Digiskräppääjä törsää pikselikukkasiin

Moni ei ole kuullut vielä skräppäyksestäkään, mutta innokkaimmat harrastajat, kuten Elina "Omuli" Paulasuo, ovat jo siirtyneet tekemään sitä digitaalisessa muodossa. Leikekirjan tai muistoalbumin kokoaminen eli kuvien, tekstien, nappien ja niittien asettelemisen voi yhtä hyvin tehdä tietokoneella kuin saksilla ja liimalla.

Perinteistä leikekirjan tekoa on harrastettu vuosikymmeniä ja siihen on kelvannut mikä tahansa lehtileikkeistä ja puunlehdistä karkkipapereihin ja bussilippuihin. Moderni leikekirjailu on varsin kaupallinen harrastus, jota kutsutaan suomeksi skräppäykseksi (englanniksi scrap-booking). Digitaalinen versio on taas askel eteenpäin siitä.

Omuli Paulasuo kyllästyi viime vuonna perinteiseen skräppäykseen ja ryhtyi tekemään leikekirjan tai muistoalbumin sivuja yhä useammin digitaalisesti. Suomessa on hänen mukaansa aktiivisia digiskräppääjiä vain kymmenkunta, aktiivisia skräppääjiä ylipäätään noin sata.

Kuva: Omuli käytti Perjantai on herkkupäivä -digisivuunsa kymmentä eri digitaalista tarviketta, jotka on ostettu eri nettikaupoista. Mukana on mm. taustapaperi, kuviopapereita, kuvia ja fontteja. 

Omuli laajensi "digeilyyn" vaihtelun ja oppimisen halusta. Hän oli alkanut myös pohtia, miten paljon skräppäystarvikkeiden pitää lentää ympäri maailmaa, ennen kuin ne päätyvät hänen askartelupöydälleen Pohjanmaalle. Omuli tilaa suurimman osan sekä käsinkosketeltavista että digitarvikkeista Yhdysvalloista, missä skräppäysmarkkinat ovat valtavat. Yhdysvalloissa skräppäys on kotirouvien harrastus, Suomessa tyypillinen harrastaja on kolmekymppinen ruuhkavuosiäiti, joka saa skräppäämään vetäytymällä hetken omaa aikaa.

- Niin pitkälle en ole mennyt, että miettisin, miten paljon sademetsiä tämän harrastuksen takia kaatuu.

Mutta monen mielestä digeily ei ole aitoa skräppäystä. Omulin puoliso sanoo, että digeily on huijausta ja "liian helppoa". Hänen kuopuksensa mielestä digiskräpätyt sivut eivät ole kivoja, koska ne eivät ole ”pulleita”. Omasta mielestäni digisivut ovat usein monipuolisemman näköisiä (ainakin netissä selattuna), ja ovathan ne taatusti ekologisempiakin. Koneella istuminen ei kuitenkaan olisi terapeuttista käsillä tekemistä, ainakaan työkseen ruudun takana istuvalle, kuten minä.

Kuva: Xingin hybridiskräppäys "fantasiatyyliin".

Perinteiset amerikkalaiset skräppäyskaupat vastustavat nekin digeilyä – tietysti, sehän vie niiltä asiakkaita ja rahaa. Digikaman voi ostaa menemättä fyysisesti skräppikauppaan, ja perinteiset kauppiaat eivät ole välttämättä päässeet kiinni uusiin markkinoihin. Digiharrastajien ei myöskään tarvitse hankkia niin paljon erilaisia laitteita ja tarvikkeita, kuten akryylileimasimia, kirjainsabluunoita, kuviolävistäjiä tai paperileikkureita. Photoshop tai vastaava ohjelma riittää.

Jenkeissä koko harrastuksen lisäksi myös tunnetuimmat skräppiblogit alkavat olla todella kaupallistuneita. Niin sanotut julkkisskräppääjät, kuten Becky Higgins, myyvät niissä omia tuotteitaan, jotka ovat usein niin valmiiksi suunniteltuja, ettei tilaa omalle luovuudelle jää. (Omasta mielestäni tosin monet suomalaistenkin skräppiblogien sivut muistuttavat toisiaan. Omuli arvelee sen johtuvan amerikkalaisen tyylin ihannoinnista.)

Skräppäys sinänsä on toki kaupallista Suomessakin, mutta skräppiblogit eivät juurikaan. Monet suomalaiset digiskräppikaupat pitävät kyllä omia blogejaan. Tavallisista harrastajista esimerkiksi Lehtipöllö, Hemppa ja Xing (blogi Kynä ja sakset) bloggaavat Omulin tavoin tekeleistään. 

Kuva: Lehtipöllön taiteiden yö -sivu.

Kemikaalit skräppialbumien ongelmana

Amerikkalaisen Sweet Shoppe Communityn galleriaa on hauska selailla ja etsiä inspiraatiota kaikenlaiseen muuhun askarteluun. Vaikka kaupallisen skräppäyksen roina ja valmiit "pakkaukset" hirttävät mielestäni luovuutta, ne auttavat monia alkuun. Omuli esimerkiksi ei uskoisi juurikaan skräppäävänsä, jos kamaa ei olisi tarjoiltu valmiiksi - niin perinteisessä kuin digimuodossakin.

Muu kuin virallinen skräppäyskama ei pääse Omulin fyysisiin leikekirjoihin siksikään, että niistä ei useimmiten tiedä, mitä ne sisältävät: papereissa ja tekstiileissä on nykyään niin paljon kemikaaleja, että ne saattavat haalistuttaa valokuvat tai haurastuttaa taustapaperit. Silloin skräppialbumeista ei jäisi muistoa jälkipolville, mikä on monelle harrastuksen yksi tarkoitus. 

Kuva: Sweet Shoppe Communityn myymä digiskräppäyspaketti, jossa taustapapereita, kirjaimia ja koristeita.

Esimerkiksi luonnonkasveissa on ligniiniä, joka tekee saman paperille kuin vanhoille puunlehdille: ne haurastuvat. Tekstiilit voivat sisältää hyvinkin paljon formaldehydiä ja esimerkiksi aikakauslehtipaperit happoja. Jos ongelmana on vain happo, sen pitoisuuden voi testata alan harrastuskaupoissa myytävällä happotestauskynällä ja poistaa happoneutralointisuihkeella. Varminta on käyttää kuvista aina kopiota ja säilyttää alkuperäinen muualla - tai tehdä koko homma diginä. 

Lisää aiheesta:  

• Intohimona skräppäys -tapahtuma 27.-28.2.2011
• Askartelukirppis Variston Sinellissä 2.4.2011
• Digiskräppäyskursseja netissä

Aloituskuva:

Anything you can do -digiskräppäyssetti, Sweet Shoppe Community

Comments

[Marjo Kauppila]

Hyvä artikkeli. Näin sitä vaan mennään koko ajan eteenpäin tässäkin asiassa ;)