Osaaminen jakoon!

Ensi viikonloppu 24.-26.8. on pyhitetty Koululle! Ajatushautomo Demos Helsinki ja Helsingin juhlaviikot järjestävät jotakin erityisen hienoa: Koulu-festarin Lapinlahden sairaalassa.
Mutta mistä onkaan tarkemmin kyse? Kysyn sitä yhdeltä tapahtuman järjestäjältä Roope Mokalta.
"Koulun ydinajatuksena on se, että kaikki osaavat jotakin oppimisen arvoista. Tavoitteena on saada osaaminen virtaamaan", Mokka selventää.

Viikonlopun aikana Koulussa on tarjolla erilaisia oppiaineita, joita opettamaan ovat ilmoittautuneet aivan tavalliset ihmiset ilman sen kummempaa pedagogin koulutusta. Riittää, että osaa kertoa, mikä heidän opettamansa asian oppimisessa on vaikeaa ja mikä hienoa.

Oppiaineiden kattoteemana on "Hyvä elämä". Lukujärjestys näyttää kieltämättä mielenkiintoisemmalta kuin peruskoulu- ja lukioaikojen lukkarit. Itseäni kiinnostaisi ainakin mennä oppimaan luonnonkosmetiikasta ja raakaveganismista, opetella konsultoinnin periaatteet, kundaliinijoogaa, sekä sitä, miten saa vuokrat ja vastikkeet alas! Myös Nietzschen relativismi, sekä eläinetiikka houkuttelevat. Blogikirjoittajalle hyviä oppitunteja olisivat myös 'teksin aloittaminen' ja 'uskottava argumentaatio'.

Lukujärjestystä selaillessa alan pohtimaan, mitä kaikkea voisin itse opettaa muille, entä mitä kaikkea kaverini osaavatkaan? Samalla tajuan, kuinka harvoin tätä osaamista tuleekaan jaettua toisille. Liian harvoin.

Koulussa tuskin on ihan näin virallista. Kuva: Flicr by Museum of HartlepoolSuomessa toitotetaan aina, kuinka osaaminen on Suomen arvokkain "luonnonvara". Mokka kertookin, että juuri tästä lähti Koulun idea.
"Osaamisen lisäämiseen, siirtämiseen ja jalostamiseen ei ole vain lapsille ja nuorille suunnattujen koulujen jälkeen juuri mitään yleispätevää mekanismia. Meillä on kyllä markkinat talouden kasvattamiseen, mutta osaamisen ilmeisesti ajatellaan kasvavan puussa", Mokka täsmentää.

Niinpä. Siksi koenkin tämän Koulun aivan mahtavaksi ideaksi. Jokainen meistä tosiaan osaa jotakin, mitä ei voi samalla tavalla kirjoista opetella. Mutta erityisen tärkeää on, että opit pääsevät jakoon. Siksi tarvitaankin areenoita, joissa tietojen ja taitojen jakaminen onnistuu kätevästi.

Tämä Koulu pidetään kuitenkin vain yhtenä viikonloppuna. Mitä sen jälkeen? Olisi täydellistä, jos Koulusta tulisi pysyvämpi juttu. Oppimisen areena kerran kuussa tai parin kuukauden välein. Toisaalta vielä hienonpaa ja toivottavampaa olisi se, että ihmiset pitäisivät itse koulua toisilleen omaehtoisesti ja milloin haluaisivat.

Mokka paljastaakin, että suunnitteilla on saada aikaan Koulu-sovellus. Sovellus, jonka avulla ihmiset voisivat kahvipöydässä esimerkiksi alkaa "olla Koulua" tai järjestää "Koulu-päivän" jossain kaupungissa tai organisaatiossa. Tätä odotellessa kehotan kuitenkin kaikkia organisoimaan oman koulupäivän tuttavilleen! Mitä juuri sinä voisit opettaa muille? Entä mitä sinä voisit oppia muilta?

Parasta opettamisessa on se, että opettaessaan muille, oppii myös itse. Silloin täytyy todella pohtia, mitä tietääkään ja miten sen kertoo muille niin, että he ymmärtävät. Näin oma osaaminen syvenee. Vertaisoppimisessa toiset voivat myös oivaltaa opettamastasi aiheesta jotakin täysin uutta, jolloin niin ikään oma tietotaito syventyy. Keskustelevammassa oppimistilanteessa myös opetettavien on todella kuunneltava ja sisäistettävä oppimansa, pystyäkseen ottamaan osaa keskusteluun.

