Nuorempana haaveilin nenäleikkauksesta, mutta nykyään en kärsi klyyvaristani. Menen varmaankin yläluomien korjaukseen, kun ne alkavat roikkua enemmän. Tämä on sukuvika ja sekä äiti että isoäiti ovat jo korjauttaneet silmäluomensa. Ja tietenkin jos joutuisin onnettomuuteen tai vaikkapa tulipaloon. Silikoneja en ottaisi, ellei kyseessä olisi rintojen korjausleikkaus esim. rintasyövän jälkeen. En silti paheksu jos joku päätyy kauneusleikkaukseen vain esteettisistä syistä. Valitettavasti monet tutkimukset osoittavat etteivät näin itseään korjailleet olekaan tulleet onnellisemmaksi.

Ja kyllä, kertoisin todennäköisesti avoimesti leikkauksestani.

Onnettomuuksien ja sairauksien jälkiä korjaamaan. Jos silmäluomet alkaisivat roikkua näköä haittaavasti. Tottakai kertoisin, kaikkihan sen näkisivät.

Nyt. Kävisin suurennuttamassa rintani B-kupiksi. Nykyiset 9-vuotiaan tytön rinnat vaan eivät sovi 34-vuotiaalle naiselle, varsinkaan kun en ole pieni ja siro. Jokapäiväinen hankaluus istuvien rintaliivien ja vaatteiden kanssa. Lapsensaantikaan ei muuttanut rintojani.

Saattaisin kertoa jos asia tulisi puheeksi.

Kunhan loppukesästä syntyvän viimeisen lapsen imetys on ohi parin vuoden päästä menen korjauttanaan vatsanahkani. Raskauksien jäljiltä vatsanahka roikkuu tyhjänä pussina, josta ei ole mahdollistan päästä eroon ilman kirurgin veistä. Kyseessä ei ole läski, paino on palautunut joka raskaudesta raskautta edeltäviin lukemiin. Kyseessä on sama ilmiö, kuin reilusti ylipainoisilla, jotka laihduttavat kymmeniä kiloja: kerran kunnolla venyttyään iho ei palaudu. Jossain vaiheessa myös pienennytän rintani, tähän on ihan terveydelliset syyt, rinnat ovat niin raskaat, että aiheuttavat jatkuvaa niska- ja hartiasärkyä. Eli sekä esteettisiä että terveydellisiä syitä löytyy itseltä. Ja kyllä kertoisin, rintojen pienennyksestä olisi vähän pakkokin kun muutos olisi useamman kuppikoon.

Minä en ottaisi silikoneja, vaikka molemmat rintani vietäisiin viimeistä milliä myöten. En koe, että rintani ovat minulle jokin selkeä naiseuden kriteeri ja että ilman niitä en ole ehyt. Minulla on luonnostaankin melko pieni varustus, joka ilman rintaliivejä, ei edes ole kovin esillä. Eli siis leikkauksen jälkeenkin loisin itselleni hiukan muotoja tasan niillä rintaliiveillä.

Onnettomuuksien jälkeen voisin oikoa nenääni, korjata ihoani jne..

Mitään implantteja tai täyteaineita en siis ottaisi itseeni missään tapauksessa, mutta kirurgin veitsen alle voisin tosiaan mennä onnettomuuden jälkeen.

Toki jos silmäluomet alkavat lerppua siinä määrin,että haittaa näköä/tuntuu inhottavalta, niin toki sitäkin voi korjailla!

Eli siis fyysisten tuntemuksien mukaan :)

Asuin muutaman vuoden Venezuelassa,jossa kauneusleikkaukset myös olivat arkipäivää.Sen näki siitäkin,että metrossa oli kauneusleikkausklinikkojen mainoksia.
Itse en varmaankaan leikkausta tekisi,sillä minulla on jonkinlainen pelko,että mitä jos se ei onnistukaan,mutta jotain täyteainetta voisin ehkä naamani juonteisiin laittaa...

