Mutsin vehkeet
ma 24.01.2011, 11:22 Olen aina ollut monen projektin nainen ja säätänyt vähän kaikenlaista koko ajan joka suuntaan. Siksi on mukavaa, että tietyt asiat saa hoidettua nopeasti ja vaivattomasti. Ehtii sitten keskittyä olennaiseen.
Ennen vauvan syntymää kulutin paljon aikaa keittiössä kikkaillen, mutta parhaillaan ruoanlaitossa tärkeintä on nopeus. En kuitenkaan halua tinkiä ravitsemuksesta — tai ruoan mausta — ja alkaa vedellä eineskiusauksia, vaikka myönnän, että se tiettyinä päivinä ehkä kätevintä olisikin. Kuinka siis järkätä itselle ravitsevaa ja hyvää ruokaa, jonka saa syötyä nopeasti? Blenderi.
Haluan opettaa tytölleni yhteisten ruokahetkien tärkeyden ja syödä hänen kanssaan yhtä aikaa niin usein kuin mahdollista. Sen sijaan, että ainoastaan ruokkisin häntä, haluan ruokailla itsekin. Lähinnä siksi, että hän näkee esimerkkiä ja ymmärtää, että ruokapöydässä syödään yhdessä. Kuulostaa idylliseltä, mutta kaikki äidit tietävät, että kiinteää ruokaa syömään opettelevan kanssa homma ei ole ihan niin helppoa. Projekti on kuitenkin ihan mahdollista toteuttaa, jos vauvalle sosetta tai sormiruokaa syöttäessä itse vetää lasista smoothieta!
Ensinnäkin: vauva näkee esimerkkiä. Toiseksi: jos smoothiesi näyttää väriltään samankaltaiselta kuin vauvasi sose, ei pikkuinen ole niin kateellinen omasta ruoastasi. Lisäksi: monet raaka-aineet, joita itse käytän smoothieihini, sopivat vauvallekin. Vauva voi siis jopa saada maistaa äidin juomaa, miksei? Mutta älä herran tähden anna vauvalle macaa tai muita hippiehosteita! Kolmanneksi: pinnasi riittää kauemmin vauvan sotkuleikkeihin, kun saat itsekin tankattua. Puolukkaproteiinismoothien voit valmistaa aamulla, kun annat vauvallesi vaikka punertavan väristä marjasosetta. Powersaft tai vaikka tämä smoothie sopii hyvin lounasjuomaksi. Nauti sitä samalla kun ruokit pikkuista. Vedät sitten stydimpää ruokaa vaikka lapsen nukkuessa, niin minä teen.
Soseet ja smoothiet syntyvät parhaillaan näillä vehkeillä:

Rakas ja monikäyttöinen Vita-Mixini on palvellut reilun vuoden ja olen siihen erittäin tyytyväinen. Se oli sikakallis, mutta jos se on niin ikuinen kuin mulle luvattiin, maksan mielelläni. Mielummin yksi ikuinen kuin monta halpisblenderiä, jotka päätyy yksitellen muutaman vuoden käytön jälkeen roskaksi kaatikselle.
Vaikka vauvan soseet tekisikin ihan helposti Vita-Mixillä, valmistan ne parhaillaan Braunin laitteella. Sen säiliö on pienempi ja sopii vähän kätsymmin hommaan toistaiseksi, kun Islan annokset ovat vielä niin minimaalisia. Braun on hommaan ihan oiva: skidin safka syntyy muutamassa minuutissa. Höyrytän bataattia, parsaa, porkanaa jne. ja heitän ne vähän jäähdytettyäni tehariin. Nopeaa ja fiksua ruokaa pienelle, jolle ei todellakaan ole mikään pakko syöttää kaupan valmissoseita! Todettakoon silti, että kyllä meillä niitäkin on pari kertaa testattu, ihan vaan, jos iskee joku hätätilanne, että en kykene ruokaa valmistamaan. Silloin on hyvä, että tyyppi suostuu syömään jotain kaupan luomusosettakin.
