Villa ihastutti, banaani kammoksutti lankatestissä
Suomalainen, perinteinen villalanka innosti eniten Uuden Mustan ekoneulontatestaajia. Myös venymätön hamppu ja pehmeä bambu inspiroivat testiin osallistuneita himoneulojia. Tikkuinen nokkonen ja kiiltävä banaani kiinnostivat, mutta niille keksittiin vähemmän todellista käyttöä.
Ei yllätä, että villa juuri voitti Uuden Mustan ekolankatestin. Villa on tuttu, tasainen, tasalaatuinen lankamateriaali, joka sopii monenalaisten vaatteiden ja muidenkin tekstiilien materiaaliksi.
Testissä arvoitiin neulomisen miellyttävyyttä ja helppoutta, lankojen ekologisuutta, monipuolisuutta ja kestävyyttä eri kanteilta.
Villan kanssa testissä sattui pieni työtapaturma, kun testilangaksi eksyi vahingossa lanka, johon on sekoitettu 15 prosenttia nylonia, kun muut langat ovat 100-prosenttisesti yhtä materiaalia. Nylon-lisä vaikuttaa kuitenkin hyvin vähän niihin ominaisuuksiin, joita testissä arvioitiin. Nylon tuo lähinnä kestävyyttä esimerkiksi villasukkiin, mutta näin lyhyessä testissä ei langan pitkäaikaista kestävyyttä voitu arvioida.
Lisäksi testituloksiin näyttivät vaikuttavan vahvasti lankoihin ennestään yhdistetyt mielikuvat: ”Olen hamppufani.” Myös ekologisuusvertailu perustuu vahvasti mielikuviin – yksiselitteistä vertailutietoa lankojen valmistusprosessin vaikutuksista luonnolle ja ihmisille ei vain ole saatavissa. ”Ehkä ennemminkin toivon kuin tiedän hampun oleva eettistä”, yksi testaajista kommentoi.
Testistä saa kuitenkin hyvin osviittaa siitä, mihin mitäkin lankaa voisi käyttää ja millaista niiden neulominen on.
1. Tuttu ja monipuolinen villa
Testaajat pitivät villaa melko miellyttävänä käsitellä ja helppona neuloa. Sen sanottiin antavat anteeksi epätasaista käsialaa. Utunan Nutu-langan luonnonläheinen värikartta miellytti testaajia.
Erityistä plussaa villa sai siitä, että se oli testin ainoa kotimainen lanka. Lisäpisteitä herui ”kainuunharmaksen sympaattisuudesta”. Testilanka on tehty vanhan uhanlaisen lammasrodun, kainuunharmaksen villasta.
Monet vertasivat lankaa ennemminkin muihin villalankoihin kuin muihin testilankoihin, sillä kaikki ovat neuloneet paljon erilaisista villalangoista. Koska testilanka oli ohutta, sitä pidettiin erityisen monikäyttöisenä. Testivillalanka oli monen mielestä villalangaksi hiukan karheaa.
Ekovillasta sanottua:
- mukavan rouhean tuntuinen
- tutuimman oloinen, helposti lähestyttävä
- erityisen miellyttävää on värin ja ylipäänsä pinnan elävyys
- värikartta vaikuttaa kiinnostavalta, samoin yrityksen kansallisromanttinen ja perinteinen “imago”
- selkeästi profiloitu kansallisromanttiseksi ja jotenkin kotikutoiseksi


Villa ennen ja jälkeen pesun.
Mihin sopii:
- Kyseessä on sukkalanka, mutta kyllä tästä hyvät lapaset ja villapaidatkin neuloisi. Lievän karheuden vuoksi en käyttäisi kaulahuiveihin tai pipoihin.
2. Monikäyttöinen ja superkestävä hamppu

