Älä laihduta!

Muistatteko kun aloititte koulun, siis 7-vuotiaina? Minä ainakin muistan selkeästi ekan reppuni, penaalin, jännittävän bussimatkan, luokkahuoneen tuoksun, sen kuinka yksi poika pissasi tuolilleen kun ei kehdannut pyytää opelta lupaa mennä vessaan ja kuinka kello ilmoitti välitunnin alkamisesta.

Mitä sen sijaan en muista, on painostani huolehtiminen tuossa iässä. Luin järkyttyneenä uutista, jonka mukaan joka viides 7-vuotias tyttö haluaisi olla laihempi. Uppsalan yliopiston tutkimuksessa selvisi, että varsinainen laihduttaminen aloitetaan muutaman vuoden vanhempina.

Kun kelaan aikaa taaksepäin muistan itse alkaneeni kiinnittää huomiota painoasioihin joskus yläasteella. En kuitenkaan ottanut asiasta stressiä tai ollut syömättä, vaan kävin toisinaan vaa´alla toteamassa painavani 55 kiloa. Se oli mulle ihan uutta, painon noteeraaminen! Tajusin sen kait vasta kun koulussa terkkarilla punnittiin ja puhuttiin jotain painoindeksistä.

Olin yläasteella ihan normaalipainoinen, mutta ala-asteella, 5-luokan tienoilla aika pulskakin. En minä koskaan ajatellut sen olevan huono juttu. Minua ei kiusattu asiasta, enkä edes tiedostanut pulskaa olemustani kuin vasta aikuisena, selattuani vanhoja kuvia fotoalbumista — hyvä niin. Lapsen elämääni kuului onneksi muuta kuin painon funtsimista.

Lapsen ei kuulu ajatella laihduttamista tai painoansa. Äitien kannattaa myös muistaa, ettei arvota omaakaan painoansa lapsen nähden. Ne kun ottavat kaikesta mallia. Meillä äideillä ja isillä on tärkeänä tehtävänä antaa lapselle ravitsevaa ja terveellistä ruokaa, ja jos paino siitä huolimatta vähän kertyy jossain vaiheessa, on se vaan luonnollista ja ohimenevää (ellei kyse ole sairaudesta).

 Toinen asia sen sijaan ovat lasten lisääntyneet ylipaino-ongelmat.

Suomalaisten lasten ja nuorten ylipainoisuus on lisääntynyt viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Arvioiden mukaan 9-12-vuotiaista suomalaislapsista 2-4 prosenttia on lihavia. Lapsuusiän lihavuus on merkittävä terveydellinen haitta, sillä siihen liittyy aikuisena mm. suurentunut sydän- ja verisuonitautien ja diabeteksen vaara

Lähde: tohtori.fi (tieto on vuodelta 2003, väh,n vanha siis, mutten löytänyt tuoreempaa tilastoa!)

Lapsen ylipaino ei kuitenkaan ole lapsen, vaan vanhempien ongelma! Jos lihavuus on ruokavalion aiheuttamaa ja seurausta liikunnan puutteesta (skidit istuu vaan töllön tai tietokoneen ääressä eikä liiku), täytyy vanhempien ottaa ohjat käsiinsä. Ylipaino voi olla lapselle niin iso taakka, että hän kokee elämänlaatunsa yhtä huonoksi kuin syöpää sairastavat lapset.

Pitäkää siis vanhemmat huolta lastenne syömisistä ja kaikille nuorille tytöille, jotka blogiini eksytte: liikunta ja terveellisesti syöminen on tosi jees ja siihen saatte apua ja vinkkejä vaikka Kempparista, mutta älkää aloittako sairaalloista laihduttamista ja viekö hommaa överiksi. On kamalaa välillä huomata, kuinka blogiini linkataan jostain pro-ana -blogeista. Se on todella surullista. Kun kylkiluut alkavat paistaa ja nälän tunnetta korvataan tupakoinnilla tai jopa lääkkeillä, on homma ihan metsässä. Anoreksia ja bulimia — ja myös ortoreksia — ovat todella vakavia sairauksia, jotka saattavat pilata elämäsi tulevaisuudessa.

Kuva: againstproana.blogspot.com

Yläpuolen kuva on ihan kamala, mutta halusin laittaa sen tänne kahdesta syystä. Ensinnäkin, jotta kaikki äidit ja isät ymmärtävät sen, kuinka pitkälle nuoren tytön painontarkkailu voi pahimmillaan tulevaisuudessa mennä ja toiseksi, jotta te kaikki vähän isommat tytöt tajuaisitte, että omasta itsestä ja lähipiirin tytöistä on pidettävä huolta.

Psst... Tähän kohtaan onkin oikein sopivaa linkata ystäväni Anin blogiin: laihdutuslakko on sen nimi.

Outi heivasi makeiset — ja yhden vaatekoon

Laihduttaminen on pyllystä, mutta laihtuminen on palkitsevaa. Minä en koskaan ole isommin laihduttanut, ennemminkin pitänyt itseni about samoissa mitoissa niin kauan kuin muistan, ruokavalion ja liikunnan avulla. Kun koko ajan on vähän skarppina, ei tarvitse tehdä mitään megalomaanisia laihdutusoperaatioitakaan. Mutta silloin tällöin joskus kun on onnistunut karistamaan muutaman kilon, on kingi olo.