On todella surullista, jos kauneusleikkaukset lisääntyvät, niin kuin ne näyttävät tekevän Suomessakin. Kirjoitin pitkän ja paasaavan viestin (mutta se hävisi) siitä, miten kauneusleikkaukset ovat yksinkertaisesti väärin, kirurgit rikastuvat ihmisten huonolla itsetunnolla ja ihmiset maksavat itsensä kipeiksi muka tunteakseen itsensä paremmiksi.
Tosin kommentit täällä pistivät vähän ajattelemaan, itse esim. varmasti pienennyttäisin rintani jos ne olisivat liian suuret. Ja jos maha roikkuu synnytyksen jälkeen eikä meinaa palautua millään, niin ehkä itsekin harkitsisin leikkausta. Tosin mua ällöttää ihan ylipäätään niin paljon laikkaukset että syy saisi olla todella suuri ennen kuin menisin. Esim. tää et jos on joutunut onnettumuuteen ja sit korjailee kasvoja, niin ei mun mielestä voi edes laskea tähän samaan luokkaan, koska todella rujon näköisenä herättäis aina liikaa huomiota.

Mutta! Tämä ei siis koske rintojen suurentamista, takapuolen muokkausta jne. joista tässä siis puhutaan, eli täysin turhista leikkauksista, joita mainostajat, kirurgit yms. suosittelevat. On todella alhaista ja mielestäni täysin moraalisesti väärin nämä leikkaukset. Ulkonäköpaineita on nykyään ihan liikaa ja on ahdistavaa, että ihmiset huijataan näyttämään samanlaisilta. Missä on persoonallisuus, ihmisyys? Tai sen hyväksyminen, ettei näytä joltain mallilta ja se on täysin ok! Se, että riittää juuri sellaisena kuin on. Siihenhän kauneuskirurgia tähtää: ei voi ikinä olla tyytyväinen itseensä, kun löytää yhden vian, löytää pian paljon muitakin. Nykymaailma on ihan liian ulkonäkökeskein. Annoin kerran kipakkaa palautetta Helsingin Sanomille, kun mainostivat kauneuskirurgiaa etusivulla. Taisi joku muukin valittaa, kun eipä mainosta luojan kiitos ole enää näkynyt.

No en kovin helpolla lähtisi. Itselläni on kaksi varsin näkyvää arpea kasvoissa, toinen kulmakarvassa ja toinen poskessa. Onnettomuuden jäljiltä nämä ovat jo lapsena tulleet. Minulle puhuttiin silloin, että isompana voi arpia korjata sievemmäksi, kun ovat tosiaan aika rujon näköiset. Mutta kun ne arvet on siinä lapsesta asti olleet ja oon teini-iän itsetuntokriisitkin kahlannut läpi niiden kanssa (en muuten koskaan, ikinä ole niistä potenut kriisiä - monesta monesta muusta asiasta kyllä), niin ne ovat tulleet osaksi minua. Muutama naispuolinen sukulainen on vähän koittanut mua jopa painostaa, että menisin ne korjauttamaan, mutta sellaiset puheet saa mut vaan vastustamaan asiaa entisestään. Mun mielestä arvet tekee musta vaan persoonallisemman näköisen, enkä aio korjauttaa niitä ikinä. Jos mulla ois joku oikeasti haittaava vika, kuten vaikka roikkuvat silmäluomet, menisin ne varmaan leikkaamaan. Oon myös korjauttanut etuhampaitani. Kyseessä oli kyllä ihan purennallinen vika, mut tuli siinä samalla hymystä myös nätimmän näköinen. Aion myös mennä silmien laserleikkaukseen jossain vaiheessa, koska mulla on vaikeuksia käyttää silmälaseja työssäni ja harrastuksissa ja piilarit ei sovi. Ei siiis varsinaisesti esteettinen syy, mut jos pitäis rillejä rumana asiana, niin oishan sekin sit esteettistää kirurgiaa.

Samaa mieltä, kuin Suvi. Surullista, että naisia yritetään pakottaa samanlaiseen muottiin, että vain tietyn näköiset ja kokoiset rinnat ovat kauniit jne. Pelkästään estettisistä syistä tehtävät kauneusleikkaukset ovat todella suuri bisnes, jota ei itse halua olla millään lailla tukemassa.

