Reseptikoulu pt. 2: porkkanasalaatti
Reseptikoulu jatkuu! Tämän viikon raaka-aineena on porkkana.
Sillä välin kun quinoa eli kvinoa porisee kattilassa, onkin paikallaan kertoa, mitä kvinoa oikein on. Kyseessä on siis Andeilla noin viidentuhannen vuoden ajan viljelty kasvi, jota käytetään ruoanlaitossa riisin tapaan. Kvinoassa on enemmän proteiinia kuin muissa viljoissa ja se on gluteeniton, eli sopii keliaakikoille. Kvinoa maistuu maistuu miedosti pähkinäiselle, mutta maku on hyvin mieto ja siksi quinoaa onkin hyvä maustaa jotenkin (lisää tietoa quinoasta löydät esimerkiksi täältä).
Kvinoan keittää kypäsksi vartissa, mutta sen voi myös liottaa käyttökuntoon, jos laittaa kvinoan käyttöä edeltävänä iltana veteen.
Kvinoan ja porkkanoiden kypsyessä voit valmistella salaattia muilta osin. Leikkaa appelsiinit porkkanapalojen kokoisiksi kuutioiksi ja sekoita marinadi valmiiksi. Puolita valkosipulinkynsi ja hiero puolikkaita salaattikulhon pohjaan ja reunoihin. Tämä on Meri-Tuulin mainio vinkki saada aikaan mieto valkosipulin aavistus ilman, että maku on liian voimakas.
Kun porkkanat ja kvinoa ovat kypsät, valuta niistä vesi (tosin quinoaan ei juuri vettä jää) ja anna jäähtyä hetki. Sekoita kvinoa, porkkanat ja marinadi keskenään ja anna vetäytyä kylmässä tunnin verran. Lisää sen jälkeen maun mukaan vielä mausteita — jos koet sen tarpeelliseksi, ja leikkaa sekaan persiljaa.
Katjan kommentit ruoasta: "No siis, tästä tulee mulle mieleen kouluajat. Se johtuu appelsiinin ja porkkanan yhdistämisestä, tosin makuun tottuu syödessä, ihan jees. Mä oon kyllä noin yleisesti vähän hedelmävammainen, en tykkää hedelmistä ruoassa. Mutta tää kvinoa on hyvää, tästä mä tykkään! Tää on aika hauskan näköistäkin. Ei pöllömpää."
Nooran kommentit: "Mulle salaatti tippui ihan täysillä! Itse nimittäin pidän hedelmien yhdistämisestä vihanneksiin. Kumina on itsellenikin yleensä nou nou, mutta tässä se meni ihan hyvin. Ja tosiaan: Merkkarin reseptissähän lukee juustokumina, mutta koska mä olen tällainen tumpelo, ostin tavallista. Kokeilkaa te siis juusotkuminaa eli jeeraa :) Valmistan ehdottomasti salaattia jatkossakin, mutta itse taidan laittaa vähän lisää valkosipulia — kollegoiden iloksi".
Porkkanasalaatti on luonteeltaan lisukemainen, toki sitä voi pimpata vaikka tofulla, jos haluaa, minä syön tänään lounaaksi poronkäristystä porkkanasalaatin kyljessä. Ja tosiaan resepti, se kuuluu näin:
Porkkanasalaatti (4:lle)
500 g porkkanoita
2 appelsiinia
1 dl quinoaa
1/2 pnt lehtipersiljaa (tavallinenkin käy)
1 valkosipulin kynsi
marinadi:
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl väkiviinaetikkaa
1/2 tl jauhettua korianteria
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl muskottia
1 tl hunajaa tai sokeria
suolaa & mustapippuria
Salaatti on paitsi herkullinen, myös tosi halpa. 500 g luomuporkkanoita maksoi 1,29 euroa, ja 500 gramman kvinoapussi 4,40. Käytin vaan desin verran, joten käytetyn kvinoan hinta on alle euron. Appelsiinit maksoivat yhteensä noin euron ja luomupersiljaruukku kaksi euroa (persiljasta käytin vain noin kolmasosan). Tähän päälle kun laskee mausteet, niin ei neljän hengen annos porkkanasalaattia montaa euroa maksa.
