Tee kodistasi mummonmökki
Räsymattoja, puisia kynttilänjalkoja, eripariastioita, pärettä, halkoja ja ristipistotöitä. Folklore eli kansanperinne on muodissa vaatteiden lisäksi sisustuksessa. Vanhana folkloristiikan opiskelijana tämä kiehtoo minua kovasti. Koteihin haetaan nyt mökkimäistä ja mummolamaista tunnelmaa. Suomalaista, vanhaa ja käytettyä löytää parhaimmillaan halvemmalla kuin Ikeaa, joskus jopa ilmaiseksi.
Ryijyjen arvo tiedetään
Ryijyjä löytää suhteellisen hyvin kirpputoreilta, tosin niiden arvo usein tiedetään. Jos on HC-käsityötyyppi, löytyy Käsityön ystävien sivuilta ohjeita ja starttipaketteja ryijyjen valmistukseen. Ryijylainaamosta, voi myös lainata ryijyjä, mutta lainahinnat ovat aika huikeat. Itse tykästyin erityisesti tähän Margareta Ahlstedt-Willandtin suunnittelemaan Yrttitarha-ryijyyn (1930-luku):
Kerää kirpparilta räsymatot talteen tai teetä matto vanhoista lumpuista
Kun teettää omista vanhoista vaatteista tai muista kauhtanoista räsymaton, saa luultavasti mieluisen värin, hyvän omatunnon ja tarinan kerrottavaksi. Kokeile räsymattoa myös seinällä tai tuolinpäällisenä. Räsymattojen kanssa toimii more is more -mentaliteetti:
Hyötykäytä hillopurkit:
Saanan ja Ollin kansanperinne-estetiikka toimii
Turkulaisen designduon Saanan ja Ollin kansanperinteistä ammentavat tabletit koristavat ainakin jo allekirjoittaneen ruokapöytää:
Saana ja Olli / Kuva: Unto Rautio
Joskus sisustaminen on täysin ilmaista
Suomessahan oksia riittää:
Desire to inspire/Favs of the week.
Jos omistat takan ja tarvitset halkoja, tuo ne hyvä ihminen sisälle
Haloilla voi temppuilla myös ilman takkaa.
Päre on nyt se juttu
Päre toimii niin sisustuksessa kuin pukeutumisessa:
Kuva: Emmas Designblog
Kuva: Month of Sundays/ Unto Rautio
Klassikot toimivat aina
Klassikot toimivat myös sisustuksessa, vaikka hinta väliaikaisesti kirpaisisikin. Designhuonekalut ovat sijoituksia. Esimerkiksi Artek 2nd Cycle second hand -kaupassa saattavat vanhat huonekalut maksaa enemmän kuin uudet. Artek-jakkaroita voi muuten tuunata yksilöllisiksi myös esimerkiksi virkkaamalla niihin kodikkaat päälliset.
Hae mökiltä vanhat huonekalut talteen
Tupamainen atmosfääri tuo kodikkuutta kaupunkikotiin. Huomaa kattokynttelikkö:
Kerää kirpparilta kaikkein kauneimmat astiat
Mitä eriparimpaa, sen parempaa:
Ps. Suomi-sisustuksen kaveriksi sopii erityisen hyvin pahvi.
Saana ja Olli,
artek,
astiat,
design,
folklore,
kirpputorit,
ryijy,
sisustus | in
Design,
Kulutus |













Reader Comments