Itselläni on raskaat yläluomet ja rinnat roikkuu jo yhden lapsen jäljiltä, mutta keloiditaipumuksen vuoksi minulla ei edes ole mitään mahdollisuutta niiden korjaamiseen leikkauksella. Keloiditaipumus tarkoittaa arpien liikakasvua ja suurin riski on kasvojen ja ylävartalon alueella. Esimerkiksi luomien kohotusleikkauksesta seurauksena voisi olla sormenpaksuiset arvet. Toivon vain, että en koskaan joudu onnettomuuteen, josta jäisi suuria arpia varsinkaan kasvoihin, kun niidenkin korjaaminen olisi mahdotonta. Tatuointeja ja lävistyksiä en ole uskaltanut ottaa, kun sain korvalävistyksiini herneenkokoiset keloidit, joista toinen oli todella kivulias. Sain lapsen pari vuotta sitten ja sektio, joka minulle tehtiin kiirellisenä, oli pahin pelkoni. Nyt alavatsaa "koristaa" kiristävä ja kutiseva arpi, joka on paksuimmasta kohdasta pikkusormen paksuinen ja voi kasvaa vielä lisääkin. Omaa tilannettani ajatellen kauneusleikkaukset ovat turhamaisuuden huipentuma.

Olen jo käynyt "kauneusleikkauksessa", viisi vuotta sitten rintojen pienennysleikkauksessa. Oli sen verran suuret rinnat muuhun kokoon nähden, pituutta noin 150 cm ja rinnat ennen leikkausta E/F. Leikkaukseen pääsin ihan julkisen terveydenhoidon kautta, koska raskaista rinnoista aiheutui jatkuvaa päänsärkyä ja huono ryhti kuormitti liikaa niska-hartiaseutua. Leikkauksen jälkeen kuppikoko B/C ja en ole päivääkään katunut leikkaukseen menemistä! Arvet tietenkin jäivät, mutta ovat kuitenkin vuosien saatossa jo vaalenneet ja suurin osa rintojen alla, joten mitenkään häiritsevät ne ei ole.

Tulevaisuudessa ehkä edessä silmäluomien leikkaus jos rupeavat todella näkemistä haittaamaan. Sukuvika meilläkin nämä "lerppuluomet" vanhemmalla iällä. Muita leikkauksia en koe tarpeellisiksi omassa elämässäni vaikken mikään kauneusihanteiden valioluomus olekaan. :) Onneksi olen hyväksynyt muuten itseni sellaisena kuin olen. Tietenkin jos vakava onnettomuus aiheuttaisi vakavat ulkonäköönkin vaikuttavat vammat voisin leikkausta harkita.

Leikkauksiin menijöitä en kuitenkaan paheksu, tehkööt mitä haluavat jos ylimääräistä rahaa löytyy. Itse tosin keksisin varmasti sata muuutakin mielekkäämpää käyttöä ylimääräiselle rahalle kuin kauneusleikkaukseen meneminen.

Yksi syy vielä olla menemättä mihinkään kauneusleikkauksiin ainakaan ihan vähässä kummassa, on omat kaksi tytärtäni. Ovat vielä sen verran pieniä, etteivät ymmärrä sellaisista asioista. Kuitenkin olen ajatellut, että haluan kasvattaa heidät hyväksymään erilaisuutta ja näkemään kauneutta muussakin kuin median luomassa "ihannenaisessa". Aika harva meistä sellaiseen illuusioon kuitenkaan yltää. On surullista, jos nuorten tyttöjen itsetunto murenee sen takia, ettei näytä muotilehtien photoshopatuilta mallinkuikeloilta! Itse oon läpikäynyt monenlaiset kriisit painon ja muiden ulkonäköpaineiden vuoksi. Mielestäni olen nykyään aika kaunis, monista ikääntymisen merkeistä huolimatta. En juuri välitä meikata itseäni, koska luonnollisena olen omimmillani, ja se jos mikä on mielestäni kaunista. Jos menisin muokkaamaan vartaloani sieltä täältä vähän "paremmaksi", antaisin mielestäni tytöilleni huonoa esimerkkiä. Sellaista, ettei tähän maailmaan kelpaa, jos vaikka rinnat lurpattaa tai mahanahka roikkuu raskauksien jäljiltä. Haluan kelvata tällaisena, ja toivon, että tyttöni tuntevat myös aina kelpaavansa. Minulle he ovat ikuisesti maailman kauneimpia, vaikka mitä tapahtuisi!

