Terveys > Luotatko uusiin rokotteisiin?
Rokotteistä päättävien viranomaisten sidonnaisuudet on saatava julkisiksi. He päättävät kansantaloudellisesti ja kansanterveydellisesti sen luokan asioista, että heitä on saatava koskemaan samat julkisuusvaatimukset kuin poliitikkojakin. Viranomaisilla on tässä maassa lehmänä ojassa aika usein ihan jonkun muun kuin kansan etu.
Aloitetaan vaikka THL:n Pekka Puskasta ja Raision Tehtaista. Sitten jatketaan THLn ja Valioon. STUK, Nokia ja ydinvoimateollisuus voitaisiin käsitellä seuraavaksi.
Eli tällä hetkellä en todellakaan luota, pitää aika monen asian tulla tässä maassa läpinäkyväksi, ennen kuin luottamus viranomaisiin näissä asioissa palautuu.
Mari Heimala
Minun lapseni sai Engerix-B - rokotteen 14-vuotiaana vuonna 2008. Tämähän on myös ollut Kansanterveyslaitoksen Papilloomavirusrokotuksen tutkimusrokotteena.
Vasta nyt kun luin yllä olevan artikkelin hoksasin yhdistää että onkohan minun tyttäreni ihmeellinen sillloin tällöin tapahtuva raju oire johon liitty pyörtymisen tunne, huono olo ja kaikki voimat vievä "kohtaus" jotenkin yhteydessä tähän rokotteeseen?
Onko teillä tietoa Engerix-B - rokotteesta ja siihen liittyvistä sivuvaikutuksista? Olisin kiitollinen jos joku pystyisi auttamaan.
Marjaana Siivola
Hyvää journalismia olisi kertoa myös, mikä todennäköisyys oireille on, eikä vain, että todennäköisyys on vaikkapa kolminkertaistunut. Muuten kyse on populistisesta pelottelusta.
Rokotteet kuitenkin säästävät huomattavasti enemmän ihmishenkiä kuin sivuvaikutuksiin menehtyy.
Touko
Kun kutsu kyseiseen rokotukseen tuli tyttärelleni. Luin kyllä paperit, mutta heitin heti roskikseen. En luota uusiin rokotteisiin ja lapsellani niitä ei testata. Mikään taho ei kuitenkaan vastaa, jos sivuvaikutuksia tulee. Narkolepsiakohu riitti.
Elli
Kun sairastaa HPV:ta, eli kondyloomaa, niin haluaisi mieluusti helpotusta oireisiin tai kyseisen viruksen kokonaan pois elimistöstään, keinolla millä hyvänsä.
Sain taudin äidiltäni (lääkärini mukaan, koska äitini on sairastanut kohdunkaulansyövän, hän myös kantaa HP-virusta, joka tarttui sitten minuun) syntyessäni.
Tauti on hyvin epämiellyttävä ja itsetuntoa syövä.
Otan rokotuksen heti, jos sitä tulee Suomeen myyntiin.
Ihmiset, kenellä ks. virusta ei ole, eivät tiedä mitä vähättelevät...
Elina
Kannattaa ehkä miettiä, kumpi on pahempi: sivuvaikutukset vai se miltä rokote suojaa. Itse kannatan papilloomavirusrokotetta, sillä minulta on poistettu kohdunkaulansyövän esiaste (dysplasia gravis), joka löytyi normaalien seulontojen ulkopuolella, onneksi. Jos se olisi löytynyt esim. 5 vuotta myöhemmin, tilanteeni olisi ollut huomattavasti vakavampi. Tietysti rokote pitää testata kunnolla, jotta sivuvaikutukset ovat mahdollisimman vähäisiä. En oikein ymmärrä tätä rokotevastaisuutta; rokotteilla on saatu kitkettyä todella vakavia sairauksia. Sikainfluenssarokotteen kehittämisessä oli kova kiire, koska vakava pandemia uhkasi. Tämän rokotteen kanssa ei ole kiire, joten tuskin vastaavia mokia tehdään.
Lizzy
Rokotuskokeiluahan tarjottiin myös pojille ja ainakin pojan koululla oli iso tiedotustilaisuuskin, missä ylistettiin rokotetta.....mutta....siinä isossa paperinivaskassa, mikä tuli vanhemmille kotiin, selvisi, että tulee rokotteesta mitä tahansa oireita, lääketehdas ei siitä vastuuta ota (lukikohan jokainen niin pitkälle).
