Iskender kebab
la 26.05.2012, 20:40 Olli kuulemma söi Vegemestan innoittamaa "iskender kebabia" hyvin useasti sinä aikana, kun minä olin kaksi kuukautta Joensuussa työharjoittelussa. Nyt palasin takaisin Tampereelle, ja sain heti tänään päivälliseksi ison annoksen kyseistä ruokaa. Oli kyllä tosi hyvää! Etenkin, kun taisin elää kaksi kuukautta suklaalla, muffinsseilla, Yosalla ja työpaikkaruoalla (joka onneksi oli kuitenkin aika ravitsevaa).
ISKENDER KEBAB
gluteeniton leipä (tämän tilalla voi käyttää myös pitaleipää tai mitä tahansa vaaleaa leipää)
1,5 dl perunajauhoa
2 dl tattarijauhoja
1 dl soijajauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 dl vettä
0,5 dl (oliivi)öljyä
Yhdistä kuivat aineet ja sekoita nesteet niiden joukkoon. Levitä taikina leivinpaperin päälle, käytä tarvittaessa apuna jauhoja. Paista 225 asteessa noin vartti.
0,5 tl sokeria
vettä
öljyä
(pari tippaa tabascoa tms.)
Laita pannulle öljyä ja heitä päälle tomaattipyree. Lisää vettä sen verran (ehkä noin 1 dl) että kastikkeesta tulee paremmin juoksevaa. Lisää valkosipuli, suola, pippuri ja sokeri.
Kebab
2 dl soijahiutaleita
3 rkl soijakastiketta
1 korkillinen savuaromia
1-2 rkl etikkaa
1 kynsi valkosipulia
2 tl paprikajauhetta
öljyä paistamiseen
Kuumenna öljy pannulla. Lisää soijahiutaleet ja heitä mausteet päälle. Paistele. Lisää hieman vettä (n. 2 rkl), jos soijahiutaleet meinaavat jäädä kuiviksi. Paista, kunnes vesi on haihtunut.
Jugurttikastike
soijajugurttia
(ruusu)suolaa
Paloittele leipä lautaselle. Laita kebabit sen päälle/joukkoon ja kastikkeet niiden päälle. Lisäksi (jää)salaattia, tomaattia, kurkkua ja jalapenoja.






Reader Comments (1)
Tuo täytyy testata!! Tähän asti kepatit on taittuneet seitanista, mutta se on tuohon ohjeeseen verrattuna työläs.. Tosin sitä tulee kerralla Satsi ja on herkkua :)