Kotimainen herne haastaa soijan
Halusin kokeilla, olisivatko kotimainen herne- ja papurouhe toimiva vaihtoehto ulkomaiselle soijarouheelle, joka on varsin kiistelty elintarvike. Alun perin minut innosti rouheiden äärelle Katjan heittämä haaste: mikä olisi hyvää papuruokaa pavun jauhoista koostumusta ja paksua kuorta vihaavalle vegetaristille. Päätin testata, uppoaisiko Katjaan rouheesta tehty murkina.

Härkäpapurouheen (kuvassa) ostin valmiina Ruohonjuuresta. Ruohonjuuren valikoimiin kuuluu periaatteessa Lassilan tilan hernerouhekin, mutta sitä ei kuulemma ole vähään aikaan ollut hyllyssä. Verkkokauppa Osuuskunta Oma maasta sitä kuitenkin löytyy. Hernerouheen tein lopulta itse kokonaisista, kuivatuista luomuherneistä.
Halusin testata rouheita sekä soijan että jauhelihan korvikkeena. Niinpä valmistin perinteistä makaronilaatikkoa, jossa oli kolme osiota: yhdessä härkäpapurouhetta, yhdessä itsetekemääni hernerouhetta ja yhdessä vaaleaa soijajauhetta. Muuten ruoka muistutti perinteistä lihamakaronilaatikkoa.
Tarjosin kokkaustani Katjalle, Hertalle ja Viiville. Eniten mieltä lämmittävä kommentti härkäpavusta oli Katjan toteamus: "Tämä on parasta papuruokaa, jota olen syönyt." Herttaa puolestaan häiritsi härkäpavussa pähkinämäinen kovuus.
Voittajaksi äänestettiin kuitenkin herne! Itse tykkäsin selvästi eniten härkäpavusta. Se oli mieto (en välitä soijan mausta), eikä liian pehmeä ja makea, kuten herne. Viivi taas tykkäsi herneen makeudesta ja Katja siitä, että herneen suutuntuma oli tasaisempi, härkäpavussa kuorenpalat tuntuivat selvemmin. Soija miellytti Herttaa ja Katjaa lähinnä siksi, että se oli tuttua ja koostumukseltaan helppoa.
Tein lisäksi intialaistyyppisen curryn, jossa kokeilin hernerouhetta punaisten linssien korvaajana. Tämä ruoka ei ollut omasta mielestäni yhtä onnistunut: herneet tuntuivat linsseihin verrattuna kovilta, tai sitten niitä olisi pitänyt keittää tosi pitkään. Kolme varttia ei riittänyt pehmittämään niitä kunnolla.
Ainakin omassa keittiössäni härkäpapurouhe tulee varmasti olemaan vakiokamaa jatkossakin! Hernerouhetta haluaisin kokeilla valmiina, sellaisena sitä tulisi todennäköisemmin käytettyä. Sehän saattaisi olla jo valmiiksi pehmeämpää kuin tuo itsetehty, joten se voisi toimia mainiosti linssien korvikkeena.
Herne- ja härkäpapurouhe sopivat periaatteessa mihin tahansa samalla tavalla kuin soija tai jauheliha: pastakastikkeeseen, kasvissosekeiton tukevoittamiseksi, intialaiseen currypataan, kasvispihveihin, makaronilaatikkoon jauhelihan sijaan tai jopa sämpylätaikinaan.
Hernerouheen valmistus

Liotin kuivattuja herneitä n. 15 tuntia. Osa herneistä oli tämänkin jälkeen edelleen pieniä ja kuivia, joten poistin ne seasta käsin. Kokeilin herneiden murskaamista sekä sauvasekoittimella että tehosekoittimella.
Sauvasekoittimen kanssa käytin melko korkeaa kannua, mutta herneet lentelivät silti ympäri keittiötä. Jos siis käyttää sauvasekoitinta tai vastaavaa, pitää olla säiliöllinen versio. Monitoimikoneella rouhiminen onnistui hyvin.