Siksi onkin outoa, että esimerkiksi peruskoulussa oppilaat eivät opeta enemmän toisiaan. Miksi ihmeessä haaskata moinen resurssi ja tehokas oppimisen muoto? Varsinaisen opettajan tehtävä voisi pikemminkin olla organisoija ja suunnitelija siinä, miten oppilaat opettaisivat toisiaan ja missä tilanteissa metodi toimisi parhaiten. Perinteistä "puhuva pää" opetustyyliä ei tarvitsisi täysin heittää syrjään, mutta sen minimointi voisi kehittää opetusta uusiin, parempiin sfääreihin.

Koulun pitäisi todella ottaa oppia Koulusta.

Miten ottaa ympäristö huomioon festareilla?

Festarit ovat kesän juttu. Niillä pidetään hauskaa ja irrottaudutaan normeista. Hauskanpidossa ei todellakaan ole mitään vikaa, mutta kaikkia normeja ei suinkaan kannattaisi festareilla unohtaa.

On mahtavaa, kun ihmiset irrottelevat, nauttivat musiikista ja juhlivat, mutta miksi siinä samassa monista tulee täysiä sikoja? Pissitään minne sattuu ja roskat heitetään maahan, kierrätyksestä puhumattakaan. Alkoholilla on selkeästi osuutta asiaan, mutta yleinen välinpitämättömyyden ilmapiiri varmasti lietsoo tätä typerää käytöstä.

Olisi tärkeää, että ihmiset muistaisivat festareillakin ottaa ympäristön huomioon, sillä festareiden ympäristöä kuormittava vaikutus on suuri. Kuormitusta tulee niin liikkumisesta, jätteestä kuin energiankäytöstäkin.

Onneksi muutamat festarit ottavat huomioon ympäristöasiat. Esimerkiksi kolme suurta festaria Ilosaarirock, Provinssirock ja Ruisrock ovat saaneet Green'n'Clean -ympäristösertifikaatin, joka myönnetään ympäristönsuojelun ja kestävän kehityksen periatteen mukaan toimiville festivaaleille. Lähdin viime viikonloppuna tarkkailemaan tilannetta Turussa järjestettävään Ruisrockiin.

Tapaan Ruisrockin promoottorin Mikko Niemelän, joka on ollut mukana festarin järjestelyissä vuodesta 2006 lähtien. Kysyn häneltä, millä perusteella sertifikaatti myönnetään festareille?
"Lista on pitkä. Pitää otta huomioon monia seikkoa alkaen siitä, että miten liikenne on hoidettu, kannustetaanko julkiseen liikenteeseen, onko energiahankinnat ympäristöystävällisiä, miten kierrätys on järjestetty, onko turhia painotuotteita, miten maa kuuluu ja niin edelleen", Niemelä kertoo.

Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä.

Niemelän mukaan sertifikaatin saamiselle riittää, että riittävä osa ehdoista täyttyy. Tarkoituksena on kannustaa siihen, että jos nyt vaatimuksista täyttyy puolet, ensi vuonna voidaan tähdätä korkeammalle. Ruisrock on saanut sertifikaatin vuodesta 2007 lähtien. 

Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka pienetkin asiat otetaan huomioon. Esimerkiksi se, että erilaisiin kyltteihin ei paineta vuosilukuja, jolloin ne voidaan käyttää uudelleen seuraavanakin vuonna.

Juomatölkeistä saatava pantti kannustaa viemään tölkit ehjinä kierrätettäviksi.

Kun ensimmäisenä päivänä tarkkailen ympäristön siisteyttä, hämmästyn myös: maassa ei juurikaan ole roskia. Tähän vaikuttaa selkeästi se, että roskiksia on kiitettävästi, mutta myös se, että roskankerääjät pitävät aluetta siistinä. Niemelän mukaan se, että roskat kerätään välittömästi maasta, edesauttaa jo itsessään sitä, että roskia ei myöskään heitetä niin paljon maahan. 

Roskaton kuvani murtuu festivaalin toisena iltana. Paikka on muuttunut totaaliseksi lääväksi. Kun roskia lojuu ympäriinsä, niitä myös heitetään herkemmin mahaan. Ihmisten viimeinenkin järjen hiven näyttää kadonneen ja näköjään myös roskia keräävä henkilökunta.

Roskisten suhteen jätteen lajittelu on otettu hyvin huomioon. Jokaiselle jätteelle löytyy oma roskiksensa. Pettymys on kuitenkin suuri, kun katsoo keräysastioiden sisälle. Lasinkeräyksessä on muovia ja pahvia, biojätteessä limupulloja, sekä tölkkejä ja kaatopaikkajätteessä täysin kierrätettäväksi kelvollista pahvia ja metallia. Kierrättävätkö ihmiset kotonaankin näin huonosti vai miksi festareilla ollaan näin tolloja?

