Entries in ravintola (8)
Kysytkö koskaan ravintolassa ruoan alkuperästä?
Onkohan näitä oliiveja kohdeltu hyvin? Kuva: vxla/Flickr
Kun toteutimme tonnikalaboikottia sushiravintoloissa viime syksynä, kävi ilmi, että ihmiset harvoin kyselevät raaka-aineiden alkuperästä ravintoloissa. Vielä harvemmin ihmiset ovat kiinnostuneita ruoan sertifikaateista. Kenties juuri siksi monelle ravintolalle oli itselleenkin epäselvää, mitä sertifikaatteja niiden myymällä tonnikalalla on. Tai että tonnikalan pyytämisessä on isoja ongelmia.
Ymmärrän kyllä hyvin, että hauskalla tai romanttisella illallisella - varsinkin jos käy harvoin ravintolassa - ei jaksa alkaa ahdistua kalan pyyntimenetelmistä, kanojen onnellisuudesta, mustajuuren torjunta-ainejäämistä tai suppilovahveroiden säteilyarvoista.
No, kuulen jonkun jo sanovan, että yksinkertaisinta on syödä ravintolassa vain vihanneksia, niin ei tarvitse ainakaan murehtia. Eipä!!! Silloinhan kukaan ei kyseenlaista vaikkapa sitä, miten eläintä on käsitelty.
Ja vaikka ei lihaa söisikään, voihan sitä silti kysellä sen alkuperästä. Sehän se vasta hyvä viesti onkin: kun kuulee tarpeeksi paljon taustoja, voi todeta tarjoilijalle, että varminta ehkä sitten ottaa tätä kasvisruokaa.
Ongelma on myös suomalainen "ei tehrä tästä ny numeroo" -mentaliteetti. Heti jos kysyy ja kyseenalaistaa, on muka haastamassa riitaa. Eihän ole!
Kysyä voi myös uteliaasti ja myönteisesti. Olen ihan varma, että teillä on monta hyvää tapaa tähän. Ja myös vinkkejä siihen, miten käsitellä "hankalia tarjoilijoita". Kertokaapa, mitä ja miten te kysytte ravintolaruoan alkuperästä?
Lue myös
Onko tämä muka oliivi?

Hel Yes! leipoo Tukholmassa karjalanpiirakoita multakasassa

Hel Yes! -ravintolakonsepti matkusti Tukholmaan. Konsepti on uudistunut viimekertaisesta ja herkuttelua höystävät tällä kertaa niin tanssitaide, mystiikka kuin suomalaiset karjalanpiirakoita multakasan päällä leipovat mummot.
Hel Yes!:n sivuilla kerrotaan:
"HEL YES! Stockholm is an experimental social gathering that combines gastronomy, design and dance. Restaurateur Antto Melasniemi together with artist Klaus Haapaniemi and designer Mia Wallenius planned HEL YES! events in London and Helsinki last year and the year before drawing in full crowds."
Kokeilevaa ja sydämellistä ruokakulttuuria pääsee Tukholmassa kokemaan 7-11.2.
PS. Rakas Hel Yes! tulethan vielä Suomeenkin?
Ravintolapäivän tärpit: raakapitsaa, lähikalaa ja sissitomaatteja
Ravintolapäivä oli ainakin minulle yksi viime kevään kohokohdista ja se on täällä taas. Ensi sunnuntaiksi 21. elokuuta epävirallisia pikku ravintoloita on ilmoittautunut melkein nelinkertainen määrä viime toukokuuhun verrattuna. Vaikka suurin osa ravintoloista on keskittynyt edelleen pääkaupunkiseudulle, on rafloja nyt useita ympäri Suomea sekä muutama maailmallakin. Kokosin ravintoloista Uusi Musta -henkeen sopivat tärpit. Katso, minne mennä sunnuntaina!
Lounasta aurinkoenergialla

Aurinko paistaa täydeltä taivaalta - upea päivä kokata ruokaa aurinkoenergialla! Kävimme lounaalla Antto Melasniemen Lapin Kulta Solar Kitchen -pop-up-ravintolassa, joka aukesi tänään kymmeneksi päiväksi Helsingissä. Tunnelma on mahtava, kaikki ovat samoissa fiiliksissä, sillä tänne ei löydä vahingossa. Olemme paljaalla asfalttikentällä, melkein keskellä rakennustyömaata, ihan Kalasataman kärjessä.
Raparperimehua tuntemattomille

Kerrankin suomalainen byrokratia nöyrtyy maalaisjärjen edessä: ravintola-alan naurettavan tiukat säädökset löystyvät. Viime viikonlopun ihanassa ravintolapäivässä ei siis ollut uuden lain hengessä mitään laitonta. Kuka tahansa saa perustaa pop-up-ravintolan, puffetin tai puistokahvilan ihan vapaasti ilman mitään virallisia proopuskoita.
pop-up,
ravintola,
ravintolapäivä,
ravintolaruoka | in
Itse tekeminen,
Kulttuuri,
Ruoka,
Yhteiskunta |
Hyvää makua, Suomesta

Karjalanpaistia, paahdettuja punajuuria, sahrami-madepataa, vispipuuroa puolukoista ja kuusenkerkistä tehtyä maitoa. Ei, kyseessä ei ole mummolani eilinen menu eikä Uuden Mustan kevään reseptit, vaan esimerkkejä väliaikaisravintola Hel Yes! -ravintolakonseptin herkuista. Sekä Lontoossa että Helsingissä ravintola varattiin hetkessä loppuun. Miksi ihmeessä?





