Miksi luomun terveellisyyttä ei tutkita perusteellisesti?

Luomuruoalla on ympäristönäkökulmasta monia etuja tavanomaiseen maataloustuotantoon verrattuna. Typen hyödyntäminen on tehokkaampaa ja fossiilisia polttoaineita kuluu vähemmän. Kun luomuun yhdistää vielä lähiruoka-ajattelun, puhutaan jo merkittävästi pienemmistä kasvihuonepäästöistä ja ravinnekuormituksesta ruokakiloa kohti.

Luomun terveellisyys taas leimataan usein viherpiipertäjien uskomukseksi. Perusteena on fakta, että vain osa luomun terveellisyyttä selvittäneistä tutkimuksista on kyennyt osoittamaan selvän eron luomumenetelmillä ja tavanomaisin menetelmin tuotetun ruoan välillä. Varsinkin kasvisten kohdalla eri kasvupaikkojen ja satokausien aiheuttamat erot kivennäisaineiden ja monien vitamiinien pitoisuuksissa saattavat olla suurempia kuin luomun ja tavanomaisen väliset erot. Esimerkiksi taannoisen KTL:n katsauksen uutisoinnissa tätä korostettiin, eivätkä viralliset tahot Suomessa olekaan suositelleet luomua terveyden kannalta.  

Siksi olin revetä riemusta kun törmäsin artikkeliin, brittien luomun ja tavanomaisen ruoan terveellisyyttä vertailevasta tutkimuksesta, josta ennakkotietoja oli Turun Sanomissa. Riemu loppui lyhyeen, kun minulle ystävällisesti huomautettiin uutisen olevan vuodelta 2007, ja tuon 17 miljoonan euron tutkimusprojektin tulokset on jo aikoja sitten julkaistu. Kyseessä oli näpsäkkä vertailututkimus luomumenetelmin ja tavanomaisin menetelmin tuotettujen elintarvikkeiden ravintoainepitoisuuksista, joka osoitti luomumenetelmin tuotettujen sisältävän keskimäärin jokusia kymmeniä prosentteja enemmän monia kivennäisaineita ja vitamiineja. Selvimmät erot olivat karjataloustuotteissa. Mitään kovin mullistavaa tutkimuksessa ei kuitenkaan tullut ilmi (eikä toisaalta ollut tutkittukaan).

Missä viipyvät kaikki pitkäaikaisseurantatutkimukset luomutuotetun ruoan vaikutuksista? Miksi mittailla vain vitamiinien pitoisuuksia, kun se antaa vain hyvin kapean kuvan mahdollisista eroista? Rahakaan ei tunnu olevan ongelma, jos voidaan käyttää 17 miljoonaa pitoisuuksien mittailuun.

Kattavampia tutkimuksia odotellessa voi takertua sentään muutamiin tiedonmurusiin. Luomuruoka on kiistatta puhtaampaa torjunta-aineista. Ja tällä on merkitystä, sillä esimerkiksi tuholaisten torjunnassa käytettyjen organofosfaattien on osoitettu häviävän mittausrajan alapuolelle lasten virtsasta vain 5 päivän luomuruokavaliolla. Ja nousevan takaisin tavanomaisella maataloudella tuotettuun ruokaan palattaessa. Lapsuusiän torjunta-ainealtistus vaikuttaa monella tavalla terveyteen vielä aikuisiässäkin. Itse pelaan mieluiten varman päälle, vaikka vaarallisimmat organofosfaatit on nykyään kielletty tehotuotannostakin.

Luonnonmukaisesti tuotetuilla kasvikunnan tuotteilla sekä maidolla on myös osoitettu olevan korkeampi antioksidanttikapasiteetti useissa tutkimuksissa. Tämä tarkoittaa, että ne sisältävät enemmän antioksidantteja kuin tehoviljelty muuten identtinen tuote. Eräässä tutkimuksessa verrattiin lisäksi plasman antioksidanttikapasiteetin muutosta välimeren ruokavaliolla, joka koostui joko tehoviljellyistä tai luomuviljellyistä tuotteita. Luomutuotteita sisältävä ruokavalio nosti 14 päivän koejakson aikana plasman antioksidanttikapasiteettia 21 %, kun tehoviljeltyjä tuotteita sisältävässä ryhmässä muutosta ei havaittu. Tämä viittaa siihen, että luomutuotteissa runsaampina pitoisuuksina esiintyvät antioksidantit, imeytyisivät ja olisivat siten kudosten käytettävissä.