Biöjäteastian sisältö.

Lasinkeräyksen sisältö.

Kyylään hetken ihmisten käyttäytymistä roskispisteillä. Harva katsoo laisinkaan, mitä lootien kyljissä lukee. Roskat lentää ensimmäiseen eteen tulevaan astiaan. Että jurppii katsoa vierestä tällaista toilailua.

"Käyttökelvotonta" jätettä.

On harmillista, että jos festarin järjestäjä pyrkii huolehtimaan kierrätyksestä, niin itse festarikansa ei jaksa sitä vähääkään. Kysyn Niemelältä, millä keinolla ihmiset saataisiin lajittelmaan?
Hän kertoo, että roskispisteiden luona on koulutettuja työntekijöitä neuvomassa kierrätyksen suhteen. 

En kuitenkaan näe roskisten lähettyvillä tällaisia henkilöitä. Tässä on selkeästi kehittämisen paikka. Henkilöitä pitäisi olla reippaasti enemmän ja heidän tehtävänään tulisi vain ja ainoastaan olla neuvomassa ja patistamassa ihmisiä roskisten luona. Tämä pistäisi jengin skarppaamaan ja tajuamaan, että jokaiselle roskalle on oma roskiksensa.

Kierrätystä helpottaa se, että ruokalautaset ja aterimet ovat maatuvia. Näin syödyn annoksen rippeet lautasineen ja aterimineen voi heittää suoraan biojätteeseen niitä sen enempää erittelemättä. Niemelä kertookin, että kaikkia ruuan myyjiä velvoitetaan käyttämään maatuvia tarjoiluastioita. Tämän toteutumista valvovat "Haarukka ja veitsi -poliisit". Jos joku rikkoo velvoitetta, heille mennään huomauttamaan asiasta ja tarjotaan tilalle vaadittua vaihtoehtoa. Näin ollen kukaan ruuan tarjoaja ei voi sanoa, ettei maatuvia aterimia ole tarjolla.

Ruisrock mainostaa, että se panostaa omissa ravintoloissaan luomu- ja lähiruokaan. Tämä on hyvä, mutta on harmillista, että muilta ruuan tarjoailta ei vaadita samaa. Kasvisruokavalikoima on myös todella suppea, joten siihen voisi panostaa jatkossa. Nimittäin kyllä hyvä kasvisruoka maistuu myös sekasyöjille.

Muovisen näköiset haarukatkin ovat maatuvaa materiaalia.

Festarien aikana kuluu paljon sähköä. Kaikki Ruisrockin käyttämä sähkö, joka tulee sähköverkosta, on tuulivoimalla tuotettua. Festari joutuu kuitenkin myös käyttämään generaattoreista tulevaa sähköä. Turun energia kompensoi tästä aiheuttamansa hiilijalanjäljen hankkimalla päästövähennyksiä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tuetaan rahallisesti sellaisia kohteita, jotka kompensoivat aiheutettuja päästöjä. Tuetaan esimerkiksi metsän istutusta.

Tämä toiminta menee kuitenkin niin sanottuun viherpesu-kategoriaan, sillä ilmastoaineita ostamalla ei todellisuudessa vähennetä päästöjä. Rahalla ei yksinkertaisesti voi poistaa jo aiheutettuja päästöjä. Toisaalta parempi aneetkin kuin täysin välinpitämätön energiankäyttö. Toivottavasti kuitenkin jatkossa yhä suurempi osa sähköstä tuotetaan suoraan tuulivoimalla generaattorin sijaan.

Yksi kuormittavimmista tekijöistä on liikenne. Artistit lentävät festareille toiselta puolelta maailmaa ja ihmiset tulevat paikalle ympäri Suomea. Ruisrock kannustaa ihmisiä käyttämään kimppakyytejä, julkista liikennettä ja pyörää. Kannustaminen on hyvä asia, mutta se ei vielä välttämättä johda konkreettisiin tekoihin. Junalla tulemiseen voisi vaikuttaa esimerkiksi tarjoamalla edullisempia festarijunalippuja. Tätä on Niemelän mukaan yritetty neuvotella VR:n kanssa, mutta yhteistyötä ei ole syntynyt. Todella harmi, sillä yhä useampi valitsisi varmasti sitä kautta kulkuneuvokseen junan. Onneksi sentään lukuisat festarikävijät ovat polkeneet paikan päälle pyörällä.

