Vapaata riistaa
Katja LahtiMetsästyksestä puhuttaessa mieleeni tulee aina joulu 90-luvun alusta. Isoveljeni antoi minulle lahjaksi oma-ampumansa jäniksen käpälän, onnenamuletiksi. Sain raivarin, jonka lauhtuminen kesti pääsiäiseen. Olin valveutunut teini enkä missään tapauksessa hyväksynyt eläinten tappamista. Heitin käpälän roskiin, josta terrierini sen yöllä kaivoi. Sittemmin olen tarkistanut logiikkaani niin metsästykseen kuin lihansyöntiinkin, moneen otteeseen.
Luonnossa on petoja ja saaliita. Ravintoketjussa kaikki ovat jonkun ruokaa, vain ihmistä ja muita huipun suurpetoja ei käytä pääasialliseksi ravinnokseen mikään tai kukaan. Ihminen on metsästänut läpi historiansa, yksin ja ryhmissä. Ensimmäiset aseet olivat ansoja, sitten nuolia ja keihäitä, nykyään metsissä paukkuvat aseet.
Nykyään eläinten syömisessä on kummallisia piirteitä. Eläinten tehotuotantoa pidetään luonnollisena ja riistan metsästämistä luonnottomana raakuutena. Meillä tuntuu myös olevan selvät rajat sille, mitä eläimiä sopii syödä ja mitkä ovat lemmikkejä, kulttuurista toiseen vaihdellen. Miksi koiran, oravan tai kuutin syöminen ei täällä Suomessa tunnu hyvältä ajatukselta, mutta karitsan tai vasikan syöminen on ok? Miksi ihmisapinat, valaat ja delfiinit ovat mielestäni suorastaan järkyttävää ruokaa? Lähes kaikissa kulttuureissa ihmissyöntiä pidetään makaaberina. Ja kalahan on vain kalaa.
Ravitsevuuden, terveellisyyden ja maun lisäksi ihminen osaa pohtia myös ruokansa etiikkaa. Animalian sivuilta löytyvä Elisa Aaltolan eläinetiikkaa käsittelevä teksti valaisee sitä, miten eläimiä luokittelemme ja arvotamme. Ihmisen elämää pidetään ainutkertaisena ja arvokkaana, mutta miten suhtautua eläimien elämään? Eläimet itse syövät poikasiaan ja toisiaan (elävältä ja kuolleina), mutta ne eivät voi tietoisesti valita toisin. Ihminen voi.
Eettistä lihaa
Lihan tehotuotanto on mainio esimerkki ihmisen ajattelusta: tehotuotantolaitoksissa kasvatetaan maksiminopeasti kasvavia, rehuravinnolla ruokittavia eläimiä, joista osaa kasvatetaan pelkästään lihansa takia. Ne massakuljetetaan teurastamolle pitkienkin matkojen päähän ja tapetaan liukuhihnalta. Näillä eläimillä ei ole ollut mahdollisuutta lajityypilliseen käyttäytymiseen, niiden voidaan olettaa kärsivän. Tämä on ok. Liha ei vakuumipakkauksessa näytä ollenkaan kärsineeltä.
Onko riista sitten automaattisesti eettistä? Oikeutta eläimille -järjestö huomauttaa, että metsästyksessä on omat sudenkuoppansa. Hirvi vastaan hirvikivääri ja metsästysjengi ei myöskään ole reilu matsi, mutta kiistatonta on, että riistaeläimet saavat elää vapaina ja lisääntyä luonnollisessa elinympäristössään, jossa on kaikki mahdollisuudet lajityypilliseen käyttäytymiseen ja ruokaan. Olen taipuvainen olemaan sitä mieltä, että kuolema on eläimelle stressaava tilanne joka tapauksessa, tapahtui se sitten luodista, sairaudesta, muun eläimen saaliiksi tai auton alle joutumisesta. Parhaassa tapauksessa metsästäjä osuu tarkasti.
Onko tappaminen ihmiselle luontaista?
Metsästäminen ei ole ilmainen eikä helppo ruoanhankintakeino - miksi siis kukaan haluaisi vapaaehtoisesti metsästää? Metsästäminen mielletään miesten tekemiseksi, mutta naisiakin löytyy aseen varresta. Kuusamosta kotoisin oleva Merja Multas, 36, hankki metsästyskortin ja oman haulikon 16-vuotiaana, kun silloinen poikaystäväkin hankki. Multas käy enimmäkseen linnustamassa ja jänismetsällä. Päivisin hän tekee tavallisia toimistohommia.
- Suhtaudun eläimiin eläiminä. Se ei tarkoita, että en kunnioittaisi eläimiä. Minä metsästän, koska hankin ruokaa pöytään, kyseessä ei ole mikään bisnes, asefanatismia tai rehvastelua, Multas toteaa.
Mutta saisihan riistalihaa myös lihatiskiltä, muiden metsästämänä? Multasta ajaa metsälle ennen kaikkea harrastuksen parissa rentoutuminen: metsässä käveleminen, luonnon tarkkailu ja nuotiolla istuskelu, saalis ei ole pääasia. Aseen kanssa ei koskaan lähdetä metsään heilumaan takki auki, vaan ymmärtäen, että vastaan saattaa tulla tilanne, jossa ei pärjääkään. Hirvikin on ahdistettuna vaarallinen.
Multas on myös aktiivinen koira- ja hevosharrastaja. Hän ei näe ristiriitaa harrastustensa välillä.
- Pidän itseäni eläinten ystävänä. Haluan myös metsästää vastuullisesti. Koiraa pitää aina käyttää ja metsästys ei lopu ennen kuin esimerkiksi haavoitettu hirvi on saatu kiinni.
Multas myöntää syövänsä myös tehotuotettua lihaa, vaikkakin se mietityttää.
- Kyllä naudan elämän mielekkyys mietityttää. Mieluummin syön sitä hirveä.
Mitä sinä saisit kiinni?
Jäin itse miettimään, mitä lihaa söisin, jos joutuisin itse ruokani tappamaan. Syön tällä hetkellä pääasiassa kasvispainotteisesti, satunnaisesti broileria ja usein kalaa. Tästä todennäköisesti jäisi pois broileri. Toisaalta hyvätuloisena länsimaisena ihmisenä en ole kokenut oikeaa nälkää. Pystyisinkö vääntämään sorsalta niskat nurin? Varmaankin, jos sellaisen kiinni saisin.
Pelottavin vastakkainasettelu ei ole mielestäni eläinsuojelun ja metsästyksen välillä vaan siinä, että kuluttaja syö ruokaa, josta ei enää aistinvaraisesti tunnista raaka-aineita, ei lihaa eikä kasviksia. Tämä johtaa siihen, että ruoan alkuperä jää hämäräksi. Raaka-aineista tulee tabu, eineksistä normi. Minua häiritsee, että joudun selittämään kolmevuotiaalle lapselleni, että vakuumipakattu vaalenpunainen kihara on jauhettua eläintä.
Keskustelu kasvissyönnin ja sekasyönnin välillä jatkukoon. Mielestäni lihansyönti itsessään ei ole luonnotonta, mutta mahdollisimman halvan, tunnistamattomaksi prosessoidun pikalihan jokapäiväinen kulutus on.
Vastaa oikessa laidassa olevaan kyselyyn: syötkö lihaa?
Reader Comments