Mistä viiden euron paidan hinta koostuu?

Usein kysytään, kuinka paljon enemmän olisit valmis maksamaan ekologisesti ja eettisesti tuotetusta vaatteesta. Mutta mikä on vaatteen normaali hinta? Miten tavanomaisesti tuotetut vaatteet voivat olla niin halpoja? Nykypäivänä harvoin ajatellaan, mitä vaatteen tekemiseen vaaditaan ja mistä vaatteen hinta muodostuu. Tuotteet vain tupsahtavat valmiina kaupan hyllylle.

Vertaillaanpa neljää erilaista T-paitaa: Kaukoidässä tuotettua halpaketjun T-paitaa, kalliin brändin paitaa ja Kaukoidässä sekä Suomessa ekologisesti ja eettisesti valmistettuja paitoja. Alla suuntaa-antava esimerkki siitä, miten T-paidan hinta jakautuu.

Ensimmäisenä erona huomaa hinnan. Suomessa tuotantokustannukset ovat korkeammat. Lisäksi kun käytetään ekologisia materiaaleja, ja tuotantomäärät ovat pienet, tulee kankaille ja koko tuotteelle enemmän hintaa.

Tuotantomäärien ollessa pienet ei voi kilpailla volyymilla. Näin ollen tuotemerkille jäävä summa täytyy olla tarpeeksi suuri, jotta työ on kannattavaa. Ja koska kaupan tuotteesta maksama hinta on suurempi, on myös kaupan ottama osuus isompi. Yleinen sääntö on, että kaupalle jää 50-60% tuotteen koko hinnasta riippumatta siitä, mikä tuotteen hinta kaupassa on.

Isojen ketjujen myymät tuotemäärät ovat suuria, joten todellisuudessa voitot ovat suuremmat. Kauppa ostaa vaatteen tuotemerkiltä 40%:lla vaatteen hinnasta. Tästä puolet jää tuotemerkille ja puolet jakautuu materiaali-, tuotanto- ja kuljetuskustannuksiin. Kuten kuvasta näkee, tuotannon osuus jää häviävän pieneksi. Tässä on mukana kankaan leikkaus, ompelu, värjäys, painatukset ja viimeistelyt. Ompelijalle tästä jää häviävän pieni osa. Ja tämän T-paidan hinta oli sentään 10€. Mitä tuotannon osuudeksi jääkään muutaman euron paidassa?

Vaikka hullunhalpojen paitojen hintaa usein hämmästellään, ei kallis ole välttämättä yhtään parempi (ks. toinen palkki). Kalliin brändin T-paidassa maksat merkistä, ja tämä summa jää tuotemerkille - ei tekijöille.

Ekologisesti ja eettisesti toimivan yrityksen, joka teettää vaatteensa Kaukoidässä, kuluihin tulee lisäksi tuotannon valvomisesta aiheutuvat kustannukset (kolmas palkki). Jotta voidaan taata, että tuotanto on todella kestävää, pitää sen olla ulkopuolisen tahon sertifioima. Nämä sertifikaatit aiheuttavat lisäkustannuksia, mutta ovat toisaalta välttämättömiä.

Näistä summista vähennetään vielä verot ja muut kustannukset, joten puhdasta voittoa luvut eivät tietenkään ole. Jokainen välikäsi (tehdas, monet alihankkijat, maahantuoja, kauppa jne.) ottavat kaikki osuutensa, joten mitä vähemmän välikäsiä, sitä enemmän jää tekijöille.

Tavanomaisesti tuotetulla, kemikaalikäsitellyllä, paljon energiaa ja luonnonvaroja vaativalla T-paidalla on paljon suurempi ekologinen jalanjälki kuin vastaavalla ympäristöystävällisellä tuotteella, sillä ympäristöhaitoille ja luonnonvaroille ei ole määritelty hintaa. Jos halutaan muutosta nykyisessä kaupallisessa maailmassa, pitää edetä markkinatalouden ehdoilla. Jos luonnonvaroille ja ympäristön monimuotoisuudelle saadaan muodostettua hinta, voidaan joko verotuksen, lakien tai muun säätelyn kautta rajoittaa epäekologista tuotantoa. Tämän jälkeen ekologiset tuotteet eivät välttämättä enää olisikaan muita kalliimpia!

Seuraavan kerran kun hypistelee kaupassa muutaman euron T-paitaa, kannattaa miettiä, mitä ompelijalle tästä tuotteesta on jäänyt käteen. Mutta toisaalta: ei nollat hintalapussa tee vaatteesta ekologista tai eettistä. Tärkeintä on tietää, miten ja missä tuote on valmistettu.