Me elämme parjatussa länsimaisessa yhteiskunnassa jossa vaikuttimet lienevät erilaiset kuin jossain toisessa yhteiskunnassa. Jossakin kulttuurissa meikäläisittäin hyvin ylipainoinen nainen on haluttua vaimoainesta, hoikkaa ei halua kukaan. Siellä avioliittoa arvostetaan eri tavalla kuin meillä.

Mietin miksi täällä olijat (naiset?) pitävät lähinnä säälittävänä toista naista joka haluaisi itselleen sopusuhtaiset rinnat. Pitäisi vain hyväksyä erilaisuutensa ja nähdä rinnattomuus rikkautena. Kukaan ei arvostele hörökorvaleikkauksessa käynyttä että hänen olisi vain pitänyt hyväksyä itsensä ja erilaiset korvansa, vastustaa länsimaista kauneusihannetta antamalla korviensa olla luonnontilassa vaikka ne selvästi invalidisoivat ja estivät elämästä normaalia elämää. Mutta ilmeisesti rinnat ovatkin jonkunlainen tabu. Minulle ei ollut mitenkään uutta että haluni saada naiselliset rinnat herättää sääliä ja kovaa arvostelua. Sopusuhtaisten rintojen haluaminenhan tekee minusta tyhmän bimbon...

Mietiskelin samaa kuin Epäkesko. Miksi muut kauneusleikkaukset ovat hyväksyttävämpiä kuin rintojen suurennusleikkaukset? Itse kärsin kovasti pienistä rinnoistani koko aikuisikäni. Itse asiassa ne estivät minua elämästä normaalia elämää: ei puhettakaan että minua olisi saanut esim. uimarannalle, mökkireissulle, saatikka uimahalliin. Vuosi sitten 33-vuotiaana päätin mennä suurennusleikkaukseen. Ja ei kaduta. Ainut asia, mikä esti menemästä aikaisemmin, oli ympäristö: pelkäsin ihmisten tuomitsevan ja pitävän minua turhamaisena, vaikka samaan aikaan elämäni oli yhtä helvettiä. Kysyisinkin, että mitä ihmettä se kuuluu kenellekään, jos haluaa leikata hörökorvansa, kiristää roikkuvat luomensa tai sitten suurentaa ne rintansa? Ylisuurista rinnoista kärsiviä kyllä tsempataan, ja onkin hieno asia että he pääsevät korjausleikkaukseen. Mutta pienirintaisia ei ymmäretä koskaan, pitäisi vaan olla tyytyväinen kun vaatteet istuvat ja voi urheilla helpommin ja olla tyytyväinen kun ei rintavarustus paina tai roiku. Itse asiassa ei ne vaatteet istu eikä istu rintaliivitkään. Ja vaikka fyysistä haittaa ei olisikaan, niin missään nimessä ei pidä vähätellä henkistä kärsimystä. Ja ei, minulle ei laitettu c-kuppeja, vaan ihan sen verran täytettä että sain sopusuhtaiset rinnat.

Ymmärrän Ebbaa niin hyvin, samoja juttuja on minullakin takana ja varsinkin nuorempana rinnattomuus invalidisoi. Isot rinnat, maksoi mitä maksoi-ajattelu ei edusta sitä mitä minä ajattelen, haen siis sopusuhtaisuutta ja max b-kupin kokoa. Rintojen suurennusleikkauksia vastustavat tuntuvat usein ajattelevan että suurennusta haluavalle riittää vain Dolly Parton-koko.