Rokotteen hyötyä perustelttiin mm sillä, että nuoret aloittavat seksielämän aiempaa varhemmin ja s a a t t a a olla mahdollista, että myös pojat levittävät virusta suojaamattomassa seksissä. No, kysyin kyllä koulullakin, että eikö ihan valistus olisi kuitenkin myös tarpeen, etenkin, kun kondomi ymmärtääkseni ainakin vähentää viruksen leviämistä.
Poikani (14) sanoi, että hän ei suostu rokotteeseen, vaikka minä suostuisinkin. En suostunut, liikaa epävaruustekijöitä...
Lisäksi on erittäin huono asia, jos rokotteen myötä joukkopapa-seulonnat jäisivät pois
hannele
Yleinen rokotusvastaisuus on mielestäni eri asia kuin se, että ei heti innosta kiljuen olla viemässä omaa lasta testirokotuksiin. Papereissa todellakin luki, että lääkefirma ei ota vastuuta oireista. Rokotusohjelman mukaiset, pitkään käytössä olleet rokotteet lapseni on aina saanut - olen pitänyt riskejä pienempänä pahana kuin rokottamatta jättämistä. Uusien rokotteiden kohdalla, kun pitkäaikaista tutkimustietoa ei ole, on vain pakko tehdä päätös jollakin perusteella. Pidän rokotteiden kehittämistä hyvänä asiana - toivottavasti tämäkin rokote toimii ja sivuvaikutukset ovat mahdollisimman vähäisiä ja harvinaisia.
Elli
Rokotusasioita miettiessä kannattaa kuitenkin muistaa, että jopa se paljon (syystäkin) parjattu sikainfluenssarokote sinäänsä toimi ja esti epidemian pahenemisen. Tautiinhan jopa kuoli useampia henkilöitä ihan Suomessakin. Kannattaa siis miettiä, mille riskille itsesi ja lapsesi mieluiten altistat ja minkä riskin olet valmis ottamaan. Riskittömyys kun ei tässäkään asiassa ole vaihtoehto.
Ansku
Kannattaa pitää myös mielessä, että ne yleisen rokotusohjelman rokotteetkin on jossain vaiheessa testattu, eikä niistä silloin ole ollut pitkäaikasia käyttökokemuksia tai tutkimustietoa. Virheitäkin on tehty, mm. poliorokotteen kohdalla kun rokotteeseen pääsi eläviä polioviruksia ja seurauksena moni rokotettu lapsi sairastui ja kuoli tai vammautui. Menneistä virheistä huolimatta tai ehkä niidenkin ansiosta meillä on nyt turvallinen (niin turvallinen kuin rokote koskaan kai pystyy olemaan) rokote polioon ja tauti on Suomesta käytännössä hävitetty.
Jokainen rokotuksen vuoksi sairastunut, kuollut tai vammautunut ihminen on tragedia, mutta ilman heidän uhrauksiaan Suomessakin voisi aika paljon useampi lapsi ja nuori kuolla nyt jo käytännössä hävitettyihin tauteihin.
Ei sillä, omaa ja lasteni napaa tuijotan minäkin. Nuorimmaiseni oli FinIP-tutkimuksessa (kansallinen pneumokokkirokotetutkimus) mukana koska siinä ei tutkittu uutta rokotetta, mutta seuraavasta rokotetutkimuksesta kieltäydyimme samaisesta syystä.
Liisa
Itse olin mukana HPV-rokotteen testiryhmässä muutamia vuosia sitten. Rokotteesta ei tullut haittavaikutuksia ja näin sairaanhoitajana, joka kohtaa useita kymmeniä erilaisiin syöpiin kuolevia henkilöitä vuosittain, koen oloni nyt turvallisemmaksi rokotteen saatuani. Käyn toki edelleen säännöllisissä PaPa-kontrolleissa, sillä rokotehan suojaa vain tietyn tyyppisiltä viruksilta. Kaiken kaikkiaan sikainfluenssarokote on eri asia, kuin moni muu rokote. Sikainfluenssarokotepäätös tehtiin erittäin nopeasti tilanteen vakavuuden ja mahdollisen laajan väestötuhon vuoksi. Sen aiheuttama kohu on aieheuttanut turhaa pelkoa rokotusohjelmia kohtaan vaikka juuri niide ansiosta Suomessa ei ole esimerkiksi enään sikotautia tai poliota. Rokotusohjelmat vaativat kuitenkin tehotakseen kansallisella tasolla tietyn prosentin rokotettuja. Onkin huolestuttavaa, että yhden epäonnistneen rokotekamppanjan vuoksi koko rokotusohjelma tuomitaan. Itse rokotan lapseni ja ottaisin tyttärilleni myös HPV-rokotteen.