Tästä vauvanruoka-aineesta saisi monta blogausta, mutta jätetään tämä nyt (toistaiseksi tähän). Blogauksen laitteita tai muita vastaavia vehkeitä suosittelen helpottamaan kenen tahansa elämää, mutta etenkin, jos perheessä on minityyppi.









Reader Comments (17)
Hei hyvältä näyttää blogisi myös täällä Uudessamustassa!
Täysin samaa mieltä, blenderi on pelastus!
Blenderin lisäksi meidän perheen ruokahetket on pelastanut sormiruokailu. 1 ½ -vuotiaani on innokas, jopa vaativa sormiruokailija. Mutta se on kätevää, koska samaan aikaan voin myös itse syödä. =)
Heippa! Tosiaan noi teharit on hyviä, itsellä on nyt pari muksua, 4v ja kohta 1,5v ja on luksusta kun pystyy itse syömään jo samaan aikaan ruokaa, eikä jtn hätäsesti kasattua.
Nuorin sormiruokaili käytännössä 7kk-1v2kk ikäsenä kokonaan, ja reilu kuukausi sitten äkkäsi välineillä syömisen, luksusta sekin.
Vauvalle voi myös antaa samaa lämmintä ruokaa jota itsekin syö, kunhan vähän miettii mitä ruuaksi laittaa, ja lisää suolan ja isoimmat mausteet vasta omaan annokseen lautasella. Meillä maistuu esim. kasviksilla höystetty uuniseiti ja muusi, tänään vauva söi lihapullia, perunaa ja kiehautettuja pakastekasviksia. Vauva maisteli myös innolla kuhaa omalta lautaseltani, mutta en antanut kuin makupaloja fileen keskeltä, koska kalassa oli jo suolaa. Yllättävää kyllä höyrytetyt kukka- ja parsakaalinnuput ovat tosi herkkua juniorin mielestä, vaikka ovat varsin voimakkaan makuisia.
Nyt 10 kk ikäiselle vauvalle en enää hirveästi hienonna ruokaa, sen verran vain että ei ole tukehtumisen vaaraa. Joskus kotonakin syödään kaupan soseita, mutta kyllä itse alusta asti laitettu ruoka maistuu vauvalle paljon, paljon paremmin. Etenkin, kun sitä saa syödä itse sormilla. Tänäänkin vauva söi ihan itse lautasellisen ruokaa. On suorastaan luksusta, kun samalla voi itsekin syödä oman annoksensa lämpöisenä, ja seurustella lapsen kanssa. Lusikalla itse syömistä harjoitellaan parhaillaan, siitä tekee hiukan haasteellista vauvan tapa sinkauttaa lusikkaa voimalla ennen suuhun laittamista, eli hyvin suuri osa lusikkaan laitetusta ruuasta päätyy lattialle suun sijaan.
voi perse, tuli juuri hankittua tuollanen halpisblenderi joka ei todellakaan ole ihan tehokkaimmasta päästä.
ihanaa kuulla noita pöperöohjeita, niin vanhempien kuin vauvojenkin. : )
Itse teen aina suuret määrät soseita ja pakastan ne jääpalamuotteihin tai pieniin pakastusrasioihin. Pakasteesta on sitten kätevä ottaa tarvittava määrä. Ja kun sortteja on useita, niitä voi sekoittaa eri tavalla ja ruoka on aina vähän erilaista. Päälisäkkeen keitän aina muutaman päivän välein: perunaa, quinoaa, amaranttia, täysjyväriisiä, jääkaappiin parin päivän annos.
Kivalta näyttää täälläkin, onneksi oli tähän juttuun linkki vielä "vanhalta" sivulta :)
Kiitti ruokakokemusten jakamisesta! Täällä ollaan vasta sormiruokailun alkumetreillä, kait se tästä. Puuh..