Mikään "miehenmetsästyskeinokaan" tämä ei ainakaan minulle ole, olen vakaassa ja hyvässä parisuhteessa jossa kelpaamme toisillemme juuri sellaisina kuin olemme. Mieheni ei itseasiassa oikein pidä ajatuksesta että suurennuttaisi rintani. Häntä varten en sitä tekisikään vaan ihan itseäni varten. Sinkkuvuosiltani sain miehiltä vain positiivista palautetta rinnoistani. Ei siis voi olettaa että miehille kelpaa vain nainen jolla on isot rinnat. Onhan kyllä heitäkin.

Mutta siis MIKSI ne rinnat pitää saada? Se mulle ei vieläkään auennut. Siis jos miehet tykkää pienistä, eikä pidä pieniä rintoja rumana, miksi ne invalisoi, miksi ne on henkinen kärsimys, miksi niiden kanssa ei voi mennä uimarannalle? Vain siksi, että kaikki vaatteet ei sovi (sillä MONI vaate kyllä sopii)?
Lisäksi: "sopusuhtainen" on rintojen kohdalla kyllä ihan jokaisen oma määrite - ei mikään yksiselitteinen juttu.
Ja siis: haluaisin ihan oikeasti tietää, mikä tuossa on, joten vastaus "aina syyllistetään ja mitä se muille kuuluu" tai "teen tämän itseni takia" ei varsinaisesti auta ymmärtämään.

Mulle on sinänsä ihan sama, jos joku käy leikkauksessa - enkä tee tässä eroa rintojen ja muiden leikkausten välillä, rinnat vaan nyt tuntuu olevan se suosituin tai ainakin puhutuin yksittäinen juttu, siksi kommentoin sitä. Lisäksi ajattelen, että rintojen kohdallahan se siis tuntuu aina olevan niin, että pienennyksiä tehdään vain fyysisen hankaluuden takia, suurennuksia ulkonäön takia - siis ilmeisesti otetaan vaan faktana, että rinnoissa pieni=huono.

"Siis jos miehet tykkää pienistä, eikä pidä pieniä rintoja rumana, miksi ne invalisoi, miksi ne on henkinen kärsimys, miksi niiden kanssa ei voi mennä uimarannalle? Vain siksi, että kaikki vaatteet ei sovi (sillä MONI vaate kyllä sopii)?"

Elämäni aikana en ole käyttänyt yksiäkään rintaliivejä jotka sopivat. Sinä olet varmaan käyttänyt monia. Isoista, ja monesti keskikokoisista kaula-aukoista näkyy monesti rintsikat, (vielä ne epäistuvat rintsikat) kun kaula-aukot tehdään isommille ja alemmalla oleville rinnoille.

Miehet tykkäävät rinnoista joissa on vähän tavaraa, mutta jotka eivät roiku. D-kuppi on monesti jo melko löysä, B harvemmin. Tuskin moni mies kuitenkaan valitsee A:n tai varsinkaan AA:n suosikikseen. Ei siis pieni=huono vaan löysä=huono.

Itseni vuoksi voisin ottaa vähän täytettä, mutten haluaisi välittää kenellekään, varsinkaan mahdollisille tuleville lapsilleni sitä viestiä, että leikkaus on OK.

Enää en kärsi pienistä rinnoista paljoakaan henkisesti, nämä ovat lähinnä vain näitä materiaalisia ongelmia vaatteiden kanssa, mutta nuorempana minua kiusattiin. Kuljin kumarassa ja pidin löysiä vaatteita ettei kukaan näkisi että rintani ovat olemattomat. Se aiheutti selkäongelmiakin.

Anna, veit sanat suustani! Minäkään en ole löytänyt vielä yksiäkään istuvia rintsikoita ja olen käyttänyt niitä sentään jo 20 vuotta. Niiden sovittaminen on niin tuskallinen projekti ettei siihen lähde melkein kuin vain pakon edessä.