Kuva: Hamppulippis lapselle.
Selvänä kakkosena villan jälkeen testissä nousi hamppu. Hamppua pidettiin monikäyttöisenä ja ekologisena. Villan lisäksi hamppu oli ainoa lanka, jota kaikki testaajat aikovat käyttää jatkossa. Ainoana mahdollisena esteenä pidettiin hintaa – testin AllHemp6-lanka maksaa esimerkiksi Titityyssä 13 euroa/100 grammaa.
Ekologisena hamppua pidettiin esimerkiksi siksi, että ”hampusta neulottavat neuleet eivät ole niin pintamuotia, että vuoden päästä niitä ei enää voisi käyttää”. Ekopisteitä tuli paitsi muodillisesta, myös materiaalin kestävyydestä: hamppua pidettiin testin ehdottomasti kestävimpänä materiaalina – monet toivoivat sen muuttuvan pesemällä pehmeämmäksi nopeammin, mutta ensimmäiset pesut eivät vaikuttaneet neuleeseen juuri mitenkään. Hamppua pidettiin villan jälkeen toiseksi monikäyttöisimpänä lankana.
Pakko huomauttaa, että hypistelen tässä juuri hamppulankakerää ja omasta mielestäni se tuntuu iholla varsin miellyttävältä, ei siis kovalta. Kovuus häiritsee varmaankin enemmän neuloessa, varsinkin kun lanka ei tunnu joustavan juuri lainkaan.
Hampusta sanottua:
- vetolujuus tuntuu olevan kohdallaan - kädet hajoavat ennen kuin lanka katkeaa
- ei se erityisen miellyttävältä tunnu - toisaalta ei kuitenkaan kutita tai raavi
- neulominen helppoa ja mukavaa, ei pöllyä
- upea värikartta
- kestävää ja pestävää, joten ainakaan kertakäyttöneuleita tästä langasta ei tule


Hamppu ennen ja jälkeen pesun.
Mihin sopii:
- sopii monenlaisiin neuleisiin tiskiräteistä kasseihin ja lippiksistä kesätoppeihin
- asusteet, jämerämmät neuleet
- Ominaisuudet paranavat mitä enemmän neulosta pitää ja pesee. Mallitilkun purkaminen oli helppoa eli tämän kesän jakusta voi tehdä ensi kesälle hameen.
3. Pehmeä ja tylsä bambu
Testaajat pitivät Sirdarin 100-prosenttista bambulankaa sopivana vauvanneuleisiin, mutta ei juuri muuhun. Langan värikartassa on etupäässä valkoista ja pastellisävyjä. Testilangan kirkkaan valkoista väriä pidettiin liian kovana ja epäluonnollisena. Erityisen pehmeää lankaa kuvailtiin sekä puuvillan että silkin tuntuiseksi.
Bambua pidettiin löperönä ja särmättömänä, vaikka pehmeys osittain miellyttikin. Muutama yllättyi positiivisesti siitä, miten vähän se säikeytyi ja pysyi koossa heidän aiemmin kokeilemiinsa bambulankoihin verrattuna. Pari testaajaa valitti toisaalta juuri säikeytyvyyttä.
Testaajien mielestä bambu pysyi testipesujen jälkeen samanlaisena jopa hiukan paremmin kuin hamppu: ”Kesti myös vahinkopesun 60-asteisessa lakanapyykissä. Ei mitään muutosta havaittavissa. Loistavaa!”
Bambusta sanottua:
- armoton käsialan epätasaisuuksille
- ihanan pehmoinen, mutta omaan makuuni hieman liian "veltto" lanka
- puuvillan tilalle sen voisi mielestäni varmaankin aika hyvin vaihtaa
- vankkaa, tylsää, helppoa neuloa