Kolme päivää ilman pakkausjätettä

Aion elää kolme päivää niin, että en tuota lainkaan elintarvikkeista syntyvää pakkausjätettä. Käytännössä roskikseni siis pitää pysyä täysin tyhjänä näiden päivien ajan.

Minua nimittäin kauhistuttaa katsoa omaa roskistani ja sitä, kuinka helposti se täyttyy vähäistenkin ruokaostosten vuoksi. Lähes jokainen ruoka on pakattu jotenkin. Ja koska on syötävä, tulee pakkausjätettäkin.

1. Päivä

Koska ruuan heittäminen roskiin on pahempi ympäristörikos kuin itse pakkaukset, jääkaapissa jo muutamia päiviä olleet vihannekset, sekä feta on syötävä pois. Niistä koostukoon päivän ensimmäinen ateria. Sen jälkeen ei kuitenkaan ole sallittua käyttää jo kotona olemassa olevia ruokatuotteita.

Ensimmäinen ateriani on kasvispyttipannu. Ruokaan tulee perunaa, bataattia, sipulia, pinaattia ja fetaa. Vihannekset oli haettu kaupasta omaan pussiin, joten niiden vuoksi ei syntynyt uutta pakkausjätettä. Pinaatista ja fetasta sen sijaan jää jälkeensä pieni kasa muovia. Ai saakeli. Niitä ei sitten osteta testipäivien aikana.

Ruokailu vaatii nyt selkeästi enemmän suunnittelua, sillä en vain voi lampsia lähikauppaan ja lapata koriin mitä mieleen tulee.
Toisaalta suunnittelu tuntuu hankalalta, koska en oikein hahmota, mitä kaikkea voisikaan saada ilman pakkausta.

Ensimmäisenä tulee mieleen tuoreet hedelmät ja vihannekset.
Niitä voisi hakea lähikaupasta, mutta koska haluan, että roskikseeni ei tule yhtäkään roskaa, punnittaessa saatava hintalappukin on liikaa (vaikka se nyt ei suoranaisesti pakkaus olekaan).

Leivän päälle laitettava levite on todellinen ongelma. Mistä ihmeestä saisi yhtään mitään levitetä ilman pakkausta? Ja entä juomapuoli? Pitääkö minun juoda kolme päivä vain vettä?

Päätän suunnata Hakaniemen kauppahalliin, sillä sieltä saan ainakin vihannekset ja hedelmät. Muu jää nähtäväksi.
Otan mukaan eri kankaista tehtyjä kasseja, rasioita ja kaksi ohutta muovipussia, jotka olen säästänyt edelliseltä hedelmäostoksilta.

Perusmarketissa leivät on aina pakattu pussiin ja hallissakin annetaan pussi mukaan. Valitsen luomu spelttileivän, jota ei ole pakattu ja pyydän myyjää laittamaan sen omaan puussiini. Saan hölmistyneen katseen, mutta saan onnistuneesti suoritettua ensimmäisen ostokseni.

Kysyn juustokauppiaaalta, että mitä juustoja saisi ilman pakkausta omaan rasiaan. Yllätyn, rasiaan saa niin kotijuustoa, fetaa kuin leipäjuustoakin. Aiemmin syömässäni ruuassa oli fetaa ja luulin, että sitä ei saisi ilman pakkausta, mutta luulo osoittautui vääräksi. Yllätyn myös hänen sanoessa, että voitakin saa mukaan rasiaan. Levitepuolikin siis onnistuisi! Harmi vain, että en halua käyttää voita. Se jää ostamatta. Päätän kuitenkin ottaa leipäjuustoa. Myyjä tarjoaa vielä hilloakin päälle. Mahtavaa! Myyjä tosin yrittää kääriä juuston paperiin puheistani huolimatta, mutta estän tämän viime hetkellä.

Seuraavaksi on vuorossa hedelmät ja vihannekset. En oikein tiedä, mitä ottaisin ja tekisin ruuaksi, joten alan vain sattumanvaraisesti luetella myyjälle kaikkea hyvää. Nektariineja, viinirypäleitä, minitomaatteja, kukkakaalia, sieniä, kesäkurpitsaa... Pyydän myyjää laittamaan kaiken samaan pieneen muovipussiin ja sen täyttyessä myyjä ehdottaa, että hän laittaisi loput uuteen pussiin.
Huudan hätääntyneenä: "Ei! Mulla on missio!" Ja annan hieman nolostuneena myyjälle rasioita.

Sitten tajuan, että saan tehtyä levitteen leivän päälle muussaamalla avokadoa! Joten sellainenkin lähtee mukaan.
Saan kaupanpäälle vielä parsakaalin, sillä muuten se olisi menossa roskiin. Onnistunut reissu.