Jenni: hienoa että sinä olet sovussa vartalosi kanssa. Lienet harvinaisuus. Itse näen 172-senttisessä ja naiseksi harteikkaassa ja muutenkin vähän skrodessa vartalossani A-kupin rinnat hieman liian pieninä muuhun vartalooni nähden. Tämä on henkilökohtainen kokemukseni. Pidän esim. naisbalettitanssijoiden vartaloita kauniina, heidän vartaloihinsa B-kuppi olisi vähän liikaa. Tämä on minun mielipiteeni. Kehonrakentajanaisille, joiden rasvaprosentti on niin alhainen että myös rinnat ovat "kuihtuneet" olemattomiin, silikonirinnat tuovat tasapainoa ja haettua sopusuhtaisuutta. Vaikka kyllähän ne usein näyttävät ihon alle laitetuilta pallonpuolikkailta.

Tämä rinta-asia on kyllä niin henkilökohtainen asia että on vaikea selittää ymmärrettävästi miksi haluaisi naisellisen poven tyttömäisen tilalle.

No, mun mielestä noi molemmat vastaukset oli jo aika paljon parempia, kuin mitä olen aiemmin saanut! Kiitos.

Ja siis, tosiaan, en mäkään saa sopivia rintsikoita juuri koskaan, enkä ole aina tyytyväinen kaikkeen itsessäni. Mutta se pätee yhtä hyvin luonteeseen kuin vartaloon, ja molempia yritän muokata luonnollisin keinoin ja myös hyväksyä epätäydellisyyden.

Ulkonäkö on aina henkilökohtainen asia, mutta toisaalta näen, että tässä on myös paljon ulkoa tulevia paineita. Siis että kun yleensä kuitenkin juurikin suurennutetaan rintoja (ja Aasiassa siis vaikka muutetaan silmiä länsimaisiksi), eli tehdään sitä mitä se yleinen vallalla oleva kauneusihanne (jota myös kauppojen vaatteet) vaatii, eikä päin vastoin. Haluaisin elää maailmassa, jossa ihminen voisi olla tyytyväinen itseensä vaikkei vastaisi niitä ihanteita, ettei rintojen pienuus olisi kamalaa - ja jossa vaatteita tehtäisiin vähän laajemmalle skaalalle erilaisia vartaloita, ettei ainakaan sen takia tarvitsisi muokata omaa vartaloa kirurgisesti. Ja jossa niitä hörökorviakaan ei olisi pakko leikata jo lapsena, koska "muuten ihan varmasti kiusataan" (tämä on kuulemma nykyään jo arkea Suomessakin).
Heh, menee haihatteluksi, mutta siis yritän nyt selittää, miksi jankutan asiasta.

Mielenkiintoista luettavaa. Enkö ollutkaan ainoa, joka ei löydä sopivia rintsikoita kun oon niin pienitissinen! Muuten vinkkinä, että liivien istuvuuteen pystyy vaikuttamaan suuresti, kun valitsee liivit, joissa on riittävän pieni ympärysmitta. Samalla kuppi menee oikealle paikalle. Tämän opin vasta 20 vuotta liivejä käytettyäni ja saatoin unohtaa turhat haaveeni rintojeni suurentamisesta. Toki jotkut naiset esim uimahallissa "mittailevat" rintojani, mutta se ei haittaa. Tässä 40 vee iässä isompirintaiset ikätoverit näyttävät kantavan aika väsyneen näköisiä "kaksosia". En minä niihin omia kuitenkaan vaihtaisi.

Ehkä ennemmin sellainen ihon kollageenia aktivoiva laite voisi olla ihan jees. Kertoisin.
Oman ulkonäön kohentaminen terveyden tai hengen kustannuksella kuulostaa pinnalliselta.
Epäilen että arpeutuvani huonosti ja mieluummin laitaisin rahat johonkin muuhun: harrastuksiin, matkailuun ja illanviettoihin ystävien kanssa. Ne ja uni pitävät nuorennäköisenä. Olen 37-v. ja näytän 10-12v. nuoremmalta.

