Tänään tv:ssä: Ruokayhtymä (ja sananen tonnikalaboikotista)
Tänään TV 1:ltä tulee ohjelma (klo 21.30, uusinta la 12.5.), jonka ainakin minä aion katsoa: Ruokayhtymä (alkuperäisversio Food Inc.). Eli miten ruoka oikeastaan nykyään tuotetaan.
Suomessa kiistellään siitä, että ovatko asiat meidän ruoantuotannossamme yhtä huonosti kuin Ameriikassa. Ovat ja eivät, sanoisin. Sitä voikin miettiä tätä katsellessa.
Käsittelin jenkki- ja Suomi-systeemien eroja vuosi sitten Eläinten syömisestä -kirjan julkaisun yhteydessä. Silloin kirjoitin:
Se, onko ero Suomen ja USA:n välillä merkittävä, riippuu näkökulmasta: kyllä eläimet kärsivät täälläkin, kun lihaa yritetään tuottaa mahdollisimman tehokkaasti. Mutta jos asiaa katsoo ihmisen terveyden kannalta, asiat näyttäisivät täällä olevan jenkkeihin nähden melko hyvin.
Suomen Ruokayhtymä-dokkaria odotellessa!
Food Inc:n viesti on amerikkalaiseen henkeen myös kannustava: ihmisillä on mahdollisuus vaikuttaa kyselemällä ja valitsemalla. Varsinkin, kun se tehdään joukolla.
Yksi hyvä esimerkki joukkovoimasta on Uuden Mustan viime syksynä blogissa ja Facebookissa aloittama tonnikalaboikotti. Kävin eilen sunnuntaina Linnanmäen uudessa ravintolakeskittymässä, Kattilassa, ja sen hampurilaisravintolan listassa luki näin:

Aiemmin Uudessa Mustassa:






Terhi Upola