Synnytyksen jälkeen on kieltämättä vaatinut itsekuria aloittaa liikunta, sillä urheiluhommiin ei nykyään tunnu olevan aikaa tai jaksua, skidi kun on aika työllistävä tapaus. Onneksi kotikadun päässä on sali, eteisessä juoksulenkkarit, himassa hulahulavanne, käsipainot, joogamatto ja mies, joka antaa minulle urheiluaikaa pari kertaa viikossa. Sen enempää ei ehdi, tai tarvi. Ainakaan nyt. Ei kuitenkaan ole pakko aloittaa liikuntaharrastusta laihtuakseen tai timmiytyäkseen, sillä tällaisille perusjampoille ruokavalinnoilla on liikuntaa isompi merkitys. Sen on vastikään todistanut Outsapop-blogin Outi Pyy, joka vaihtoi karkit ja sipsit mm. porkkanaan, kaaliin ja jäisiin marjoihin. Vain ruokavaliomuutoksella — lisäämättä siis liikuntaa — nainen hoikistui vaatekoon verran. Toinen ystäväni puolestaan pudotti 7 kiloa jättämällä ruokavaliostaan lehmänmaidon.

Kuva: Stella Harasek

Koska veikkaan, että siellä läppärinäyttöjen äärellä on laihis sun toinenkin menossa, halusin jakaa Outin menestysprojektin niksit teillekin. Tässä!

N: Miten keksit dieettisi? O: Hassua käyttää tästä sanaa "dieetti" koska en vieläkään oikein tiedä mitä tapahtui. Elämänmuutoksen myötä tein pieniä muutoksia myös ruokavaliooni joka on ollut ennen, sanotaanko nyt, aika kaamea. Ystäväni käyttivät ruuistani nimeä "epäruoka" koska söin mitä sattuu milloinkin. Muutos minkä tein oli se että en enää ostanut kotiin mitään herkkuja (karkkia, sipsejä, jäätelöä jne.). Söin niitä silloin tällöin tällöin kyllä muualla, mutta silloinkin vain hyvin vähän. Korvasin mussuttamisentarpeen lähinnä porkkanoilla (olen pupujen suuri ystävä), jäisillä marjoilla, omenoilla, raa'alla kaalilla, lantulla ja muilla vihanneksilla joita voi napostella suoraan jääkaapista. Niitä olen nyt syönyt niin paljon kun sielu sietää. Aloin myös pitää töissä säännöllisemmin ruokataukoja töissä ja otin sinne samat välipalat. Kunnon aamiaista en vieläkään syö, joten siinä on vielä petrattavaa.

N: Mikä dieetissä oli helpointa? O: Helpointa oli se että en omasta mielestäni luopunut juurikaan mistään. Tiukat rajoitukset ahdistavat ja siksi en halunnut asettaa itselleni liian tiukkoja vaatimuksia ruokavalion muutoksen suhteen. Olen myös aivan naurettavan huono ja laiska kokki, joten suoraan paketista raakana syötävät vihannekset ja marjat sopivat minulle mainiosti eikä kokkikurssille tarvinnut lähteä. Olin aika yllättynyt miten helposti karkeista ja muista pääsee eroon kunhan pitää huolen siitä että kaapissa on koko ajan reilusti korvaavia aineksia saatavilla.

Outi tarkensi vielä, että joi aikaisemmin kahvia 4-5 kuppia päivässä. Dieetin myötä aamukahvi ja tee jäivät (melkein) kokonaan pois, koska Outin lääkäri suositteli vähentämään kofeiinin määrää. Nykyään kahvia tai teetä kuluu töissä 1-2 kuppia päivässä, mutta kotona vain sunnuntaisin.

N: Kauanko noudatit dieettiä? O: Vasta muutaman kuukauden, mutta muutos oli huomattavissa heti. Ylimääräinen turvotus lähti muutamassa viikossa, mitä minä itse en edes alkuun huomannut vaan kaverit alkoivat siitä huomauttalemaan. Jos joku juttu toimii niin aion pitää sen. Olen aika varma että painoa en varsinaisesti ole menentänyt kuin ihan muutaman kilon. Ylimääräinen turvotus vain lähti mikä selittää reilun vaatekoon pienenemisen. Painan edelleen n. 70kg (olen 174cm pitkä), mutta huomaan kyllä kurvieni hieman suoristuneen. Tunnen myös lihakseni ihon läpi paremmin varsinkin vatsassa ja reisissä, joten jotain pehmikettä sieltä on lähtenyt vaikka en ole urheillut. Tekee ihmeitä itsetunnolle kun jenkkakahvat katoavat ja vatsa ei koko ajan pömpötä. Niin paljoa.

N: Minkälaisia kommentteja sait muilta? O: Ihmiset kommentoivat minun laihtuneen ja että näytin terveemmältä ja iloisemmalta kuin ennen.

N: Yhäkö dieetti on voimassa?  O: Toistaiseksi. Katsotaan miten käy jos onnistun vielä jossain vaiheessa lopettamaan tupakoinnin. Lopetan porkkanoiden puputtamisen vimeistää siinä vaiheessa jos hoikistumiskommentit vaihtuvat siihen että ihmiset kertovat minun muuttuneen oranssiksi! Näin minulle kävi lapsena kun vanhempani veivät minut neuvolaan, ihoni oli aavistuksen kellertävä parivuotiaana ja vanhempani luulivat että minulla oli joku maksa-/munuaisvaurio. Kävi ilmi että söin vain liikaa keitettyjä porkkanoita mikä oli silloin lempiruokaani!

:)

Kiitos Outille tarinasta. Toivottavasti se innosti muitakin fiksumpien ruokavalintojen tekoon! Minusta tämä kiteyttää hyvin sen, ettei hoikistumisessa ole kyse rakettitieteestä tai ravintoarvotaulukkojen tuijottamisesta, vaan ihan perusasioista — ja itsekurista.