kalastaja kalastaa, jos siitä saa elannon. Jos joku maksaa kiinalaiselle kalastajalle tuplat tonnikalasta verrattuna johonkin muuhun, miksi ihmeessä hän ei sitten pyytäisi tonnaria. Sama Suomessa: jos luomukalan kasvattamisella tai luonnonlahnan pyytämisellä ei saa leipää pöytään, miksi ihmeessä joku sitä tekisi? On niitä helpompiakin ammatteja.

Vilhusen mukaan usein kotimaisen kalan puuttumista tukkukaupoista tai lounasruokaloista syytetään usein ”tuotannollis-logistisia” syitä. Kotimaista kalaa on mahdollista saada tukkuportaaseen, mutta se vaatii vuosien mittaista muutostyötä, jossa eri tahojen pitää haluta tehdä yhteistyötä, uskoo ammattikeittiöitä kestäviin elintarvikevalintoihin opastavan EkoCentrian hankepäällikkö Irma Kärkkäinen. Kotimaisen kalan saaminen laajemmin tukkuihin vaatii myös sitä, että esimerkiksi kuntakeittiöissä uskalletaan tehdä paikallisia ratkaisuja. Miksei vaikka joku lieksalainen alakoulu voisi ostaa silakat suoraan paikalliselta Pielisen kalastajalta? Kalastaja saisi tuotteestaan paremman hinnan ja koulu taatutusti tuoretta ruokaa. 

Poliitikot voisivat vaikuttaa vero-ohjauksella


Vaikka kalastuksen isot ongelmat ovat muualla, Suomenkin kalataloudessa on luonnon näkökulmasta paljon petrattavaa. Kuten se, että suomalainen viljelty kala syö ulkomaista rehua – ja samaan aikaan suomalaista lahnaa ja särkeä kuskataan kaatopaikoille. Kun kalanrehu tuodaan ekosysteemin ulkopuolelta, se lisää myös turhia ravinteita esimerkiksi Itämeressä.

 

Kysyin asiasta ainoalta suomalaiselta kalarehun valmistajalta, Rehuraisiolta. Sen mukaan tuoreen luonnonkalan käyttö rehuna on kalatautien takia kielletty, ja lähin kalajauhotehdas sijaitsee Tanskassa. Jotta kalan vienti Suomesta Tanskaan onnistuisi, ns. "roskalahnaa" pitäisi pyytää huomattavasti isompia määriä kuin nyt tehdään. Kehityspäällikkö Olof Lerchen mukaan ei ole mahdotonta, että Suomesta kuljetettaisiin tulevaisuudessa kalaa tanskalaistehtaalle raaka-aineeksi. Selvitysten mukaan tehtaan rakentaminen Suomeen ei kuitenkaan ole kannattavaa.

 

Toinen outous suomalaisessa kalatuotannossa on se, että Suomesta ei saa lainkaan viljeltyä luomukalaa, kun samaan aikaan Ruotsi on yksi maailman suurimmista luomukalan tuottajista. Miksi ihmeessä? Sampsa Vilhunen arvelee, että suomalainen ei ole vain valmis maksamaan luomusta enempää. Ja kasvattaja ei uskalla kokeilla, koska suomalaiselle perinteisesti ruoassa oleellisinta on hinta, hinta ja hinta. EkoCentrian Kärkkäinen arvelee,että vika voi olla myös koulutuksessa: suomalaisessa kalatuotantokoulutuksessa ei ilmeisesti puhuta luomusta eikä siellä ole ollut ketään, joka olisi innostunut asiasta.

 

Vero-ohjaus olisi Sampsa Vilhusen mielestä yksinkertainen keino vaikuttaa siihen, että kuluttajalla olisi saatavilla ekologisesti tuotettua kalaa. Ohjaus voisi tarkoittaa verohelpotusta kestävästi pyydetylle, käytännössä kotimaiselle kalalle. 

 

Kauppias lupaa yhtä, mutta tekee toista

 

Suomalaiset tukkukaupat ovat alkaneet kiitettävästi kiinnittää huomiota kalan alkuperään. Monet niistä ovat tietoisia WWF:n laatimista listoista (pdf), joissa kalat jaotellaan kolmeen kategoriaan: vihreän listan kaloja kannattaa suosia, keltaisen listan kaloja kannattaa syödä harkiten (esimerkiksi vaihtaa joka toinen kerta vihreään) ja punaisen listan lajeja pitäisi kokonaan välttää.