Makaronilaatikko papu- tai hernerouheesta

- 5 dl makaronia
- kasvislientä kuutiona tai jauheena
- öljyä tai voita paistamiseen
- 2 sipulia
Munamaito:
- 1 tl valkopippuria
- 2 tl yrttisuolaa
- 1/2 rkl sokeria
- 3 dl herne- tai härkäpapurouhetta
- 5 dl maitoa (voit korvata osin tai kokonaan kermalla, kookos- tai kauramaidolla)
- 3 munaa
- Pinnalle juustoraastetta
Keitä makaronit. Jos käytät itsevalmistettua hernerouhetta, keitä sitä 15 minuuttia; jos härkäpapurouhetta, liota sitä sama aika kasvisliemessä. Paista sipulit pannulla runsaassa öljyssä tai voissa. Lisää herne- tai papurouhe pannulle ja paista vielä hetki.
Valmista munamaito: riko munat kulhoon, lisää maito, valkopippuri, yrttisuola ja sokeri, ja sekoita.

Sekoita voidellussa vuoassa makaronit ja sipuli-rouheseos. Kaada päälle munamaito ja ripottele pinnalle juustoraastetta (kuvan laatikossa näkyy vasemmalla hernerouhe, keskellä vaalea soijajauhe ja oikealla härkäpapurouhe.). Paista laatikkoa 180 asteessa noin tunti.
Hernerouhecurry
- 3 dl hernerouhetta
- 1 peruna
- 2 porkkanaa
- pieni pala keräkaalia
- 2 sipulia
- 3 valkosipulin kynttä
- 2 tl inkivääritahnaa
- 2 tl garam masalaa
- 1 tl kurkumaa
- 1 tl juustokuminaa jauheena
- (chiliä maun mukaan)
- 1 tl suolaa
- öljyä paistamiseen
- vettä

Silppua sipulit ja valkosipulit. Pilko peruna, viipaloi porkkanat ohuiksi viipaleiksi ja suikaloi kaali kapeiksi suikaleiksi.
Paista kuumassa kasarissa, runsaassa öljyssä garam masalaa, kurkumaa ja juustokuminaa (ja mahdollista chiliä). Lisää hetken päästä sipuli, valkosipuli ja inkivääritahna. Lisää 4-5 dl vettä.
Kun vesi kiehuu, lisää hernerouhe, peruna, porkkana ja kaali. Keitä, kunnes vihannekset ovat kypsiä. Itselläni meni kolme varttia, ja herneet olisivat saaneet porista pidempäänkin. Tarjoile esimerkiksi riisin tai spelttihelmien kera.
Lisää reseptejä
Härkäpapureseptejä /Osuuskauppa Oma maa ja Härkäpapua sarvista -kasviskeittokirja
KUVAT:
Herne: Flickr / Haprog
Muut: Terhi






Terhi Upola
Reader Comments (13)
Hernerouhetta näytti olevan myynnissä Juuren puodissa Helsingissä.
Lotta, kiitos vinkistä! taidankin piipahtaa siellä heti tänään ja ilahduttaa perhettä viikonloppuna koekeittiön antimilla. ;)
- Katja
K-supermarketeissa on Milletti-hernerouhetta. Reseptejäkin on sivuilla: http://www.milletti.fi/index.php?pageid=8
Millettiä en ole kokeillut, mutta Lassilan tilan hernerouhe ainakin on erittäin hienojakoista ja pehmeää, kypsyy nopeasti.
Minä en ihan ymmärrä, että miten herne (proteiinia 5,1g/100g, kuivattuissa 17,9g/100g) haastaa soijapavun (proteiinia 35,9g/100g)?
Härkäpapu (kuivatuissa proteiinia 30,4 g/100g) onkin ihan varteenotettava, ja rouheena se on mielestäni todella paljon parempaa kuin pahvinen soijarouhe.
Jos jonkun tässä tulisi haastaa soija kaikissa muodoissaan, niin ehdottomasti hampun! Kasvikunnan täydellisin proteiini ja parhaat rasvahappokoostumuksetkin, kasvaa ilman torjunta-aineita, eikä ole nirso ympäristön suhteen, joten kasvaa hyvin täällä pohjolassakin. Ja saa jalostettua vaikka miksikä: hefuksi (vrt. tofu), maidoksi, voi(-tahnaksi), jauhoiksi...