Välipalaksi syön oitis ostamiani nektariineja, rypäleitä ja leipäjuustoa.
Laitan myös ituja kasvamaan. Itse kasvattessa ei ainakaan tule pakkausjätettä.

Illalla käyn keikalla ja tajuan, että nyt on tilaisuus juoda muuta kuin vettä: hanalimua!

Keikan jälkeen on todella kova nälkä. Ajattelen paistaa ostamiani vihanneksia, kunnes tajuan sen vaativan öljyä. Perkele, se on muovipullossa! Ei onnistu. Päätän syödä nälkääni leipää. Muussaan levitteeksi avokadoa ja pilkon päälle loput leipäjuustot. Todella toimivaa.
 
Olen selvinnyt ensimmäisestä päivästä.

2. Päivä

Herään myöhään, joten teen samantien lounaan. Koska en voi paistaa vihanneksia, keitän ne ja muussaan sosekeitoksi.  Yleensä laitan keittoon soijakermaa ja mausteita, mutta nyt en voi. Sen myös huomaa mausta. Keitto ei ole niin hyvää ja leivänkään päälle ei ole laittaa mitään. Tuntuu, että erilaisten lämpimien ruokien valmistus on hankalaa, sillä montaa oleellista ainesta ei saa ilman pakkausta.

Välipalaksi ostan mustikoita torilta. Rasiani on juuri oikean kokoinen puolelle litralle.

Tekee todella paljon mieli pähkinöitä. Olen varustautunut pähkinäostoksiin omilla paperipusseilla, jotka olen saanut koruostoksilta. Olen menossa Punnitse & Säästä -kauppaan, mutta se ehtiikin mennä kiinni. No olenkin aika myöhään liikkeellä. Äh. Olisi kiva saada jotain proteiinia. Kyseisessä kaupassa on sekin hyvä puoli, että sieltä voi ostaa pähkinöiden lisäksi myös makeita herkkuja, papuja ja linssejä, riisiä, mysliä, siemeniä ja soijaa - kaiken omaan pussiin tai rasiaan.

Päivän päätteeksi koittaa helpotus ruuan suhteen. Tapaan kaverini ja syön ravintolassa. Tosin varmistan ravintolassakin, ettei ruuan mukana tule mitään roskaa. Jossain ravintoloissa, puhumattakaan pikaruokapaikoista, tulee nimittäin ruuan mukana roskaa. Valitsen myös juoman sen mukaan, että se tulee hanasta.
Olen kyllä hieman pettynyt siihen, etten tehnyt itse ruokaa. Ravintola on niin paljon helpompi vaihtoehto. Toisaalta on niin myöhä, etten olisi saanut enää mistään aineksia. Menköön. Roskaamiseen tulos on kuitenkin nolla.

3. Päivä

Aamupalani käyn hakemassa torilta. Mukaan tarttuu mustikoita, kirsikoita, herneitä, porkkanaa ja kukkakaalia. Onneksi on kesä. Talvella ei noin vain mentäisi torillekaan. Tällä kertaa myyjän on hankala ymmärtää, miksi haluan ostokset omiin rasioihin. Hän meinaa väkisin tuputtaa heiveröistä muovirasiaa, mutta suostuu kuitenkin lopulta laittamaan ostokset rasioihini. Toinen myyjä puolestaan naurahtaa, kun pyydän heittämään herneet porkkanoiden ja kukkakaalin kanssa samaan kassiin. Ei se nyt niin hauskaa ole!

Tajuan samalla, että jäätelöäkin on mahdollista saada ilman pakkausta, kunhan se ostaa jäätelökojusta vohvelilla!

Iltapäivällä menen työtapaamiseen, jossa on tarjolla mandariineja, minitomaatteja, pähkinöitä ja sipsejä. Mietin, että jos syön niitä, olenko osallinen roskaamiseen? Saanko syödä vai pitäisikö jättää syömättä? Pähkinähimoissani päädyn kuitenkin siihen lopputulokseen, että ruuat olisi ostettu joka tapauksessa, söin niitä tai en, joten napsin poskeen. Minun henkilökohtainen roskikseni tästä ei kuitenkaan täyty. Jäytää kyllä silti hieman sielua. Tämä on tulkinnanvarainen tilanne.

