Kahdeksannen kerroksen yrttimaa
to 01.09.2011, 22:07 On kauan ollut tarkoituksena kurkata ravintola Savoyn yrttiviljelmiä, mutta vasta tänään pääsin näkemään miltä pioneerityö näyttää.

Korkealla Helsingin kattojen yllä, kahdeksannen kerroksen tienoilla on ravintola Savoyn terassi, jolta löytyy reilu 40 yrttikasvia.



Ravintola viljelee yrttejä oman keittiön tarpeisiin. Hienoa on se, että aivan rakennuksen katolla häärii lisäksi 200 000 mehiläistä, jotka paitsi pölyttävät ravintolan omia sekä ympäristön kasveja, myös tuottavat ravintolan oman hunajan. Eikä tässä kaikki: kesällä 2012 ravintola aikoo istuttaa ylemmälle katolleen omenapuun ja juuresmaan. Juuri tällaisia toimijoita tarvitaan todistamaan, että ajat voivat muuttua.

Työskennellessäni YLEn ympäristökoordinaattorina ehdotin varovasti kollegoille, että "mitä jos YLEn katoille hankittaisiin mehiläispesiä" (miettikää nyt: bonuksena omaa YLE-hunajaa!). Sain hymyjä. Mainitsin myös, kuinka yhtiön katot olisivat oiva pohja viherkatoksi. Ja mietin, kuinka yhtiön tuhansiin ikkunoihin saisi aurinkopaneelipinnan.
En kokenut, että työyhteisöni olisi ottanut työtäni tai ideoitani kovin vakavissaan, vaikka kaikki aina olivatkin kovin mukavia. Minä olin mehiläispesäideoitteni kanssa ihan tosissani! No joo, ei mennä tähän enää... Olen varma, että kyllä ne pörriäiset jossain vaiheessa YLEn katoille eksyvät asumaan, sitten kun kaupunkimehiläisilmiö yleistyy. Tiesitkö muuten, että kaupunkimehiläisten tuottama hunaja voi olla jopa maukkaampaa kuin maalla asuvien lajitoverien tuottama. Monet kuvittelevat, että kaupungissa on niin paljon saasteita, ettei kattoviljely tai mehiläisten pitäminen onnistu. Onnistuu se, ja Savoy on tehnyt tämän todistamiseksi täkeää työtä.
Psst... Lue myös juttu Hissillä kasvimaalle.









Reader Comments