Tima, kas vain, tämähän on hyvä uutinen! Täytyykin käydä katsastamassa valikoimat muistakin ketjukaupoista!
sienid, kuten Terhi tuolla ingressissä kertoi, idea lähti liikkeelle siitä, että mä en kasvispainotteisena syöjänä (en ole tiukka vege vaan syön kalaa ja joskus harvoin riistaa tms) saa kasviproteiinia mistään muusta kuin soijasta, koska pidän pavuista vielä vähemmän kuin soijasta. Olen siis äärimmäisen tyytyväinen jos kotimaisesta herneestä saan hyvänmakuisen proteiinilisän ruokavaliooni. :) Hamppu on kyllä kiinnostava proteiinilähde myös, täytyy testata läpäiseekö se makutestin! Saako noita hampputuotteita esim hefua ketjukaupoista vai onko joku erikoisputiikki josta niitä ostat?
- Katja
Sienidin pointti taisi olla juuri se, että herne ei ole kovin kummoinen proteiinilisä, monissa täysjyväviljoissakin taitaa olla enemmän proteiinia, jos nuo luvut pitävät paikkansa.
Härkäpapurouhetta voisi kyllä testailla, kiitos vinkistä! Myös hamppu kiinnostaa, hampunsiemeniä ja -rouhetta kaapista jo löytyykin, pitäisi vaan opetella käyttämään niitä monipuolisemmin. En ole koskaan törmännyt hefuun kaupoissa (korjatkaa, jos sitä voi jostain ostaa valmiina!), eli pitäisi tehdä itse. Netistä löytyy kyllä ohjeita, en viitsi suositella mitään tiettyä, koska en ole itse vielä kokeillut. :)
Luna, ymmärsin kyllä sienidin pointin, mutta haastajan tuli siis olla myös maukas ja samaan tapaan pätevä raaka-aine ruoanlaittoon kuin jauheliha (vrt. leseet), mikä varmaankin tuli vähän huonosti ilmi jutusta. Herneessä toki on vähemmän proteiinia, mutta kun en noita papuja syö, niin herne vaikuttaa oikein hyvältä lisältä mun muuten hyvin maitotuotepohjaiseen proteiininsaantiin. :) Ja hamppu, jota Fineli ei näköjään tunne, täytyy ehdottomasti ottaa kokeilulistalle. Kaikki reseptit ovat tervetulleita!
- Katja
Itse vegaanina lähinnä huolestuin siitä, jos joku asiaan perehtymätön huolimattomasti luettuaan saa käsityksen siitä, että nyt riittää kun vegeihmisille tarjoaa hernekastiketta ja suikkasee muutaman herneen pataan, niin ei tarvitse proteiinia sen enempiä miettiä. Tuosta soija vs. herne -asetelmasta nyt vain saa sellaisen fiiliksen, koska nykyään monet keittiöntätejä ja sukulaissetiä myöten tuntevat soijan juurikin kasvissyöjien tärkeimpänä proteiininlähteenä, ja jos herne kerran otsikon mukaan haastaa soijan, niin "eikös se sitten vastaa sitä kaikin puolin"? Näin minä ainakin sen lukiessani tulkitsin, ja ryhdyin ihmettelemään ravintoarvoja. Monissa ravintoloissa ja esimerkiksi opiskelijaruokaloissa panostetaan yhä yllättävän huonosti kasvisruoan proteiinipitoisuuteen, esimerkkinä entisen opinahjoni yleinen ruokalaji "perunan- ja porkkananpalasia tomaattikastikkeessa keitettyjen perunoiden ja porkkanaraasteen kera" . Lukuisten huomautusten jälkeen kastikkeisiin alkoi ilmestyä muutama hassu kikherne. Riittävä ja selkeä tieto oikeasta kasvisruoasta on siis tosi tärkeää, eikä haittaa yhtään rautalangasta vääntäminen, jos se sitä vaatii.
Sitten hampusta! :) Löytyipä kaikille kiinnostuneille oikein pätevä alkuinfo ihan täältä Uudesta mustasta! http://uusimusta.squarespace.com/etusivu/2010/5/17/hamppu-palaa-taas.html
Hefua ei tosiaan vielä valitettavasti valmiina kaupasta, tosin Soya-merkkihän on jo lisännyt hampunsiemeniä tofuunsa, joka on kuulemma siirtymätuote, joten toivon todella, että pian sieltä putkahtaa täysin hamppua oleva hefu! Sitä ennen täytyy siis tyytyä valmistamaan hefunsa itse, mutta se on huomattavasti helpompaa kuin tofun valmistaminen, koska hampunsiemenien lisäksi muita raaka-aineita ei tarvita. Täältä yksi hyvä hefuresepti ja useita hyviä hamppujuttuja: http://www.vegaaniliitto.fi/hamppu/#Hefu
Niin ja helpointa on aloittaa hamppuun tutustuminen ropsimalla siemeniä reilusti sellaisenaan salaatin päälle! Rouske kuuluu, mutta kunnolla pureskelu edistää ihmisen kylläisyydentunteen saavuttamista ja tuo mielihyvää!
