Luonnonkosmetiikkasertifikaatit maksavat kymmeniä tuhansia euroja
Hertta PäivärintaKaupan kosmetiikkaosastolla melkein jokainen tuote yrittää vakuuttaa olevansa luonnollista alkuperää. Jos haluaa oikeaa luonnonkosmetiikkaa, täytyy valita sertifioitu tuote. Sertifikaatit eivät kuitenkaan ole ongelmattomia. Sertifikaattien suuren määrän ja kalliin hinnan vuoksi kuluttajat ja valmistajat oppoavat sertifikaattisuohon. Moni suomalainen luonnonkosmetiikkafirma jää ilman sertifikaattia, koska ne maksavat törkeästi.
Sertifikaatit valvovat:
- millä tavalla raaka-aineet on kerätty,
- mitä raaka-aineita tuote sisältää
- ja millä menetelmillä tuote valmistetaan.
Sertifikaattia ei saa, jos tuotteen valmistuksessa on käytetty eläinkokeita. Suurin osa synteettisistä kemikaaleista on kielletty. Jotkut sertifikaatit sallivat tiettyjä kemiallisia menetelmiä. Ecocert-sertifikaatti on tunnetusti löyhempi kuin esimerkiksi NaTrue.
Useat sertifikaatit ja eri kriteerit hämmentävät
Kuvittelen olevani suhteellisen perillä sertifikaateista, mutta silti törmään jatkuvasti minulle täysin uusiin logoihin. Usein pitääkin googlen kanssa aprikoida, onko kyseessä oikea sertifikaatti vai viherpesupallura, jonka tarkoituksena on johtaa kuluttajaa luulemaan, että Niveakin on saanut sertifikaatin. Oikeat sertifikaatit kannattaa siis painaa mieleen.
Yleisimpiä Suomessa myytävän luonnonkosmetiikan sertifikaatteja ovat:
Kymmenniä tuhansia euroja parin vuoden välein
Jos minulla olisi pelkästään oliiviöljystä ja hunajasta valmistettu kasvovoide, en pystyisi sertifioimaan sitä, paitsi jos sattuisin voittamaan lotossa. Kuulin pienen suomalaisen kosmetiikkafirman perustajalta, että brändit joutuvat maksamaan viisinumeroisia summia kahden vuoden välein, jos haluavat todistaa olevansa oikeaa luonnonkosmetiikkaa.
Asian ratkaisevasta EU:n yhteisestä luonnonkosmetiikkadirektiivistä on huhuttu jo vuosia. EU-lainsäädäntöä ei kuitenkaan ole saatu aikaiseksi. NaTrue-sertifikaatti on yrittänyt paikata kaikkien yhteisen sertifikaatin puutteen ostamalla pieniä sertifikaatteja. NaTrue kuitenkin maksaa maltaita.
Sertifikaattien ongelmia kalliin hinnan lisäksi ovat olleet viestinnän epäselkeys ja läpinäkymättömyys. NaTrue on julistanut olevansa läpinäkyvä. Ja ainakin omat kokemukseni NaTruesta ovat hyvät: olen yrittänyt saada yhteyttä kaikkiin tässä jutussa mainittaviin sertifikaattitahoihin. NaTrue on ainoa, joka vastasi viesteihin.
Suomalaisten luonnonkosmetiikkabrändien tuotteet ovat usein puhdasta tavaraa. Silti heillä ei ole mahdollisuutta, lue rahaa, hankkia sertifikaattia. Pienen puolella oleminen on vaikeaa, kun päässä jyskyttää nyrkkisääntö: oikea luonnonkosmetiikka on sertifioitua. Frantsilan mukaan kuluttajat joutuisivat maksamaan tuotteista enemmän, jos sillä olisi sertifikaatti. Palvelevatko sertifikaatit siis ketään, kun ne maksavat niin mahdottoman paljon?
Suomalainen sertifikaatti on tavallaan jo olemassa
Muutamalla suomalaisella kosmetiikkatuotteella on sertifikaatti. Vivisantén Natural Skin -sarjaa sertifioi Ecocert. Kotimainen Mellis on tietojeni mukaan hankkimassa NaTruen taakseen.
Osalla on myös tavallaan raaka-ainesertifikaatti. Pro Luonnonkosmetiikka ry:n sivuilla on lueteltu suomalaiset kosmetiikkabrändit, joiden raaka-aineet ovat luonnosta. Tämä ei kuitenkaan auta normikuluttajaa kaupassa.
Kysyin suomalaisilta luonnonkosmetiikkabrändeiltä, olisivatko he valmiita ottamaan tuotteisiinsa Pro Luonnonkosmetiikka-logon, joka toimisi jonkinlaisena suomalaisena sertifikaattina. Frantsila, Flow-kosmetiikka, Blueberry Living ja Aromatica olivat kiinnostuneita tämänkaltaisesta välietapista. Kyselyä tehdessäni minulle selvisi, että Aamumaa käyttää jo kyseistä logoa tuotteissaan.
Pro Luonnonkosmetiikka-sertifikaattia ei kuitenkaan kannata odottaa hengitystä pidättäen. Yhditys valvoo tällä hetkellä vain raaka-aineita, joten täydelliseksi luonnonkosmetiikan kriteerien valvojaksi siitä ei olisi. Yhdistyksestä kerrotaan, että prosessia hankaloittaisi myös se, että luonnonkosmetiikkasarjojen kaikki tuotteet eivät täytä kriteereitä. Heidän pyrkimyksenään on tehdä luonnonkosmetiikkaa tunnetuksi, ei sertifioida tuotteita.
Tämän sekavan suon voisi ratkaista Evira, jos se ulottaisi luomutarkastuksensa myös kosmetiikkaan. Voisimme ottaa mallia Isosta-Britanniasta, jossa Soil Association valvoo kosmetiikkaa ja elintarvikkeita.