... ja raaka-aineäänestyksestä: laitamme aina toisinaan saitille äänestyksen siitä, mistä raaka-aineesta haluaisitte saada Meri-Tuulilta reseptin. Olkaa valppaina :)







Noora Shingler
Reader Comments (25)
Kumina ja juustokumina (eli jeera) ovat kaksi ihan eri maustetta. Jälkimmäistä käytetään tyypillisesti itämaisissa resepteissä, ensimmäistä lähinnä sämpylöissä ( joissa se maistuu sietämättömän pahalta).
Haha, niin ovat! Reseptin mukaan siinä tosiaan piti olla juustokuminaa, mutta Norppa siis heitti sekaan pelkkää kuminaa! Todellista koekeittiötä! Kokeilkaa joku pliis tolla juustokuminalla. :D
Niin, mä olen tällainen tumpelo :) Mut hyvää oli silti!!
Kiva, että Meri-Tuuli tulee ruokabloggaamaan Nooran asemesta, sillä jos Nooran ruokatietämys on tuolla tasolla, ei ne reseptitkään mahda kovin kummallisia olla-niinkuin eivät ole olleetkaan.
Meri-Tuulia kyllä symppaan ja hänen kokkiohjelmaansakin tuli katsottua. Ja kiva, että saa ehdottaa ruoka-aineita: itse ehdottaisin nyt tähän väliin ohran. Sitruunaista yrttiohraa on tehty (juurikin tuolta Köyhistä ritareista), mutta jotain uutta, jooko? Kiits.
Sammal: Idea on juuri se, että Merkkari ammattilaisena, antaa reseptejä meille taviksille ja mä testaan ne reseptit tavisten puolesta.
Sammal, tämä oli Meri-Tuulin resepti, jonka Noora vain kokkasi. Tarkoitus ei ole jatkossakaan tehdä tajuntaa räjäyttäviä reseptejä vaan maukasta kasvispainotteista ruokaa, jonka koekokkaamme malliksi. Onneksi ruokablogeja on runsaasti ja mieleinen löytyy varmasti.
Et muuten vastannut kysymykseeni tuon viime viikon reseptin jälkeen että mikä on sinulle sitä uutta. Itselleni se nimittäin oli uutta.
Hmm..nyt taas lukijaa aliarvioidaan, kyllä minä osasin tuolta lukea, että tämä oli Meri-tuulin resepti. Kommentoin vain juustokuminan ja kuminan sekoittamista (joka toki voi tapahtua ihan vahingossakin, ei sillä) (ja ettei siis tuommoisella tasolla ehken kantsi lähteä RUOKAbloggaamaan) ja hivenen ärsyttävää perusohjeiden hypetystä, koska jotenkin sitä olettaa tällaisista medioista lukevansa jotain uutta eikä mitään perusohjeita, ymmärtänette kyllä mitä ajan takaa, en osaa nyt muotoilla paremmin.
Minä haluaisin nimenomaan saada esimerkiksi kausiruokaohjeita, josta sanoin jo aiemminkin. Ja vaikka muillekin vinkiksi (koska veikkaan ettei monikaan osaa omassa arjessaan toteuttaa), kuinka esim. korvata kasvihuonekasvikset talvella. Eli esim. erilaisia levitteitä porkkanasta, herneestä jne,.Mulle nämä ei ole mitään uutta, en osta kasvihuonekasviksia talvella, mutta reseptivalikoimaa voisi aina lisätä.
Ruokablogejahan on, mutta jos voisitte ottaa tällaisetkin asiat OIKEASTI huomioon resepteissä, niin ainakin yksi lukija ois kiinnostunut. Toistan edelleen, ois näet kiva, että ekologiset seikat otettaisiin oikeesti huomioon eikä siellä kuvissa vilahtelisi niitä tomaatteja..."vaikka niitä emme talvella syökään..."