Bambu ennen ja jälkeen pesun.
Mihin sopii:
4. Variseva ja luonnollinen nokkonen
Nokkosta testaajat pitivät haastavana neulontalankana, sillä se oli tikkuista ja murusteli paljon.
Toisaalta nokkosneulosta pidettiin kauniina; luonnollisena ja ilmavana. Se sai pisteitä myös kestävyydestä: se muutti vain vähän muotoaan pesussa. Toisaalta pesun sanottiin kuitenkin pehmentävän neulosta, mitä pidettiin hyvänä. Nokkosta pidettiin enemmän naruna kuin lankana, mutta sitä pidettiin hyvänä asiana juuri kestävyyden vuoksi. Neulottavuuden kannalta narumainen koostumus oli haastava.
Osa testaajista sanoi nokkosen neulonnan olevan epämiellyttävää, mutta pesty neulos ei tuntunutkaan enää niin tikkuiselta. Yksi testaajista kertoo nokkosen pärjänneen hänen omassa ”kutittavuustestissään” erinomaisesti:
”Tein nokkostilkullekin kutittavuustestini, jonka teen aina kun epäilen jonkun langan olevan liian karkeaa käyttöön iholla. Eli lappu rintsikoiden olkaimen alle, niin että on dekolteen päällä - ainakin itselläni melko herkkä paikka. Ja sitten tunnustellaan kuinka kutittavalta tuntuu. Ehkä se kertoo jotain, että UNOHDIN tämän tilkun iltaan asti ja huomasin sen vasta illalla suihkuun mennessäni. Eli voi käyttää jopa paljaalla iholla!”
Nokkosen arveltiin olevan myös ekologista, mutta todella ekologista sen uskottiin olevan vasta, jos sitä saisi kotimaisena. Vaikka nokkonen miellettiin hyväksi ympäristölle, ei välttämättä ihmisille: ”Säälittää vaan ne ihmiset, jotka tämän ovat langaksi työstäneet, niin karkeaa ja niin päistäreistä.”
Nokkosesta sanottua:
- Neuleen tuntuma iholla siedettävä mutta ei mikään megamiellyttävä.
- Jos tämä olisi oman mamman kompostistaan riuhtomaa ja kehräämää nokkosta voisin sympatiasyistä tehdä siitä joitain.
- Miellytti: nokkosen käyttö materiaalina ajatuksen tasolla.
- Ristiriitainen neulontakokemus: Lanka varisi valtavasti. Tykästyin kuitenkin isoilla puikoilla neulottuun ilmavaan pintaan.


Nokkonen ennen ja jälkeen pesun.
Mihin sopii:
- Sipulipussi, verkkokassi, pesukinnas.
- Nokkonen on kivan rosoista ja jotenkin hauskaa, mutta ei, en keksi mitään.
- Erilaisiin koristuksiin, asusteisiin, sisustusjuttuihin.
- Lähinnä askarteluun verrattavat: vyö, somistekukat, pussukat.
5. Räikeä ja venyvä banaani
Toimituksessa ihastuttiin ensimmäiseksi banaanilankakerien ulkonäköön, mutta testaajissa lankojen kiilto ja kirkkaat värit aiheuttivat päänsärkyä. Jokainen testaaja sai vain yhden väristä lankaa, ja heidän piti myös miettiä, mitä siitä tehtäisiin. Vaatteita siitä ei olisi monikaan neulonut:
- Tästä langasta tehty paita olisi varmasti ollut erittäin myyvä 80-luvulla, mutta en osaa kuvitella kenenkään edes jotakuinkin nykymuodin mukaisesti pukeutuvat haluavan itselleen vaatteita tästä langasta.
- Tilkku venyi leveyssunnassa samaan tapaan kuin huonolaatuinen puuvilla t-paita.
Kiilto sekä langan epätasaisuus teki banaanista useamman testaajan mielestä hankalaa neulottavaa. Toisaalta pehmeyden vuoksi sitä pidettiin miellyttävämpänä neulottavana kuin karheampia nokkosta ja hamppua.
Ainakin banaani aiheutti tunteita, molempiin suuntiin:
- Tässä langassa on jotain tosi sympaattista.
- Luultavasti kamalin lanka jolla ikinä olen neulonut.
- Ei tätä voi olla, kaikista oikuistaan huolimatta, rakastamatta.
Muuta sanottua banaanista:
- Pehmoistahan tuo on. Sellaisella muheltuneella tavalla.
- Harmitti ne haperot kohdat, kun sai jännittää katkeaako lanka vai kestääkö se neuloa löysän klöntin ohi.