En mä kyllä leikkauttaisi lapsiltani niitä hörökorviakaan, jos heillä semmoset ois. Saisivat itse leikkauttaa sitten isompana, jos haluaisivat. Uskon, etteivät monet lapsena korvistaan kärsineet enää isompana haluakaan leikkaukseen, kun se itsetuntokin tuppaa vähän kasvamaan iän myötä (kuten kävi mulle arpineni). Musta se korvien leikkaaminen on ihan samaa "muottiin ahtamista", kuin muukin. Monet lapset, joilla on hörökorvat (aika ruma sana kyllä mun mielestä, eikö vois olla joku kauniimpi ilmaisu kuin "hörö"?) näyttää mun mielestä tosi suloisilta. Voi tietenkin olla, että lasta kiusataan hörökorvien takia. Mutta tiiättekö, ei se hörökorvien leikkaaminen estä kiusatuksi tulemista! Itseäni on kiusattu koulussa mm. ulkopaikkakuntalaisuuden ja "liian hyvän" koulumenestyksen takia. Mitä mun ois sille pitänyt tehdä? Menestyä koulussa tahallaan vähän huonommin ja yrittää pakottaa vanhempiani olemaan muuttamatta (työn perässä)? Mun mielestä kiusaaminen on AINA VAIN JA AINOASTAAN KIUSAAJAN SYY, vaikka kiusatulla ois sitten kolme silmää ja torahampaat! Joten miksi pitäisi kaikki persoonalliset piirteet leikata pois miellyttääkseen sitä idiooteista idiooteinta kiusaajaa? Kysyn vain. Keskustelin taannoin erään yliopistosairaalassa näitä korvaleikkauksia tekevän lääkärin kanssa kyseisestä asiasta, ja hän itse asiassa oli aika pitkälti samoilla linjoilla mielipiteeni kanssa. Sanoi, että vanhemmat hoitavat siinä omaa ahdistustaan, ei lapset osaa niitä korvaleikkauksia edes toivoa. Eivätkä tajua korvissaan olevan jotain "vikaa", jos ei sitä koko ajan aikuiset heille toitottaisi! Mutta joo, ihan oma asiahan se on, mitä jokainen omalle kropalleen tekee. Ja jos vaikkapa sitten ne silikonirinnat tekee ihmisestä onnellisemman, niin sehän on vaan hyvä asia. Surullista on se, että aika harvoin se oman ruumiinkuvan häiriö paranee sillä yhdellä leikkauksella, koska vika on monesti jossain muualla. Itselläni ainakin näin - tyytymättömyyden kohde omassa olemuksessa vaihtelee muutaman vuoden välein kunnes taas "opin elämään" asian kanssa. Lopuksi vielä toivoisin, että ihmiset muistais myös, että kauneusleikkauksissa - kuten kaikissa leikkauksissa - on riskejä. Mutta nyt vaikenen tästä aiheesta ja lakkaan "syyllistämästä" muita (ketäänhän ei kylläkään voi syyllistää - syyllisyyden tunne tulee tekijän sisältä, ei ulkopuolisten kommenteista!).

Tissienpienennysleikkaukseen menisin vaikka heti! Daisut, ne nyt on vaan liian isot, painavat, roikkuvat ja hankalat. Silmälaseista olis myös mukava päästä eroon, ovat aivan saatanan kalliitakin. Raivostuttaa kun muutaman vuoden välein pitää uusia ja maksavat ainakin sen 450e (halpisliikkeessäkin) ja ovat yleensä nykyään tosi paskalaatusia. Myös nenän korjauttaminen on käynyt mielessä. Liukastuin ja kaaduin aikanaan suoraan naamalleni. Nenä murtui ja kasvoi _todella_ vinoksi. Kyllä mä hengittää pystyn, mut on toi klyyvari vaan aika ruma ja huonontaa mm. silmälasienkin istuvuutta. Eihän mitkään näistä suinkaan ihan välttämättömiä leikkauksia olisi ainakaan elämän jatkumisen kannalta, mutta uskon, että parantaisivat elämänlaatuani huomattavasti.