Pilvi
Jos sinulla on jo jokin virus, ei rokote enää sitä mitenkään estä tai poista. Virus ei elimistöstä häviä, koska virukselle ei ole mitään lääkettä. Esimerkiksi Stafylococcus Aureus asuu suurimman osan meistä nenän limakalvolla, mutta se ikään kuin "uinuu".
Jos sikainfluenssaan vertaatte, ja ajattelette rokotuksen estäneen sen leviämisen, NEWS FLASH! Sama epidemia oli 70-luvullakin... tässä vähän silloista propagandaa: http://www.youtube.com/watch?v=ASibLqwVbsk
http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=136 Täältä lisää. Heikkilästä voi olla montaa mieltä, mutta mies kirjoittaa hyvin paljon asiaa. Ennen kuin rahoitamme lääketehtaita enempää, eikö kannattaisi käyttää verovaroja ennen kaikkea asioiden ennaltaehkäisyyn? Puhe yksilön hygieniasta esim. ei ole mitään huuhaata. Esim. kolibakteeria löytyy ainoastaan ulosteesta.
Ja näin henk .koht. itse otin sikaflunssarokotteen. Kärsin sivuoireista edelleen, luultavasti lopun elämääni. Ymmärrän, jos jonkin viruksen saa syntymässään, niin onhan se tragedia. Mutta rokote ei ikävä kyllä auta tälläistä tapausta millään tavalla, niin kuin edellä mainitsinkin. Olkaa varovaisia ihmiset, lukekaa vaikka itse hieman biologiaa ja kemiaa, ennen kuin uskotte yksityistä, voittoa tavoittelevaa tahoa sinisilmäisesti. Tämä maailma on tehty nimittäin rahasta.
Hanski
Aika erikoista.. :( Onko tämäkin uutinen sitten eräänlaista pelon lietsontaa, että ihmiset ottaisi uuden rokotteen?
http://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/2012031415323674_se.shtml
Viiru
Jokaisen on tietenkin itse punnittava rokotteen ottamisen/ottamatta jättämisen riskejä ja etuja niin yksilön kuin koko kansakunnan kannalta ja tehtävä siltä pohjalta päätös. Taudin hävittämiseksi rokotteilla vaaditaan ehdottomasti enemmistön rokottamista, sillä muuten koko homma on turhaa.
Ja mitä sikainfluenssarokotukseen tulee, vaikka rokotetta olisi tutkittu kuinka paljon, ei olisi ollut mahdollista huomata sen yhteyttä narkolepsiaan, koska vain äärettömän harvat tiettyä geeniä kantavat ihmiset (joita sattui Suomessa olemaan keskivertomaata enemmän) sairastuivat rokotteen saatuaan. Näin on valitettavasti kaikkien muidenkin lääkkeiden kohdalla; jotkut erittäin harvinaiset haittavaikutukset tulevat esiin vasta vuosien käytön jälkeen, vaikka kuinka tutkittaisiin ennen myyntiluvan myöntämistä.
Tiina






Sikainfluenssarokote otettiin käyttöön ennätysnopeasti, ja osa ikävistä sivuvaikutuksista selvisi vasta jälkeenpäin.
Nyt Suomen kansalliseen rokotusohjelmaan suunnitellaan rokotetta kohdunkaulansyöpää vastaan, ja se olisi tarkoitus antaa 11-15-vuotiaille tytöille. Lue, mitä Maria Veitola kirjoittaa rokotteen sivuvaikutuksista.
Uskallatko itse ottaa rokotteen ensimmäisten joukossa, tai antaisitko luvan siihen lapsellesi? Luotatko, että rokote on riittävän tutkittu? Mikä on lääkeyhtiöiden vastuu?