Neljän lapsen kanssa ruokailut rytmittää aika tavalla arkea. Ja meillä ainakin koko perhe syö aikalailla samaa ruokaa. Vauvalle ruoka tehdään vaan suolattomana ja vähemmillä mausteilla. Purkkimössöjä en tarjoile juurikaan pienelle. Eli samalla kun teen hänen ruuan teen muillekin, tai päin vastoin, miten sen ajatteleekaan.
Vauva (10kk) syö pääosin itse, mutta aamupuurot ja keitot syötän useimmiten. Tosin nyt olen huomannut, että vauva syö paremmin jos saa käteensä oman lusikan, jolla voi olla hommassa mukana. Itse syödessään hän syö pääosin sormin.
Moikka,
ja kiitos ihanasta blogista! Tämä liittyy vain osittain smoothiebloggaukseen, mutta olen lueskellut smoothieresepteitäsi ja huomannut että useammassa on appelsiinia: olisin kysynyt, miten laitat appelsiinin blenderiin: mehuna vai kokonaisina palasina? Kiitos!!
"Mutta älä herran tähden anna vauvalle macaa tai muita hippiehosteita! "
Miksi ei vauvalle saa antaa? En tiedä vauvoista mitään, mutta kuulostaa oudolta. Mitä lasketaan muiksi "hippiehosteiksi"? Superfoodithan on vain ruokaa, miksei vauva voi niitä syödä siinä missä aikuinen?
Jos vauvalle saa syöttää etanolia (d-tipoissa) tai lisäainehuttuja, niin miksei ruokaa? :D
t. ihmettelevä
Oma halpisblenderini rikkoutui alle puolessa vuodessa. Tai siis kone on muuten kunnossa, mutta tiiviste vuotaa pohjan ja roottorin välistä. Kannun pohjasta smoothiet siis valuvat pois. Sinne tuskin saa mitään uutta tiivistettä laitettua ellei näytä sille kunnolla vasaraa, ja sen jälkeen uudelleenkokoaminen voi olla mahdotonta. Harmi, koska muutoin vehje toimii edelleen mainiosti, pitää jotenkin yrittää saada se korjattua koska ei todellakaan huvita noin pienen vian takia koko konetta roskiin heittää (vaikka maksoikin vain 25e).
Olen tehnyt paaaaljon yhtesiä smoothieta vuoden ikäiselle ja itselle. Olen lisäänyt niihin hivenen lucuma-jauhetta.
"Perulaisesta lucuma-hedelmästä valmistettua jauhetta. Lucuma sisältää runsaasti vitamiineja ja mineraaleja mm. beetakaroteenia, niasiinia ja rautaa.
Lucumaa voit käyttää esimerkiksi jälkiruokiin, smoothie-juomiin, jäätelön kanssa tai vauvanruokiin. "
Oon just vasta löytänyt sun blogin ja luen ihan innoissani. Ilokseni huomasin hyvän nimivalinnan lapsellasi; meillä pienimmällä sama. Lisäksi tuntuu että muutenkin allekirjoitan ajatuksesi ravinnosta aika pitkälle.
Ihanaa kevättä sulle ja kaikille blogin lukijoille!
Mitäs vaippoja muuten Noora käytät lapsellasi?
Cherry: Hih, appelsiinia kului raskausaikana kauheesti, nyt ei enää niin paljon. Mutta siis laitan ihan kokonaisena. Kuorin vaan ja heitän sekaan.
Karoliina: Mä en uskalla suositella macaa vauvalle, koska se on tietoni mukaan aika tosi stydiä kamaa. Kukin tehköön miten haluaa, mutta mä en antaisi. On monia ruoka-aineita, joita ei vauvalle suositella, esim. pinaatti ja punajuuri jne. ihan tavalliset ruoka-aineet siis saattaa olla liian vahvoja tyypin elämän alkumetreille.
Kiva viesti Tetris!! ... ja hyvä nimi :)
äiti: Imse vimsen kuoria ja itse ommeltuja imuja. Kestoja siis. Öisin ja reissussa kylläkin on naturbabyn vaipat. Blogaus tulossa tästä aiheesta, jahka ehdin vaan..