Puhdasta viikonvaihdetta!

Henna

Jos syöt vielä viisi lusikallista, saat jäätelön!

Uhkailu, kiristys, lahjonta, ehdollistaminen, huutaminen, pakkosyöttäminen; kaikki keinot tuntuu olevan sallittuja mitä tulee lapsen syömisen kontrollointiin. Yleinen käsitys on, ettei lapsi itse mitenkään voi tietää mitä ja kuinka paljon hänen tulisi syödä. Taaperoimetys ja lapsentahtinen vierottaminen rintamaidosta ovat kuohuttaneet viime viikkoina (jälleen kerran), mutta kiintymysvanhemmuus on paljon muutakin. Lapsentahtisuus tarjoaa menettelytapoja myös nirson leikki-ikäisen ruokailutilanteeseen, normimalliin verrattuna radikaaleja sellaisia.

Meillä ongelmat alkoivat kun neuvolassa painostettiin jatkuvasti lisäämään lapsen kiinteiden määrää siron olemuksen vuoksi viiden kuukauden iästä alkaen. Neljän vuoden ruoan tyrkytyksen jälkeen lapseni kasvaa yhä sirosti omalla -0.1 käyrällään. Nykyisen neuvolatätimmekin mielestä kasvu on 'hienoa', ja minua kaduttaa että koskaan annoin muunlaisten mielipiteiden vaikuttaa itseeni. Olen nimittäin eri tavoin yrittänyt saada esikoistani syömään enemmän lähes koko hänen elämänsä ajan. 

Ensimmäinen virheellinen käsitys on ajatus siitä, että lapseni tarvitsee minua säätelemään ruokailuaan. Kiintymyssuhdeteoriaan perustuvan kiintymysvanhemmuuden oppien mukaan taitaakin olla niin, että oma diktatuurini ruokapöydässä on häiriinnyttänyt lapseni suhdetta ruokaan. Huolestuttavinta on se, että tämä saattaa aikuisena johtaa vääristyneeseen suhteeseen ruokaan tai jopa syömishäiriöihin. Uskottavaa, sillä meistä "syö lautasesi tyhjäksi"-sukupolven lapsista harva suhtautuu ruokaan kovinkaan neuroosittomasti.

Kiintymysvanhemmuus lähtee joka asiassa lapsen itsemääräämisoikeudesta, siitä että lapsella on aikuisen tavoin oikeus mielipiteisiinsä, ja omaa kehoaan koskeviin päätöksiin. Aikuisen tehtäväksi ruokailutilanteissa jääkin täten ainoastaan terveellisen ruoan esillepano ja mahdollisesti tarjoileminen. Tuputukset ja maanittelut voi unohtaa, ja luottaa siihen että lapsi syö sen minkä tarvitsee. Herkkuja tulisi olla tarjolla vain sen verran, että ne eivät muodosta liian suurta osaa lapsen ruokavaliosta.

Kuulostaa paljon paremmalta kuin nykyinen hampaiden kiristely ruokapöydässä! Mutta onko meillä enää mitään toivoa, kun kerran olemme lusikallisten laskemiseen sortuneet? Kiintymysvanhemmuus-sivuston mukaan koskaan ei onneksi ole liian myöhäistä! Aloitimme siis uuden entistä lapsentahtisemman ruokailukulttuurin perheessämme. Selitin asian nelivuotiaalle. Kerroin, että tästä lähin hän saa syödä juuri sen verran haluaa. Ensin pieni ymmärsi sen niin ettei sitten enää koskaan saa herkkuja (koska niitähän on aina saanut vain kun on syönyt sen verran kuin ÄITI haluaa). Selitettyäni asian uudelleen, tyttö liikuttui lähes kyyneliin ja kapsahti kaulaani kuiskaten "Kiitos äiti". Lapsen reaktio vahvisti päätökseni. Meillä ei enää koskaan vahdata kenenkään syömisiä. 

Aamupuuro jäi lautaselle. Lounasta pyydettiinkin sitten jo lisää. 

Aurinkoa!