 

Esimerkiksi SOK sanoo luopuneensa uhanalaisista lajeista ja KESKO pyrkii välttämään punaisen listan kaloja. Mutta toimiiko kauppaketjun oma sisäinen valvonta? Ainakin Prisman tiskillä on tiettävästi nähty tonnikalaa, vaikka se on uhanalainen laji, jota kauppaketju väittää välttävänsä.

 

Syötkö lounaaksi pangasiusta?


 

Muutama vuosi takaperin lounasruokaloiden listoille ilmestyi seitin ja lohen rinnalle ja tilalle pangasius eli haimonni. Pangasius on Vietnamista kotoisin oleva kala, jonka kasvatusmäärät ovat nousseet räjähdysmäisesti 15 vuoden aikana. Merkittävintä lounasruokalan kannalta pangasiuksessa on edullisuus. Sitä paitsi ihmiset suostuvat syömään lounaaksi melkein mitä tahansa: harvalla lounasta ulkona syövillä on mahdollisuus valita monen lounaspaikan väliltä.

 

Lounasruokaketjuista Amica on ilmoittanut luopuneensa WWF:n punaisen listan lajeista eli uhanalaisista kaloista ja harkitsevansa MSC-sertifiointia sekä kotimaisen kalan lisäämistä. No, jäämme odottamaan siirtymistä harkinnasta käytännön tekoihin.

 

Lahna kalskahtaa kuluttajan korvaan

 

Perinteinen ja kotimainen on saanut viime vuosina arvonpalautuksen monessa asiassa. Kalassa niin ei ole käynyt. Myönnän tämän omaltakin kohdaltani: jo lahna-sana assosioituu kaikkeen ällöön kuten kylmään ja nihkeään kättelykäteen.

 

Mutta jospa aloitetaan vaikka Napoleonin rakastajattaren kuhasta valkoviinissä, pesto-silakkarullista tai sinisimpukoista chili-rosmariiniliemessä. Muun muassa nuo lajit nimittäin kuuluvat WWF:n vihreälle suosi-listalle.

 

Ei siis tarvitse heti mennä puimaan nyrkkiä kalatiskille siitä, että miksi hitossa teillä ei ole särkeä. Edes Vilhusella ei ole tarjota minulle yhtään särkireseptiä. Sen sijaan hän kertoo ostavansa Pielisen kalajalosteen särkisäilykkeitä joulupöytään Hakaniemen hallista. Puula-Särpimellä on myös keittoresepti, johon käytetään säilöttyä särkeä.

 

Suomalaisella kuluttajalla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa valinnoillaan. Suomessa saa kaupasta kotimaista, ei-uhanalaista kalaa, toisin kuin maissa, joiden rannikot on jo ryöstökalastettu. Mutta kiinalaiselle ja eteläamerikkalaiselle keskiluokalle on paha mennä heiluttelemaan etusormeaan, kun se haluaa lautaselleen yhä enemmän tonnikalaa. Minkäs teet.

Minäpä lähden tästä nyt Hakaniemen halliin kalakaupoille!

 

 

Lisää aihepiiristä muualla verkossa:


Kuvat: Yle, Wikimedia Commons/Kulac, U.S. Navy, Lerdsuwa, Kotarokurosawa ja Kallerna.

Reader Comments (2)

Ompas piristävää nähdä linkkauksia meidän blogiimme täällä teidän blogissanne!

Olen usein ollut pettynyt markettien kalavalikoimiin ja kalatietouteen. Siksi olin enemmän kuin iloinen kun löysimme Nummelan torilta kalamyyjän! Häneltä saimme esimerkiksi samana aamuyönä kalastettua merikuhaa, joka oli välttämätön asia raakana tarjottavaan kalaan. Pakko linkata tähän kombukuhaan (vaikka omaan blogiin kommenteissa linkkaaminen voikin olla vähän mölkköä) oli meinaten hyvää! http://sillasipuli.blogspot.com/2010/06/kombukuha-eli-kobujime.html

to 14.10.2010, 22:11 | Registered CommenterMerituuli

Teillä on niin piristävä blogi, että mielellään linkkaamme! :) Täällä kommenttiosiossa saa ehdottomasti laittaa linkkejä omiin blogeihin, jos olette juuri käsitelleet samaa asiaa! Kommentoimaanhan pääsee omilla tunnuksilla sisäänkirjautumalla.
- Katja

pe 15.10.2010, 11:35 | Registered CommenterUusi Musta
Kommentointi vaatii sisäänkirjautumista
Voit kirjoittaa kommentin sisäänkirjautumisen jälkeen. Omien tunnusten luonti tapahtuu rekisteröitymällä.