Outi Pyy tekee trashion-taikoja
Kuten Kierrätystehdas osoitti, on trashion nykyään varteenotettavaa muotoilua, oli kyse sitten vaatteista, koruista tai esineitä. Breikkaako kierrätysdesign muotimailmassa joskus isosti? Merkit ovat ilmassa. Esimerkiksi Lontoon helmikuisilla muotiviikoilla kierrätys-trashionmuoti näkyi jo catwalkeilla.
Puhuttaessa kotimaisesta trashionista, on Outi Pyy ehdottomasti yksi kiinnostavimpia tekijöitä.
OutsaPop-nimistä trashionblogia pitävän suunnittelijan intohimona on jakaa ideoita ja ohjeita DIY-tekemiseen (Do It Yourself).
Trashion on Outille niin tärkeä juttu, että hän aloitti blogaamisen ja termin ahkeran viljelyn vuonna 2007. Outi halusi herättää ihmiset näkemään kierrätysmuodin mahdollisuudet ja hänen voi sanoa onnistuneen: Outin blogiinsa keräämät trashionilmiöt ovat kuukaudessa 80 000 ihmisen ruudulla.
Trashonin yleisimpiä materiaaleja ovat olleet muovipussit, elintarvikepakkaukset ja käärepaperit (pussukka, laukku, naamiaisasu, jopa taidehääpuku tai muovimekko), mutta Outille muovipussit ovat kirosana.
- Trashion on paljon muutakin kuin roskasta valmistettuja koruja ja muovipussimekkoja, kierrätysmuoti voi olla hyvännäköistä, monen tyylistä — ja käytettävää!
- Vielä viisi vuotta sitten ala oli enemmänkin askartelua, mutta noihin aikoihin alkaneen kierrätysdesignbuumin myötä trashion on jo monille selvä termi. Nykyään kierrätysdesign on ihan eri tasolla, sillä suunnittelijat haluavat olla ekologisia.

KUVA: outsapop.com
Omissa trashionvaatteissaan Outi käyttää paljon farkkua, vetoketjuja sekä revittyä kangasta.
- Tämä kultainen mekko (kuva) on laskeutuvasta viskoosineuleesta tehty secondhand-tunika (materiaalilöytö UFFilta). Sen selkä on purettu näyttävästi.
- Haluan että tekeminen pysyy fashionina. Haluan tehdä kierrätystuotteita, joita voi käyttää näyttämättä huovutetulta kuvisopelta. Kun on itse tehnyt tai tuunannut vaateen, sitä arvostaa paljon enemmän.
Outin blogi esittelee myös hänen omia luomuksiaan, jotka ovat kyllä äärimmäisen trendikkäitä — jopa aika lähellä Globe Hopea, vaikka Outi peräänkuuluttaakin uusia tekijöitä. Hyvin menestynyt Globe Hope on kuitenkin toiminut alan tienraivaajana ja näyttää nyt siirtyneen vaatteista enemmänkin laukkujen ja asusteiden pariin.
Outi Pyyltä on ilmestymässä trashion-kirja syksyllä 2010.
Siinä missä Suomessa trashion vasta hakeutuu catwalkeille, on tilanne Lontoossa toinen. Helmikuisilla Lontoon muotiviikoilla esiteltiin Leviksellä pitkän uran tehneen suunnittelija Gary Harweyn upeita, täysin kierrätysmateriaaleista tehtyjä mekkoja, materiaaleina mm. sanomalehtiä (kuva alla), farkkuja, t-paitoja, pyykkikasseja, takkeja ja armeijavaatteita. Harwey on ecofashionia käsittelevien saittien mukaan kuuma suunnittelija, hänen mallistonsa inspiraatio löytyy vintagesta ja hän uskoo voivansa vaikuttaa eettisen muodin vallankumoukseen.
Kuva: koldinghus.dk
Mikä/kuka on oma trashion/ risain/ DIY -suosikkisi? Laita vinkkisi tekstin perään!
Katsasta myös:
- Trashionia ja DIY:tä: Etsy Trashion blog ja Styleguru.
- Kierrätysdesignia: Globe Hope ja Kierrätyskeskukset Plan-B tekevät tiukkaa trashionia/kierrätysdesignia.
- Risainia Halpaa Hupia-näyttelyssä (-07).
Tekstiin upotetut kuvat:
Outin kuva: bobbintalk.com / kuvaaja: Mika Pollari
Outin tekemä kultamekko: outsapop.com/ kuvaaja: Jere Kantonen







Viivi
Reader Comments (5)
Oma suosikkini on Desing By Mirka, jonka kaikki vaatteet on tehty kierrätyskankaista. Ihania,naisellisia sekä hyvin istuvia vaatteita, jotka on valmistettu käsityönä Suomessa!! Go Mirka Go!;)
ai outilta ilmestyy kirja, mahtista!
Kyllä Outin "trashionkirja" tulossa runsaine DIY-ohjeineen. Outsapop-blogissa lisätietoja.
Lempparini on ehdottomasti unkarilainen Retextil! (www.retextil.hu) Tykkään kyllä eniten Retextilen huonekaluista, mutta trashion on kanssa aika vetävää. Esim: http://retextil.shp.hu/hpc/kepgaleria/retextil/retextil_1245254501_reruha_bx7k_NAGYKEP.jpg
Kiitos trashionvinkeistä! Mirka löytyy netistä: www.mirkatuovinen.com
- hurmaavaa retroilua.
Ja Retextil: retextil.shp.hu/hpc/web.php?a=retextil
ja trashion:
http://retextil.shp.hu/hpc/web.php?a=retextil&o=reruha_bx7k
- pikkasen raju toi asu vauvanukella - synnytysasu?