Jauhekala on uusi jauheliha!
Ostan kalat aina fileinä, kuinkas muutenkaan. Lihaa ostan harvoin, ja sen taas yleensä jauhettuna, eli luomujauhelihana. Kalaa ei ymmärrettävästi jauhemuodossa saakaan. Ei kalassa taida olla sellaisia syötäviä osia, jotka pitäisi piilottaa toiseen muotoon.

Kalaa sen sijaan voisi käyttää jauhettuna, siis jauhaa sitä itse, kypsennettynä.
En ole vain ole tullut tehneeksi sitä, vaikka keksin sille montakin hyvää syytä:
1. Kun kalan jauhaa, voi käyttää monia sellaisia kaloja, jotka ovat hyvän makuisia, mutta ruotoisia. Kuten esimerkiksi hauki. On tuhlausta jättää erinomaisia kaloja syömättä vain siksi, että niiden ruodot eivät ole tarpeeksi isoja (poistettaviksi) tai tarpeeksi pieniä (kokonaisena syötäviksi).
2. Jauhekalan käytössä vain mielikuvitus on rajana. Ensimmäiseksi tulevat tietysti mieleen pullat, pihvit ja murekkeet, mutta jauhekalaa voi käyttää yhtä hyvin esimerkiksi keitoissa ja laatikoissa.
3. Lapset tykkäävät jauhelihasta, mutta ehdottomasti myös jauhekalasta. Sitä on helppo syödä ja se on mietoa.
4. Jauhekala on edullista. Ruodot näkyvät hintalapussa. Jos ei anna ruotojen pelottaa itseään, saa kalaa jopa puolet edullisemmin. Haukifileet maksoivat keskiviikkona Helsingin Hakaniemessä 14-15 euroa/kilo, kokonaiset hauet 10 euroa/kilo.

5. Kalanruodot ovat oivallinen kalsiumin lähde. Siksi ne kannattaa soseuttaa mukaan ruokaan.
6. Jos kalaa jää tähteeksi, jauhe eli sose on mainio tapa tarjota ruoka uudestaan. Uusi bravuurini on soseutetuista silakkapihveistä ja perunamuussista valmistettu uunilaatikko:
Silakkasoselaatikko
Voissa paistetut, ruisjauhossa pyöritetyt silakkapihvit soseutetaan ja lorautetaan kaurakermaa sekaan. Tätä ja perunasosetta ladotaan kerroksittain uunivuokaan ja paistetaan 200 asteessa reilut puoli tuntia. Nam!

Lue, miten valmistin jauhekalan hauesta ja mitä siitä syntyi!
AIEMMIN UUDESSA MUSTASSA:






Terhi Upola