Banaani ennen ja jälkeen pesun.
Mihin sopii tai ei sovi:
- Paksu lanka ja kirkas värikartta asettavat rajoituksia. Myös langan nukkavieru, nuhruinen fiilis rajoittaa käyttöä.
- Pinta on kyllä kiva ja tuo mieleen prinsessaleikit ja -tunnelmat, mutta vaatteeseen siitä ei minun mielestä ole - ellei johonkin naamiaisasuun?
- En keksi banaanilangasta mitään muuta kuin korut.
- En keksi paksulle langalle juuri muuta käyttöä kuin pipot – tosin en usko tämän materiaalin olevan kovin lämmittävää.
Minä testin vetäjänä annan testaajille kyllä täydet pisteet vilkkaan mielikuvituksen ja runsaan kielen käytöstä testiarvoinneissa! Opin paljon uutta sanastoa, jota voi käyttää langoista ja neuloksista: päistäreinen, sympaattinen, löysän klönttinen, veltto, rouhea, elävä, jäpäkkä.
Lisää testaajien ajatuksia löytyy testin keskusteluryhmästä.
Kuvat: Testaajat nimimerkeillä Sip, Puuhastelija, A-L, Mehlen ja Papupata.
bambu,
banaani,
ekolanka,
hamppu,
neulominen,
nokkonen,
testi,
testiryhmä,
villa | in
Itse tekeminen,
Testit |







Reader Comments (4)
kiitos jutusta!
toivottavasti mun tiedot on vanhentuneita. mut mitä oon lukenu bambu-kankaista, ei oo ollu erityisen positiivista...
http://www.outsapop.com/2010/06/4-way.html
http://organicclothing.blogs.com/my_weblog/2007/09/bamboo-facts-be.html
korjatkaa ihmeessä, jos oon väärässä!
Kyllä minulla suunnilleen sama käsitys on.
Eli niillekin, jotka eivät jaksa linkkien taakse kurkata: Bambun kasvattaminen on melko ekologista, se kasvaa helposti ja nopeasti. Bambun valmistaminen langaksi ja kankaaksi on sen sijaan useimmiten pitkä prosessi, jossa kuluu melko paljon energiaa, kemikaaleja tai molempia. Tuon jälkimmäisen lähteen mukaan nyt ollaan kuitenkin kehittämässä useita luontoystävällisempiä tapoja prosessoida bambua.
- Terhi
Vaikka testissä olisi käynyt miten tahansa villalle(ja hyvinhän sille kävi),olen kiitollinen,että löysin kauttanne UTUNAN ja VILLA LAURILAN.Niistä tulevat lankani tästä lähtien ja kaksi lähetystä jo tullut.Ihania luomulankoja!
Olen tosi iloinen, että maatilalangat saivat ansaitsemaansa huomiota ja ihan perinteinen villa voitti testissä. Yksi testaajista koki kuitenkin ikävän yllätyksen, sillä hänen neulomansa Nutu-lanka oli niin epätasaista, että toisesta sukasta tuli paljon pienempi. Olisin tietysti kiinnostunut kuulemaan, onko vyyhti ollut ihan satunnainen tapaus. Jos sinulle, Nutu-langan ostajalle, on käynyt samoin, korvaan sinulle langan - tekemääsi työtä en valitettavasti pysty korvaamaan. Kerron tästä myös Pirtin kehräämölle, ehkäpä asialle voi siellä tehdä jotain. Muuten olen sitä mieltä, että pieni vaihtelu ja epätasaisuus on iso osa maatilangan viehätystä.