PURP :)
Kiitos ideoista, tulossa on kyllä kausiruokaohjeitakin. Linjanvetomme on, että kasvispainotteiset ruoat ovat jo itsessään ekologisia. Olemme myös kaikki siinä uskossa, että suomalaiset luomutomaatithan ovat myös talvella ekologinen valinta, kerro jos on muita lähteitä? Tällä tavistasolla me kyllä jatkossakin ruokabloggaamme, joten siihen ei ole tulossa muutosta. :)
Ei kai Meri-Tuulia taaaas! Pois, pois...
Mun mielestä on kanssalukijoita aliarvioivaa, että yksi valittaja katsoo puhuvansa kaikkien puolesta arvostelemalla tämän huonoksi ruokablogiki. Minua kyllä kiinnosti sekä edellinen että tämä respeti - kiitokset! Jokainen puhukoon siis vain omista mieltymyksistään.
Kvinoaa pitää varmaankin joskus testata, kumma kyllä en vielä ole, vaikka yleensä tykkään kokeilla kaikenlaista... Kuulostaa hyvälle, persijasta en pidä, mutta korianteri varmaan käy sen tilalle hyvin!
Oikeastaan piti tulla tänne jakamaan osuva blogikirjoitus: http://blogit.mtv3.fi/voisilmapelia/2010/03/16/nainen-vastaan-rasvavero/
Rasvaverosta voisi täälläkin varmaan kirjoitella. Typerä ajatus, paljon parempi olisi tosiaan verottaa eineistä, karkkia, limsoja yms.! Jos nyt jotain halutaan rankaista.
:) näytti niin makoisalle että vannoutunut lihansyöjäkin taitaa kokeilla tätä - joskin itselleni kuminan lisäksi kirosana on myös se juustokumina, mutta jos Nooralle menee kumina niin olen valmis ottamaan haasteen vastaan ja kokeilemaan jeeraa. Siis heti kun noro-virus päästää otteestaan..
Olisi kiva, jos reseptien "teko-ohjeet" olisi myös kirjallisessa muodossa eikä vain videoina. Muista en tiedä, mutta mulla ei ole mahdollisuutta kokata läppärin kera.
Kvinoan ravintopitoisuus paranee idättämällä, samoin kuin papujen ja linssienkin, joten itse en keittäisi vaan idättäisin, eli n. 12 h liotusta ja sitten n. 12 h "idätystä" eli antaa olla kulhossa ilman vettä tuon ajan.
Kokeilemisen arvoinen resepti kyllä, ihan turhaan on morkattu. Miksi pitäisi olla jotain monimutkaista ja uutta? Yleensä yksinkertaisista raaka-aineista syntyy parasta, ja tässäkin on aika oivaltava yhdistelmä.
X, mikäs merkkarissa riepoo? :)
Just, toivottavasti maistuu!
Luna, toi oli mainio linkki, kiitos! Mä henkilökohtaiseti olen ihan samoilla linjoilla - kaikki kevyttuotteet etoo. Me käsitellään tänä keväänä vielä kevyttyotteitakin (muistaakseni).
heini, tuu kertoo millasta oli! Me kun vedettiin siis toi kuminaversio eikä juustokumina niikun reseptissä luki..
maria k. no totta turiset. Tässä ei tosiaan ole kovin kootusti nuo teko-ohjeet..
An, kiitti vinkistä! Saako amatööri tiedustella miksi idättäminen parantaa ravintopitoisuutta ja mihin suuntaan?
Katja
Quinoa on uusi ja mielenkiintoinen ruoka-aines, itsekin tänään perheelle sitä ensi kertaa tein, kun vaimo sellaisella dieetillä, että gluteenia pitää välttää ja riisi on yksi maailman epäekologisimmista ruoka-aineista.
Ohra on makuelämyksenä hiukan hankala, suomalaisena se olisi luultavasti kohtuu ekologista. Minua kiinnostaisi saada vinkkejä maukkaisiin ohraruokiin, kotimaisista lisäkkeistä perunallahan vain perse leviää ja pasta tuotteet eivät nekään mitenkään terveellisiä ole.
Ja tämä Sammal - itse olen yläasteen opettaja ja helevetin huolestuttavaa jos aikuiset ei osaa paremmin keskustella, teineiltähän tuon tasoista juttua lipsuu joka päivä. Jos meillä on tällainen hölmöläisblogi johon voi kirjoittaa ilman rekisteröitymistä, niin se ei tarkoita että pitää kirjoittaa kuin hölmöläinen. Huomiosi olivat osuvia, mutta toiselle ihmiselle voi kirjoittaa kuin toiselle lähimmäiselleen.