Henna

Aamiainen Välikahvi Lounas Iltapäiväkahvi Välipala Päivällinen Iltapala

Kuulostaako tutulta? Parin tunnin välein tulee laitettua suuhunsa jotain, vaikka sitten vain se maitokahvi. Koskaan ei oikeastaan ole nälkä, mutta ei kai kuuluisikaan. Eikös meille koko ajan toitoteta kuinka tärkeää on pitää verensokeri tasaisena ja välttää 'isoa' nälkää syömällä jotain jo 'pikkunälkään'? 

Aamupala klo 8.00

Pitkään elin itsekin välipala-napostelukierteessä. Monissa tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että liian tiheästi syödessä elimistö ei pääse lainkaan lepotilaan aterioiden välillä, sillä veren insuliini-, sokeri- ja rasvapitoisuudet eivät ehdi laskea paastotasoon juuri koskaan. Ja juuri siellä paastotasoissa käyminen olisi tärkeää elintasosairauksien ehkäisyssä.

Lounas klo 12.00

Nyt en usko jatkuvaan syömiseen enää lainkaan. Nälkä on luonnollinen merkki siitä, että on aika syödä. Kun odotan kunnollista nälkää ennen kuin laitan mitään suuhuni, olen virkeämpi, epämääräiset vatsaoireeni ovat kadonneet ja keskivartalon turvotus on poissa!

Iltapäiväkahvi klo 16.30

Repsahduksia toki sattuu. Jos olemme lasten kanssa koko päivän liikenteessä, tulee syötyä mitä sattuu ja milloin sattuu. Pikku pöhötys onneksi palaa nopeasti muistuttamaan. Liian usein syöminen on myös mielestäni ylensyönnin, meidän hyvinvointivaltioissa mässäilijöiden helmasynnin, kulmakivi. Suolaisen jälkeen tekee mieli makeaa ja makean jälkeen suolaista. Koenkin, että on paljon vaikeampaa syödä liikaa kun syö vain nälkäänsä, vaikka useinhan väitetään aivan päinvastaista. Sitä paitsi, sitä ehtii tekemään paljon enemmän kaikkea muuta kivaa kun ei koko aikaa tarvitse olla laittamassa ruokaa, syömässä ja korjaamassa jälkiä!

Päivällinen klo 20.30. Koko päivän ajan makeuttamatonta teetä ja vettä niin paljon kuin tekee mieli.

Herkullista viikonvaihdetta!

Henna

Pohjolan villit aarteet odottavat kerääjäänsä

Aina sitä ei tule ajatelleeksi kuinka mahtavia nämä neljä vuodenaikaamme ovat. Lyhyt intensiivinen kesä yöttömine öineen vaikuttaa ainutlaatuisella tavalla kasveihin. Kasveihin kehittyy korkeammat pitoisuudet terveydelle suotuisia sekundäärimetaboliitteja. Kotoisista metsistämme ja ojan pientareilta voikin kuka tahansa jokamiehenoikeuksien nojalla kerätä talteen huipputerveelliset villit herkut - ilmaiseksi. 

Kevät  ja kevätkesä on huippuaikaa keräillä luonnosta herkkuja lautaselle. Ja luonto voi löytyä hyvinkin läheltä. Nokkosen ja voikukan lehtiä löytyy kaupunkiympäristöstäkin helposti. Nokkosletut syntyy nopeasti kevyesti ryöpätyistä nokkosen lehdistä, ja maistuvat! Ja nyt niitä aiemmin hehkuttamiani koivunlehtiäkin löytyy pihalta!

Metsään asti meneminen palkitsee kuitenkin jo ihan elämyksellisyydellään. Kostea sammal jalkojen alla ja korkealla humisevat puut rauhoittavat. Juuri nyt parhaimmillaan on mustikan lehdet, joista saa hyvää teetä. Ihan sellaisenaan käyvät salaatissa tai leivän päällä. Itse syön myös mustikan kukintoja aamupirtelön seassa. Ne oli tänä aamuna vielä nupuillaan, mutta aurinkoisilla paikoilla oli auenneita. Täydellistä, sillä kukat kuuluu yrttikäyttöön kerätä tuoreina, juuri auenneina, ja mielellään aamulla.