Iltapalaksi tekisi niin mieli jääkaapissa olevaa Yosa-välipalaa ja kaapin hyllyllä olevia muroja, mutta hillitsen itseni. Syön torilta ostamiani kirsikoita, mustikoita ja herneitä. Samalla huomaan, etten ole koko päivänä syönyt niin sanottua kunnon ateriaa. Juomaksi kelpaisi soijamaito, mutta pakko tyytyä vielä tämä päivä pelkkään veteen. Tajuan myös liian myöhään, että olisinhan voinut puristaa itselleni appelsiineistä mehua. Tuntuu hölmöltä.

Kokeilun jälkeen

Kaikesta huolimatta olen onnistunut! Kolmen päivän aikana olisin voinut tuottaa jätteeksi reilusti yli kymmenen muovipussia ja monta muovipakkausta tai -rasiaa, puhumattakaan siitä, jos olisin ostanut vielä lisäksi niitä tuotteita, joita normaalisti käytän.

Jatkossa aion miettiä tarkemmin, miten voin vähentää pakkausjätettä. Yksi tärkeä seikka on ruokaostosten suunnittelu ja ostosreissuun varautuminen etukäteen. Ostan tai teen kestohedelmäpusseja ostoskangaskassin lisäksi. Otan mukaan rasioita torille tai kauppahalliin mennessä. Yritän muutenkin painottaa ostokseni paikkoihin, joissa tuotteita ei ole valmiiksi pakattu. Tällöin pakkauksen lisäksi myös määrään voi vaikuttaa.

On kuitenkin ruokia, joita ei yksinkertaisesti saa ilman pakkauksia. Säilykkeet, levitteet, monet juustot ja juomat, kermat, pakasteet ja niin edelleen. Jotta elämä ei menisi mahdottomaksi pakkauksia täysin pakoillessa, tuleekin miettiä, miten voi tehdä mahdollisimman järkeviä valintoja. Esimerkiksi roskaisen Lauantai-karkkipussin sijaan voisi olla parempi ostaa irtokarkkeja.

Erityisen tärkeää on kuitenkin huomioida pakkausten kierrätettävyys. Kannattaa valita pakkauksia, joissa on käytetty mahdollisimman vähän eri materiaaleja ja niin sanottu turha pakkaus on jätetty minimiin. Yhden materiaalin pakkauksen kierrättää helpommin, koska se on kätevää ja yksinkertaista. Pakkaus, jossa on sekä muovia, metallia, että pahvia voi usein olla todella nihkeä kierrätettävä. Olisi myös tärkeää, että tuotteiden valmistajat miettisivät tarkemmin, millaisia pakkauksia tuottavat.

Haluan haastaa kaikki samaan kokeiluun! Kestin itse kolme päivää melko helposti ja aloin päästä viimeisenä päivänä vasta kunnolla jyvälle hommasta, mutta pystyisittekö te elämään viikon tai jopa kuukauden tuottamatta laisinkaan pakkausjätettä?

Sen voin ainakin todeta, että on äärimmäisen palkitsevaa katsoa tyhjää roskista.

Puuttuvat mainokset

Mainoksia kaikkialla, kaikesta ja kaiken aikaa. Mutta onko olemassa jotakin, mitä ei mainosta? Mitä pitäisi jopa mainostaa enemmän?

Yksi hyvä esimerkki liittyy kuukautissuojiin. Joka ikisessä naistenlehdessä ja naisille kohdennetujen tv-ohjelmien mainostauolla mainostetaan Libresseä, Alwaysia, Vuokkosia tai ties mitä merkkiä - kertakäyttöisiä kuukautissuojia. Mutta missä ovat kuukuppien ja kestositeiden mainokset? Miksi esimerkiksi Lunette ja LadyCup eivät ole yhtä tunnettuja merkkejä kuin kertakäyttökuukautissuojamerkit? 

The DivaCup ja The Keeper -merkkiset kuukupit. Kuva: Flickr by Greencolander.

Vaikka kuukuppi on tuttu tuote jo monelle naiselle, moni ei ole siitä kuullutkaan tai pitää kuppia vähintäänkin jonakin outona asiana, eikä ainakaan kokeilemisen arvoisena.

Jos kuukuppia mainostettaisiin yhtä paljon, kuppeihin kohdistuvat ennakkoluulot varmasti hälvenisivät ja moni testaisi kuppia helpommin. Se, että kertakäyttösiteitä mainostetaan enemmän, ylläpitää käsitystä siitä, että ne ovat ykkösvaihtoehto kuukautissuojina. Sellaisina ne valitettavasti pysyvätkin, jos vaihtoehdon mainostamisella ei pistetä vastaan.