Lisää reseptejä, mahtavaa!!!
Mutta komppaan Maria K:ta, olisi kiva jos reseptit olisivat myös tiiviissä kirjallisessa muodossa. Erityisesti nälkäisenä ruoanlaittajana en vaan yksinkertaisesti mitenkään jaksa katsoa ohjeita videolta, vaan teen ne sitten vähän sinne päin ruoka-ainelistan perusteella.
Perunalla perse leviää? Paljonko sitä pitää syödä päivittäin saadakseen tällaisen vaikutuksen? ;)
Ohra toimii loistavasti riisin korvikkeena (minusta ihan sellaisenaan) ja kaurapuuro, johon laitetaan myös ohraa, on todella hyvää. Minusta ei ollenkaan hankala maku!
No jaa, mistäs Mies tietää, minkä ikäinen olen? Ja anteeksi nyt vain, mutta ei tuo oma tekstisikään nyt kovin laadukas ole, ja varsinkaan viimeistä lausetta en ymmärrä. Siis voi vai ei voi ?
Mikä iäiselle tuota luomuquinoa voisi antaa? Ostin hiutaleita, kauanko täytys keittää, että varmasti on kypsää?
Laitan linkin taakse hyvin tärkeää huomiota noista pikkulasten sapuskoista. Laittakaa osoite eteenpäin, jos jollakin muullakin huolettaa se Semperin puurovelli, mikä on vedetty markkinoilta...
Valmistaja jäi omituisesti varjoon... onhan se vielli niin monesta eri aineksesta valmistettu eikä syyllinen todellakaan löydy noista kovin helposti!
Minä annoin amaranttia ja kvinoaa yksivuotiaalle lapselleni, joka eli enimmäkseen rintamaidolla. Niiden ravintoarvot ovat sen verran kovat, että kompensoivat hyvin sitä, minkä lapseni menetti kun ei ollut alkanut syödä vielä "normaalia ruokaa". (Purkkieineksiä en antanut missään vaiheessa.)
Laittasitteko pelkän reseptin sellaseen muotoon, että sen vois tulostaa tai siirtää omaan nettireseptikansioon ? Kiitos.
Katja, lukemani mukaan "idätettäessä siemenen vitamiinipitoisuus moninkertaistuu, kun fytiinihappo hajoaa, jolloin kivennäisaineet imeytyvät elimistöön paremmin ja entsyymipitoisuus kasvaa".
Esim. pähkinöille ja siemenille suositellaan myös liotusta ennen käyttöä, koska niiden hyvät ainekset muuttuvat siten paremmin ihmiselimistöön imeytyviksi.
Keitettäessä ja kuumennettaessa n. yli 40 asteen osa noista hyvistä aineista sen sijaan hajoaa.
Kiitos hyvästä idätysvinkistä! Suosittelen ehdottomasti tähän reseptiin idätystä jos ei ole kiire ruoanlaitossa; quinoassa tulee silloin esille sen pähkinäinen maku, joka katoaa keitettäessä. Maistoin ystäväni idättämällä valmistamaa quinoaa ja siitä idea reseptiin tuli.
Parastaikaa kuultava "suoraa puhetta" -ohjelma edustaa keskinmääräistä huonoa luomu-tietämystä. Jaana yrittää oikoa, mutta pystyy lohkaisemaan ainoastaan pienen palasen mössökäsityksistä.
Ensinnäkin eri maissa luomu on eri tavalla sertifioitua! EUn kriteeritkäätkään eivät ole yhtenevät. Suomessa luomu tarkoittaa lähinnä tuotantotavan kestävyyttä.
Luomun maistattaminen on huuhaata, mikäli kyse ei ole PROSESSOIMATTOMASTA raaka-aineesta (esim tomaatti). Valmistustavalla ja maustamisella tehdään tuotteelle nykyään maku ja myynti. Tuotantotapa ja -maa eivät takaa kuluttajan tyytyväisyyttä, valitettavasti!