Mustikan lehdissä on suuret pitoisuudet bioaktiivisia fenoliyhdisteitä, esimerkiksi flavonoideja ja fenolihappoja. Mustikan lehden fenoliyhdisteiden on osoitettu toimivan mikroverenkiertoa tehostavasti, kuten mustikan marjankin. Juuri tähän liittyy myös mustikan hämäränäköä parantava vaikutus, kun silmän mikroverenkierto vilkastuu. Mustikan lehden fenoliyhdisteet saattavat myös suojata syövältä. Lehtien antioksidanttipotentiaali on ylipäätään korkea, ja kansanlääkinnässä mustikanlehtiteetä onkin käytetty monenlaisiin vaivoihin. Mustikanlehtiteetä on jopa käytetty insuliinin tapaan diabeetikkojen hoidossa. Tätä vaikutusta ei tosin ole ainakaan vielä tieteellisesti osoitettu. Mustikan kukkia on tutkittu tosi vähän, ja lehtiin verrattuna kukat ovatkin yhä mysteeri.

Tervemenoa metsään!

Henna

Paha paha soija?

Soijan ekologisuutta on kritisoitu lähiaikoina, mutta terveellisyytensä puolesta soijalla on yhä hyvä maine. Kasviestrogeeneillä on esimerkiksi hoidettu vaihdevuosioireita, ja soija on saavuttanut vakiintuneen paikan terveystiedostavien kuluttajien ostoskärryissä. Jo pitkään soijasta on kuultu myös huolestuttavia tutkimustuloksia, jotka ovat saaneet yllättävän vähän julkisuutta. Onko lihansuikaleita muistuttavat soijapalaset sittenkään se parempi vaihtoehto?

Soijan isoflavonit on tutkimuksissa liitetty moniin terveysvaikutuksiin. Soijan isoflavonit ovat kuitenkin myös goitrogeenisiä eli kilpirauhasen vajaatoimintaa aiheuttavia. Goitrogeeniset isoflavonit eivät ole soijan ainut ongelma. Soijassa on esimerkiksi entsyymi-inhibiittoreita, jotka häiritsevät proteiinien pilkkoutumista. Ruoansulatusongelmien lisäksi tämä on raskasta haimalle. Soija sisältää myös runsaasti fytiinihappoa, joka suurina määrinä häiritsee mineraalien imeytymistä. Lisää haitallisia aineita soijaan pääsee happopesujen sun muiden valmistusprosessien aikana, kun pavusta tehdään suikaleita, rouheita, vanukkaita ja nakkeja.

Soijan terveysvaikutukset perustuvat pitkälti aasialaisiin väestötutkimuksiin, sekä soijasta eristetyillä yksittäisillä isoflavoneilla tehtyihin tutkimuksiin. Aasialaiset väestötutkimukset eivät anna oikeaa kuvaa länsimaissa markkinoilla olevien soijatuotteiden terveellisyydestä, sillä soija valmistetaan Aasiassa hitaasti fermentoimalla. Käymisprosessi tuhoaa monia soijan haitallisia yhdisteitä, ja vapauttaa hyödyllisiä. Länsimaisilla markkinoilla olevia soijatuotteita ei yleisesti ottaen ole fermentoitu. Tuotantoprosessi on tällöin nopeampi (ja halvempi), mutta valitettavasti myös tuote aivan erilainen. Yksittäisillä yhdistellä tehdyt tutkimukset taas kertovat luonnollisesti vain kyseisen yksittäisen yhdisteen vaikutuksista. Epäonnekkaasti kuluttajan kannalta soijan tutkituimmat isoflavonit sattuivat olemaan tehokkaampia kasviestrogeenejä ja heikompia goitrogeenejä kuin monet muut soijan isoflavoneista.

Vaikka ylikansallinen soijabisnes ei todellakaan ole ekologisuuden ilmentymä, täytyy muistaa suurimman osan soijasta menevän rehuksi. Jos soijasta haluaa luopua, tilalle ei ainakaan kannata valita soijalla kasvatettua lihaa. Hyviä vaihtoehtoja sekä ekologisuuden että terveyden kannalta ovat vaikkapa kotimaiset pavut. Soijatuotteista terveellisiä ovat fermentoimalla valmistetut, kuten miso.

Meillä grillataan (kaikesta huolimatta) tänään näitä: luomu-ukkopekkaa (luomupossua ja luomunautaa) ja tofunakkia. Mahtaakohan kukaan valmistaa grillituotteita suomalaisista luomupavuista? Kaipa sen makkaran voisi paputahnastakin kääräistä, jos voi tofustakin?

Viikonloppuja!

Henna