Tässäpä siis vaikka testiaihetta, kasviperäiset proteiininlähteet vertailuun! Mikä on maukkainta ja mikä pitää kylläisenä? Minä ainakin olisin innokas osallistuja! ;)
sienid, hyvä testi-idea, pitää pistää korvan taakse!
On totta, että soijassa on enemmän proteiinia kuin vaikka hernerouheessa. Minäkin sain nyt käsiini tuota Millettin valmistamaa rouhetta, jossa ei ole lainkaan kuorta mukana, ja jonka proteiinipitoisuudeksi ilmoitetaan 21g/100g. Toki sekään ei päihitä soijaa, mutta esimerkiksi sian- ja naudanlihan kyllä (esim. jauhelihassa 17,5g/100g, ks. Fineli).
- Terhi
Hernerouhe muutti meille! Milletin sivustolla on komea annoskuva hernerouheesta ja broilerin tai kalkkunan jauhelihasta tehdystä hernebroilermurekkeesta. Tarjosin sitä ruokavieraille ja sain aidot kehut jopa kyläilevän perheen lapsilta. Gourmetmainen ulkonäkö oli emännälle eduksi, sillä se huomattiin. Tuli sellainen olo, että tarjosi kotiruokaa (siis hyvänmakuista) TV-kokki-lookilla.
Yllämainitun reseptin paras juju oli siinä, että hernerouhe huuhdellaan lävikössä, laitetaan kiehuvaan veteen ja heti levy pois päältä. Näin se jää siihen hissukseen jäähtymään ja turpoamaan. On siis puolen tunnin kuluttua pehmoista ja käyttövalmista. Tämän voi tehdä jo paljon ennen varsinaista aterianvalmistusta, jolloin homma nopeutuu selvästi.
Kokeilin kiehautetun hernerouheen lisäämistä vakiokasvispihvireseptiini ja se oli siihen yllättävän poikaa. Herneellä on etuna vihreys, joka useimmiten antaa ruokaa myös silmälle.
Jos härkäpapurouhe on yhtä helppokäyttöistä ja hyvänmakuista kuin hernerouhe, pitää kokeilla sitäkin. Keittelin kerran turhaan yön yli liotettuja Juuresta ostettuja kokonaisia härkäpapuja ja oli jokseenkin kamalaa. Jo haju, joka asusti sitten kämpässä koko päivän. Pitää kumminkin koettaa rouheena, kun näin kehutaan. Vaikken hernerouheesta luovukaan.
Reija, hei mahtavaa, joku muukin hurahti hernerouheeseen kuin mä! Sain eilen aikaiseksi ensimmäisen ruoan, risoton, ja hyvää tuli! Mä jäin miettimään tuota pussin kyljen ohjetta, että hernerouhe olisi käytettävissä ruokiin ilman kypsennystä, mutta mun mielestä lämmitys pehmensi sitä vielä. Kerro muuten mitä sun vakiokasvispihvissä on?
Härkäpapurouhe oli ymmärtääkseni vielä helppokäyttöisempää, sillä sitä ei tarvinnut liottaa, mutta täytyy tarkistaa vielä Terhiltä.
- Katja
Ainakin Finelissä herneen proteenimääräksi ilmoitetaan 30% ja kuivatussa 24% http://www.fineli.fi/index.php?lang=fi
Hauska löyty!!! tämä koe siis.
Itse asiassa, Osuuskunnan Oman Maan kauppoista (Kalliossa on avattu uusi kauppa osoiteessa Kaarlenkatu 15) löytyy esikypsennetty hernerouhetta ja esikypsennetty härkäpapurouhetta. Sen lisäsksi esikypennettystä kokonais- herne ja härkäpavusta, voi valmistella kohtullisesti nopeasti kaikenlaista. Olen Osuuskunan jäsen ja varapuheenjohtaja Daniel Fernández. Tietääkseni tällä hetkellä, olemme ainoat kotimainen ja luomu raakaaineesta valmistajat koko suomessa, ja valikoima jatka kasvuun. Tervettuloa tutustumaan!!!
- Daniel Fernández Sáez