Kuukupissa kun on kuitenkin monta valttia suhteessa kertakäyttösiteisiin tai tampooneihin. 
Kuukupista voi keksiä helposti monenlaisia mainoslauseita, jotka vielä kaiken lisäksi lunastavat lupauksensa:

"Etkö voi käydä kuukautisten aikana uimassa? Kuukupin avulla sekin onnistuu!"
"Inhottaako siteistä tuleva roskan määrä? Kuukuppi ei roskaa!"
"Kuukuppi säästää rahaa! Monet kuukautiset, yksi kuppi."
"Kuukuppi - kiireisen naisen valinta. Kuukuppia voit pitää vaihtamatta jopa 12 tuntia."
"Hiostaako side tai tuntuuko tampooni inhottavalta? Ei hätää, kuukuppi poistaa nämäkin ongelmat."

Jos kuukupista meinataan tehdä valtavirran tuote, se ei tapahdu ilman mainostamista. Vaikka parasta mainosta tuotteelle on kuluttajan suositukset kavereilleen ja tutuilleen, massat saadaan haltuun vain suuren volyymin mainonnalla. Mainoksia pitää tulla jatkuvalla syötöllä jokaisesta mediasta. Olisi paljon parempi, että kuukuppi ja kestositeet olisivat ensisijainen vaihtoehto kertakäyttösuojien sijaan. Vaikka kuukupin parhaita puolia ovat käytettävyyden helppous ja mukavuus, ekologisuuden tärkeyttä ei voi olla korostamatta. Kertakäyttökulttuuria parempaa ovat aina kestävät ratkaisut.

Tuntuu muutenkin, että ympäristölle, eläimille ja ihmisille hyväksi olevia tuotteita ei mainosteta läheskään niin paljon kuin päinvastaisia tuotteita. Oikeasti luonnolliset meikit, oikeasti ympäristölle hyväksi olevat pesuaineet ja kulkuneuvot, sekä aidosti eettiset tuotteet loistavat poissaolollaan tai vähäisyydellään mainosten maailmassa.

Medianomi-opiskelijat ovat tehneet Lunetelle mainoksen. Harmi, että sen voi nähdä vain ja ainoastaan Youtubessa. 10 000 ihmisen katsojamäärä vaihtuisi tv:ssä esitettynä yhdellä näyttökerralla satoihintuhansiin.

Mainostaminen on toki kallista, mikä on varmasti yksi syy siihen, että vaihtoehtoisia tuotteita ei juurikaan mainosteta. Mutta täytyy kuitenkin muistaa, että eihän kukaan mainostaisi, jos se ei olisi kannattavaa. Pienempienkin merkkien tulisi siis ehdottomasti löytää rahaa markkinointiin. Eli ei muuta kuin kuvetta kaivamaan ja kuukupit töllöön! Nyt on korkea aika kehitellä se ensimmäinen kunnollinen tv-mainos ja massiivinen lehtikampanja. 

Numeroarvostelun tilalle sanallinen arviointi

Koulut loppui ja kesäloma alkoi! Jokainen oppilas sai jälleen kerran mukaansa todistuksen täynnä erilaisia numeroita. Niitä sitten vanhemmat pällistelee ja numeroita vertaillaan kavereiden kesken. Jos paperissa lukee 10, on oppilas silloin parempi kuin se, jolla on 8 tai 6. Hän osaa paremmin, hän on oppinut enemmän. 
Valitettavasti homma ei ole näin yksinkertainen, vaikka niin halutaan sokeasti luulla.

Helsingin Sanomien Tiede -sivuilla tällä viikolla julkaistussa jutussa kerrotaan, että tutkijat ovat tienneet jo pitkään numeroarvioinnin haittavaan oppimista. Jutussa kerrotaan tutkimuksista, joissa oppilaiden oppimistulokset paranivat arvioinnin muuttuessa numeroarvostelun sijaan sanalliseksi.

Koulussa on tarkoitus oppia laajalti eri aineita ja sisäistää oppimansa mahdollisimman hyvin.
Koska on todistettu, että numeropohjainen arviointi ei touteuta näitä tavoitteita, miksi niin siis tehdään?

Kuva: Flickr by Cliff1066

Kun oppilaita arvioidaan numeroilla, he eivät opiskele oppiakseen, vaan saadaakseen hyviä numeroita. Tämä jäytää väistämättä ja selkeästi itse oppimista ja asioiden sisäistämistä. Hyvä ulkoaopettelija voi saada kokeesta kympin, mutta unohtaa asiat samantien koepaperin täytettyään. Hän ei siis ole oppinut välttämättä juuri mitään, mutta on vertailtaessa kärjessä.

