Kauneus > Eyelinerit
Olen kokeillut useampi eyeliner. Mielestäni paras ja kestävin on Kanebon liquid eyeliner, on ollut käytössä jo monta vuotta. Olen kuitenkin sairastunut hajuste- ja kemikaaliyliherkkyyteen ja sen takia siirtymässä mahdollisimman paljon luonnon kosmetiikkaan. Käytän ennestään paljon Hauschkan tuotteita, on minulle hyviä, mutta nyt vasta tänä kesänä olen ostanut Santen ja Hausckan meikkituotteita. Nyt olen kokeilemassa Hausckan eyelineria, mutta toistaiseksi on pettymys. Eilisen naurun jälkeen musta eyelineri levinnyt ympäri silmää, ei hyvä. Näyttää siltä ettei pysy lainkaan, kun olen ollut tottunut Kanebon vastaavaan eyelineirin joka ei levittäydy. Kun olen kerran ostanut Hausckan eyelineria niin kokeilen vielä jonkun aikaa. Mutta toistaiseksi en ole tyytyväinen, Haluan eyelinerin joka pysyy eikä levittäydy.
Maria Hyöty
Laveran nestemäinen rajaus on hyvin ohut sivellin, sillä saa tehtyä helposti huomaamattoman ja kauniin rajauksen. Itse käytän sitä niin, että piirrän ensin laveran kynällä rajauksen (koska en halua tarkkareunaista rajaa) ja sitten ihan ripsien tyveen siveltimellä ikään kuin täytän ripsien väleihin jäävät aukot. Pahoittelen, etten osaa selittää paremmin, tarkoitus on kuitenkin saada ripset näyttämään tuuheilta ja rajauksen olemaan pehmeäreunainen..
Ulpu






onko kellään kokemuksia esimerkiksi laveran tai hauschkan nestemäisistä rajausväreistä? opettelen tekemään rajauksia ja ekorajaustussi olis ihan huippulöytö. toistaseksi en ole löytäny sellasta luomuna.
nyt käytössä rimmelin rajausväri, mutta mielestäni hankala käyttää. ja tussi lienee alottelijalle helpompi?