Testiryhmä 15: Reilut ja luomumateriaalista valmistetut alusvaatteet
pe 04.11.2011, 11:40 
Suomalaisia pidetään yleensä kansana, joka ei vaatteilla koreile. Tilastokeskuksen mukaan suomalaiset kuitenkin satsaavat vuosi vuodelta enemmän rahaa vaattesiin. Myös piilossa olevat alusvaatteet saavat osansa potista – viime vuonna nimettömiin sijoitettiin Suomessa yli 700 miljoonaa euroa, kun vielä vuonna 2005 alkkarimarkkinoilla pyöri 150 miljoonaa euroa vähemmän.
Siltikin Suomesta on edelleen vaikea löytää alusvatteita, jotka olkisivat sekä reiluja että luomumateriaalista valmistettuja. Nyt nostammekin pikkarit pyödälle ja haemme testaajia luomuille ja reiluille alushousuille!
Haemme testaajiksi naisia, jotka eivät ole ennen käyttäneet luomusta tai reilun kaupan materiaaleista valmistettuja alusvaatteita, mutta jotka pesevät melko usein pyykkiä – jotta saamme käsitystä siitä, miten housut pyykissä käyttäytyvät.
Jos koet olevasi oikea ihminen testaamaan alusvaatteita, lähetä meille keskiviikkoon 9.marraskuuta mennessä hakemus palautelomakkeella, jonka otsikkokentässä lukee "alusvaatetesti". Kirjaa hakemukseen seuraavat tiedot:
- Nimimerkki, jolla olet rekisteröitynyt.
- Yhteystietosi: postiosoitteesi, sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi.
- Alushousukokosi: S/M/L
- Lisäksi perustele, miksi juuri sinä olisit hyvä testaamaan reiluja ja luonnonmateriaalista valmistettuja alusvaatteita.
Testaajat valitaan viikolla 45. ja heille ilmoitetaan valinnasta henkilökohtaisesti. Tuotteet lähetetään testaajille maahantuojien kautta.
Testi tapahtuu viikoilla 46.–49. Olethan siis tuolloin valmiina vetämään testipöksyt jalkaan ja keskustelemaan kokemuksistasi aktiivisesti Uuden Mustan keskustelupalstalla. Lisäksi sinulla tulee olla käytössäsi kamera, jotta voit ottaa vaatteista kuvia.
Kuva: Ai yah!/Flickr