Numeroarviointi aiheuttaa sen, että oppimista ei tee itsensä vuoksi, vaan muiden. Oppilaalle syntyy kuva, että koulua käydään vain siksi, että oppilasta voidaan numeroiden perusteella verrata muihin ja arvottaa mahdollisimman selkeästi, helposti ja kaavamaisesti. Kun koulua käydään muita varten, siellä ei myöskään viihdytä.

Systeemimme on rakennettu siis oppimisen sijaan mahdollisimman helpon vertailun kautta. Ja tämän vertailun ehdoilla tapahtuu sitten koko oppiminen. Homma pitäisi kääntää päälaelleen. Tämä tarkoittaisi numeroilla arvioimisen lopettamista.

Monella herää heti kysymys, että miten sitten vertailla oppilaita keskenään, jos numeroita ei enää käytettäisi?
Silloin pitääkin pohtia, millon vertailu on ylipäätään tarpeellista ja paikallaan?
Mentäessä peruskoulusta toiseelle asteelle lukioon tai amikseen ja mentäessä toiselta asteelta korkeakouluun, oppilaita vertaillaan keskenään.

Lukioon pääsee keskiarvon perusteella, mutta amikseen pääseemiseksi mitataan myös taitoja. Ammattikorkeakoulujen kohdalla mitataan arvosanojen lisäksi myös osaamista ja soveltuvuutta. Ne ovat arvioinnissa oleellisempia kuin numeroarvosanat. Yliopistoonkin on pääsykokeet.

Käytännössä ainut paikka, missä ihmisten vertailu tapahtuu vain ja ainoastaan numeroiden perusteella on lukioon pääsy. Itseasiassa erikoislukioihinkin mitataan taitoja.

Vertailua tarvitaan siis haettaessa koulusta toiseen. Ei suinkaan itse opiskelun aikana. Ja arvosanat eivät tälläkään hetkellä ole ainut vertailun keino.

Jotta oppimistulokset paranesivat, oppilaita tulisi arvioida numeroiden sijaan sanoin. Ei vain yhdellä sanalla, kuten numerot sanoiksi käännettynä, vaan monisanaisemmin.
Oppisen kannalta palautteen antaminen on tärkeää. Pelkän numeron saaminen ei ole palautetta, mutta suullisessa arvioinnissa palautteen saaminen toteutuisi. Opettajilla voisi olla arvioinnissa avuksi valmis sanalista, mutta se ei sitoisi muotoa mihinkään. Arviointi oppilaiden kesken ei olisi niin yksioikoista kuin nyt.

Kun oppilas hakisi uuteen kouluun, häntä voisi suuntaa-antavasti verrata sanallisen arvion pohjalta toisiin, mutta oleellisempi olisi koulun pääsykoe, jossa testattaisiin todellisia taitoja ja soveltuvuutta. Muutos nykyiseen kouluunhakusysteemiin ei edes olisi niin radikaali, koska useimpiin kouluihin on siis jo nyt jonkinlainen koe, mutta muutos oppimistulosten kannalta olisi suuri. Toki iso muutos olisi haettaessa lukioon, mutta niihinkin voitaisiin järjestää aivan yhtä hyvin jonkinlainen pääsykoe kuten amiksiinkin.

Kun oppilaat tietäisivät tämän jo ekalta luokalta saakka ja etenkin yläkoulussa, motivaatio oppia olisi täysin erilainen. Pitäisi oikeasti sisäistää oppimansa tiedot ja taidot. Lunttaamalla ei selviäisi, wikipediasta tietojen suorasta kopioimisesta ei olisi hyötyä ja läksyt pitäisi tehdä täysin itse. Oppilaat myös tajuaisivat, että he oppivat ensisijaisesti itsensä takia, eivät muiden, eivät auktoriteettien, vanhempiensa tai vain yhteiskunnan vuoksi. Toki tästä yhteiskunta hyötyisi huomattavasti saadessaan viisaampia, työkyvykkääämpiä, lahjakkaampia ja tuotteliaampia kansalaisia nykyiseen verrattuna.

Olisi mahtavaa, kun oppilaat keskustelisivat tarkistetut koepaperit saadessaan siitä, mitä palautetta he saivat koevastauksista sen sijaan, että minkä numeron he saivat kokeesta. Eiköhän niin kasvaisi paljon älykkäämpiä ja ajattelevimpia ihmisiä.

Jos Suomi meinaa pysyä Pisa-tulosten kärjessä ja parantaa kouluviihtyvyyttä, on pakko uudistua ja tehdä radikaalejakin muutoksia. Jämähtämällä vanhoihin tapoihin, ei tapahdu kehitystä.