Raakajäätelö haastaa kermajätskin
Olin ennen oikea jäätelön suurkuluttaja. Viime aikoina jätskinsyönti on vähentynyt huomattavasti ja viimeistään nyt vegaaniksi vaihtaessani loppunut kokonaan. Tofujäätelö ei kauheasti innosta, eikä sekään mikään terveysherkku ole. Mutta olisiko raakajätskistä vastinetta kunnon kermajäätelölle? Kokeilin kolmea erilaista reseptiä.
Banaanijätskin koostumus ei ollut aivan halutunlainen.Tarvitaan vain pakastettu banaani ja tehosekoitin
Raakajäätelö syntyy yksinkertaisimmillaan pelkästä pakastetusta banaanista. Laitoin kokeiluerääni kuitenkin myös limemehua ja mansikkaa tuomaan makua. Valitut ainekset vain heitetään tehosekoittimeen ja surautetaan jäätelöksi.
Itselläni banaanit kerkesivät ehkä sulaa hieman liikaa, mikä teki koostumuksesta liian vetelää. Vaikka lopputulos oli maistuva, ei se muistuttanut tarpeeksi jäätelöä. Jäätelön korvaajaksi banaanisoseesta ei siis aivan ole.
Avokadolla ja cashewilla kermainen koostumus
Toimisiko pähkinät ja avokado paremmin? Ainakin kermainen koostumus luulisi syntyvän näillä aineksilla. Hellattoman kokin raakanamikirjasta löytyi suklaajäätelön resepti, jota päätin kokeilla pienin muutoksin. Ajatus rusinoista jäätelössä ei houkutellut, joten jätin ne reseptistä pois.
- Jauhoin ensin puolisen desiä cashewpähkinöitä hienoksi jauheeksi ja lisäsin joukkoon hieman vettä, jolloin syntyi ”kermaa”.
- Tämän jälkeen heitin sekaan loput ainekset: puolikkaan avokadon, neljäsosa desin kaakaojauhetta sekä vähän vaniljaa mausteeksi.
- Laitoin joukkoon reseptistä poiketen vielä puolikkaan banaanin.
Valmis massa oli aivan kuin suklaakakkutaikinaa! Massan voi laittaa jäätelökoneeseen tai pakastaa, kuten minä tein. Tällöin massaa on muistettava sekoittaa puolen tunnin välein, jotta se ei jäätyisi kiteiseksi.
Suklaajätski kannattaa makeuttaa maun mukaan vaikkapa hunajalla.Suklaajätskin koostumus oli onnistunut ja muistutti erehdyttävästi perinteistä kermajäätelöä. Massasta pystyi jopa pyörittelemään palloja. Maku kuitenkin muistutti hieman liikaa kakkutaikinaa eikä ollut aivan mieleeni. Tosin en muutenkaan ole suklaajäden suurin ystävä. Koska tässä kuitenkin oli jo aidon jäätelön tuntua, voisi reseptistä tulevaisuudessa kehitellä eri makuisen version. Ehkä mansikka toimisi paremmin kaakaon tilalla, tai mango. Laitetaan kokeilulistalle!
Kookos-ananasjäätelö on selkeä voittaja
Kolmantena testattavana ja viimeisenä oljenkortenani oli kookos-ananasjäätelö. Jos kookoskermalla ei synny kermaista jäätelöä, niin ei millään!
Kookos-ananasjäätelö valmistetaan samalla tavalla kuin suklaajäätelö. Sekoita keskenään
- purkki kookoskermaa tai -maitoa
- puolikas banaani
- ja tölkki ananasrenkaita.
Laita massa rasiassa pakastimeen ja muista sekoitella säännöllisesti.
Ananas-kookosjäätelö vie kielen mennessään.
Tätä kokelasta kohtaan oli eittämättä suurimmat odotukset. Enkä onnekseni joutunut pettymään. Kookosjäätelö oli koostumukseltaan aivan jäätelömäistä ja maku oli raikkaan trooppinen. Jätski toimiikin sekä jäätelön että piña coladan vastineena. Tämän reseptin laitan kyllä talteen ja testaan varmasti erilaisia makuja, kun jätskinhimo seuraavan kerran iskee.
Tällä ohjeella tehdessä on tärkeää muistaa
- sekoittaa massaa ahkerasti pakastuksen aikana.
- sulattaa jäätelöä puoli tuntia huoneenlämmössä ennen tarjoilua.
Kotijäätelö palkitsee herkuttelijan
Jäätelöä syntyy siis yllättävän helposti ilman kermaa ja sokeriakin. Eikä sen tekemiseen todellakaan tarvita yhtään lisäainetta. Nämä kotitekoiset jäätelöt ovat suorastaan terveellisiä!
Muita terveellisiä herkkuja Uudessa Mustassa
- Vaihtoehtoja lisäainejäätelölle
- 5 ideaa terveellisempään naposteluun
- Raakanameja taateleista, banaaneista - ja puolukoista
Lisää raakajätskireseptejä:






Senni Puustinen
Reader Comments (2)
Sairaan hyvä "jäätelö" tai sorbetin tapainen namijääseos syntyy, kun lisää tuon mansikan ja banaanin sekaan hunajamelonia. Suhde 250g jäisiä mansikoita, 1 iso jäinen banaani ja 1/4 hunajamelonia. Aineet blenderiin ja surrur. SUPERNAM!
Tuossa raakajäätelöjutussa oli kuvatekstissä maininta, että jäätelön voi makeuttaa halutessaan hunajalla - jotta ei jäisi epäselvyyttä, mainitsen, että tuolloin kyseinen "jäätelö" ei ole enää vegaaninen, koska mehiläistuotteet eivät kuulu vegaanin ruokavalioon.
Jo vuonna 1944 Donald Watson määritteli veganismia näin: "Veganism is a way of living which excludes all forms of exploitation of, and cruelty to, the animal kingdom, and includes a reverence for life. It applies to the practice of living on the products of the plant kingdom to the exclusion of flesh, fish, fowl, eggs, honey, animal milk and its derivatives, and encourages the use of alternatives for all commodities derived wholly or in part from animals."